Kirje isälleni, jolta sain elämän, mutten rakkautta

Kuka sinun isäsi on? Tämä on se pelottava ja usein toistuva kysymys, jonka olen esittänyt itselleni jo vuosia. Minulla ei koskaan ole ollut mahdollisuutta tavata isääni, sillä hän lähti jo kauan ennen kuin synnyin. Tässä kirjeessäni isälleni kerron kuitenkin sen, että en ole vihainen.

Kirje isälleni, joka ei koskaan ollut paikalla

En tiedä, mistä aloittaa – en tiedä, miten osoittaa tämä kirje sinulle. Minulla ei ole mitään sinua vastaan, joten voit olla huoleti. Seuraavilla sanoilla, jotka on tarkoitettu sinulle, isälleni, jota en koskaan ole tavannut, haluan kertoa, että olen antanut anteeksi.

Annan anteeksi sen, että et koskaan ole ollut rinnalllani ja sen, että hylkäsit meidät ilman selityksiä. Voin kertoa, että kipu siitä, että isäni ei ole ollut rinnallani, on tehnyt minusta voimakkaamman naisen. Sinun ansioistasi tiedän, kuinka selvitä vaikeista tilanteista ilman muiden apua.

Vaikka se kuilu, jonka poissaoleva isä aiheuttaa, onkin vaikea täyttää, annan sinulle anteeksi. Se on auttanut minua arvostamaan niitä henkilöitä, jotka tulivat täyttämään sinun paikkasi. Isoisäni, isoäitini ja tietysti äitini. Hän on ollut uskollinen seuralaiseni kaiken tämän ajan.

Sinä näit vanhemmuuden valintana, mutta äitini teki siitä intohimonsa – vaikka et antanutkaan hänelle muuta vaihtoehtoa kuin olla vanhempi yksin. Hän teki lukemattomia tunteja töitä, jotta selviäisimme taloudellisesti. Hän osallistui jokaiseen koulun juhlaan ja tilaisuuteen ja auttoi minua kotiläksyjen kanssa.

Kun tarvitsin kuuntelevaa korvaa tai olkapäätä, äitini oli aina rinnallani. Sydämeni pohjasta kiitän häntä siitä, että hän päätti kantaa ison vastuun. Hän on täyttänyt roolinsa täydellisesti.

Äidilläni on kuvia lapsuudestani, eikä sinua näy niissä. Äitini on ollut tukenani jokaisessa elämäni vaiheessa, ja hän on ylpeä yhdessä luomistamme muistoista. Hän on opettanut minulle, mitä todellinen rakkaus on.

Annan sinulle anteeksi sen, että pakotit isoisäni isän rooliin, kun hänellä olisi ollut jo valmiiksi isoisän tehtävä. Hän oli jo täyttänyt oman vastuunsa isänä – hän teki näin sekä sanoin että teoin – omien lastensa kohdalla. Hän kuitenkin teki isän työt minun vuokseni. Hän opetti, että ei saa pitää kiinni vihasta, vaan tulee antaa anteeksi. Hänen vuokseen tiedän, että viha vain tuhoaa, eikä se saa ihmistä kasvamaan.

Isoisä opetti minulle, että asiat eivät olleet pielessä sen takia, että minulla ei ollut isää. Hän tuki minua ja auttoi minua kasvamaan vahvaksi ja itsevarmaksi naiseksi. Hän myös opetti, mitä onnellisuus on, vaikka sinä et ollutkaan läsnä. Yksi asia, jota hän ei koskaan tehnyt, oli sinusta pahan puhuminen – tästä kiitän häntä suuresti.

Oman esimerkkinsä avulla hän opetti, että ei tule kärsiä minkään tai kenenkään vuoksi. Ja hän opetti minua olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla on.

Minulla ei ole mitään sinua vastaan, sillä isoäitini opetti minua kunnioittamaan muita. Ja hän opetti minua oleman uskollinen nainen, jota muutkin kunnioittavat. Hän opetti minulle, että ei tule valehdella, jotta minullekaan ei valehdella. Tarvittaessa hän ojensi minua, auttaakseen minua oppimaan läksyni.

Tällä kirjeellä sinulle isäni, jota en ole koskaan tavannnut, haluan tehdä selväksi, että en tarvinnnut sinua kasvaakseni. Etenin elämässäni, kävin koulua, valmistuin lukiosta ja yliopistosta ja niin paljon muuta. En tarvinnut mihinkään näistä asioista sinua. Sinun ansioistasi tiedän, minkälaisen miehen haluan – ja minkälaista en halua – omien lasteni isäksi.

Ilman sinua kasvaminen antoi minulle motivaatiota etsiä menestystä ja jatkaa eteenpäin kaikesta huolimatta. Kun katson ympärilleni, huomaan, että olen rakentanut oman perheeni niiden ihmisten avulla, jotka onnistuivat täyttämään sen tyhjän tilan, jonka jätit jälkeesi.

Poissaolosi on opettanut minulle, että viha ei koskaan johda hyviin tuloksiin. Opin siis antamaan anteeksi. Olen jopa oppinut antamaan anteeksi sinulle. Tämä on kirje sinulle, isälleni, jolta sain elämän, mutta en rakkautta.