Opettavainen satu, joka auttaa lasta käsittelemään hankalia tunteita

Satujen kertominen voi olla hyödyllinen tapa opettaa lasta käsittelemään tunteita. Monet tarinat sisältävät tärkeitä oppeja haasteiden kohtaamisesta ja vaikeuksien voittamisesta. Tarinoiden kertominen on loistava tapa auttaa lasta hallitsemaan tunteita terveellä, määrätietoisella ja kypsällä tavalla. Tässä artikkelissa esittelemämme opettavainen satu kertoo ystävyydestä ja rohkeudesta.

Opettavainen satu prinsessasta ja smaragdinvihreästä lohikäärmeestä

Olipa kerran prinsessa, joka eli kaukana satumaisessa kuningaskunnassa. Hänen vanhempansa, jotka rakastivat tytärtään hyvin syvästi, omistivat valtavan metsien ja vuorien ympäröimän linnan. Siellä elivät kaikenlaiset eläimet onnellisena yhdessä, kunnioittaen toinen toistaan, aina pienestä hiirestä suureen elefanttiin.

Prinsessan paras ystävä oli nuori leijona, ja kaverukset leikkivät yhdessä päivittäin. He myös kertoivat toisilleen tarinoita, jopa hyvin pelottavia. Pelottavimmat tarinat kertoivat smaragdinvihreästä lohikäärmeestä. Tämä hurja lohikäärme rakasti pelotella ihmisiä ja eläimiä.

Legenda smaragdinvihreästä lohikäärmeestä

Kun prinsessa kuuli tarinan lohikäärmeestä, hän suuttui ystävälleen – miten leijona saattoi kertoa niin pelottavan tarinan prinsessalle, joka ei taatusti saisi unta seuraavana yönä. Tämä oli leijonasta vain hauskaa.

Eräänä iltana prinsessa kuitenkin suuttui leijonalle niin, että heitti tätä kivellä. Osuma satutti leijonaa, joka alkoi itkeä. Molemmat lähtivät omaan kotiinsa, mutta prinsessa oli hyvin surullinen. Hän ei halunnut kertoa vanhemmilleen, mitä oli tehnyt, sillä he olisivat varmasti suuttuneet.

Seuraavana päivänä prinsessa lähti etsimään leijoystäväänsä, mutta ei löytänyt tätä mistään. Kolmeen päivään ja kolmeen yöhön leijonasta ei näkynyt jälkeäkään. Lopulta pieni hiiri kertoi prinsessalle kuulemansa huhun, jonka mukaan samragdinvihreä lohikäärme oli vienyt leijonan ja piti sitä vankinaan luolassaan.

Prinsessa oli peloissaan ja hämmentynyt. Hän halusi auttaa leijonaa, mutta ei tiennyt, mitä tehdä. “Mitään ei ole tehtävissä”, prinsessa sanoi ystävilleen. Prinsessan vanhemmat eivät edelleenkään tienneet, mitä oli tapahtunut, mikä sai tämän tuntemaan olonsa entistä pahemmaksi.

Eräänä yönä prinsessa keräsi rohkeutensa, otti miekkansa ja päätti lähteä etsimään lohikäärmettä. Hän löysi tämän piilostaan metsän syvimmästä ja pimeimmästä osasta.

Nähdessään lohikäärmeen, prinsessa lähes kääntyi kannoillaan. Lohikäärme oli paljon suurempi ja pelottavampi kuin leijona oli kertonut. Prinsessa kuitenkin muisti, että hänen täytyy olla rohkea. Vapisevin askelin hän lähestyi hirviömäistä lohikäärmettä.

Prinsessa kohtaa lohikäärmeen luolassa

“Päästä ystäväni vapaaksi tai sivallan sinua miekallani, sinä paha lohikäärme”, huusi prinsessa. Prinsessan ihmetykseksi lohikäärme vastasi hänelle hämmentyneellä ilmeellä.

“En minä ottanut ystävääsi vangikseni”, sanoi lohikäärme. “Hän oli loukkaantunut ja eksynyt metsään, joten päätin pitää hänestä huolta”.

Prinsessa oli ihmeissään, sillä jättiläismäinen peto ei vaikuttanut valehtelevan. Lohikäärme ei oikeastaan vaikuttanut enää yhtään niin pelottavalta kuin tarina antoi ymmärtää. Prinsessa tunsi jopa hieman syyllisyyttä siitä, miten pahana hän lohikäärmettä piti, ilman, että oli edes tavannut tätä.

“Luulin, että olet julma, koska olet lohikäärme”, sanoi prinsessa. Lohikäärme vastasi, että ulkonäkö saattaa johtaa harhaan. Tärkeintä ei ole se, mitä näkyy ulospäin, vaan se, mitä sisällä sydämessä on. Prinsessa ymmärsi pelänneensä lohikäärmettä, koska se on valtavan kokoinen ja sillä on suuret, terävät torahampaat.

Useimmat hirviöt ovat pahoja, mutta se, mitä ihmiset eivät tienneet oli, että tämä lohikäärme on hyvä sydämeltään. Lohikäärme asui syvällä metsässä, koska kukaan ei halunnut olla sen lähellä, sillä se oli niin suuri ja pelottava.

Leijona sen sijaan päätti pysyä lohikäärmeen luona, ja näistä kahdesta eläimestä tuli ystäviä. Kun prinsessa huomasi leijonan olevan turvassa ja voivan hyvin, hän riensi pyytämään tältä anteeksi.

Prinsessa, leijona ja lohikäärme

“Ole kiltti, ja anna minulle anteeksi. Oli väärin suuttua sinulle niin kovasti, enkä olisi saanut satuttaa sinua. Lupaan, etten tee niin enää ikinä”, sanoi prinsessa ja halasi ystäväänsä.

“Annan anteeksi”, sanoi leijona. “Olet ollut hyvin rohkea, ja se on osoittanut minulle, kuinka paljon välität minusta”, leijona lisäsi.

Pieni leijona alkoi kerätä tavaroitaan. Kun leijona ja prinsessa tekivät lähtöä, leijona kysyi prinsessalta, voisiko lohikäärme lähteä heidän mukaansa. Lohikäärme oli niin kiltti ja ystävällinen, ja se ansaitsee saada ystäviä ja olla onnellinen. Prinsessa oli samaa mieltä asiasta, ja kolmikko käveli yhdessä takaisin linnaan.

Kun kuningas ja kuningatar näkivät lohikäärmeen, he pelästyivät. Mutta prinsessan kertoessa heille kaiken, prinsessan vanhemmat suostuivat ottamaan lohikäärmeen linnaan perheen lemmikiksi.

Kun prinsessa oli kertonut vanhemmilleen koko tarinan, hänestä tuntui, kuin suuri taakka olisi nostettu pois harteilta. Prinsessa ymmärsi, että kaikki olisi sujunut paljon helpommin, jos hän olisi kertonut totuuden heti alkuun.

Loppujen lopuksi lohikäärme ystävystyi kaikkien linnan ihmisten ja ympäristön eläinten kanssa. Jokainen oli saanut tärkeän opetuksen.

Tämä opettavainen satu prinsessasta ja lohikäärmeestä osoittaa, että meidän pitää rohkeasti kohdata vaikeudet, eikä ketään saa tuomita ulkomuodon perusteella. Vihasta ei ole kuin haittaa, ja kun jaamme tunteemme, voimme välittömästi paremmin.