7 merkkiä siitä, että synnytys lähestyy - Äitiyden Ihme
 

7 merkkiä siitä, että synnytys lähestyy

7 merkkiä siitä, että synnytys lähestyy

Kirjoittanut Equipo Editorial

Viimeisin päivitys: 18 lokakuuta, 2021

Raskauden viimeisessä vaiheessa odottavan äidin keho alkaa valmistautua synnytykseen. Synnytystä ennakoivat oireet alkavat yleensä jo muutamia viikkoja ennen synnytystä. Esimerkkeinä mainittakoon selkävaivojen pahentuminen, painon tunteen lisääntyminen lantiossa sekä valkovuodon ja virtsaamistarpeen lisääntyminen. Alla jaamme seitsemän merkkiä siitä, että synnytys lähestyy.

7 merkkiä siitä, että synnytys lähestyy

1. Lisääntyneet Braxton-Hicks-supistukset

On tavallista, että raskauden aikana esiintyy kivuttomia ja epäsäännöllisiä kohdun supistuksia, jotka eivät kuitenkaan vielä kerro synnytyksen alkamisesta. Raskauden viimemetreillä supistukset saattavat lyhentää kohdunkaulaa ja avata hieman kohdunsuuta.

Jos synnytys käynnistyy supistuksilla, odottavan äidin voi olla vaikea arvioida, milloin on oikea aika lähteä synnytyslaitokselle. Yleissääntö on, että supistusten tulee olla voimistuvia ja säännöllisiä – eli alle 10 minuutin välein tapahtuvia – ja niiden on täytynyt jatkua vähintään kaksi tuntia.

2. Vauva laskeutuu ja kiinnittyy äidin lantioon

On tavallista, että etenkin ensisynnyttäjillä vauvan pää kiinnittyy äidin lantioon jo ennen synnytystä. Ensisynnyttäjillä tämä tapahtuu usein raskausviikolla 38-40. Vauvan laskeutuessa äidin olo helpottuu hieman, kun lapsi ei enää paina hänen keuhkojaan. On kuitenkin mahdollista, että laskeutuessaan vauva alkaa painaa virtsarakkoa, mikä sekin aiheuttaa epämukavuutta ja lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta.

7 merkkiä siitä, että synnytys lähestyy

3. Kohdun seinämän muutokset

Synnytyksen alussa kohdunkaula muuttuu joustavammaksi ja alkaa laajeta. Supistusten aikana kohdunkaula lyhenee ja avautuu. Kätilö seuraa synnyttävän naisen kohdunsuun avautumista. Synnytyksen avautumisvaihe lasketaan alkaneeksi, kun supistukset ovat säännöllisiä ja kohdunsuu on avautunut 2-4 senttimetriin.

4. Limatulpan irtoaminen

Raskauden loppuvaiheessa kohdunkaulan kudos pehmenee, mikä saa kanavan löystymään ja avautumaan. Tällöin kohdunkaulan seinämistä irtoaa limaa, joka poistuu emättimen kautta. Tämä limatulppa voi olla kirkas, valkea, kellertävä ja joskus jopa vihertävä, ja on normaalia, että siinä on pieniä määriä kirkasta verta, punertavia verijuovia tai rusehtavia raitoja.

Vaikka kohdunkaulasta irtoavaa eritettä kutsutaankin limatulpaksi, kyseessä ei ole varsinainen korkkimainen tulppa, joka estää lasta syntymästä tai jonka irtoaminen käynnistää synnytyksen välittömästi. Kohdunkaulan sitkeän liman irtoaminen antaa viitteitä siitä, että lapsi syntyy päivien tai viikkojen sisällä.

5. Asioiden valmistelu

Lasketun päivän lähestyessä raskaana oleville naisille syntyy luontainen tarve aloittaa asioiden valmistelu lapsen saapumista varten. Tätä vaistoa voidaan kutsua esimerkiksi pesänrakennusvietiksi. Tarve saada asiat järjestykseen kasvaa synnytyksen ensimmäisen vaiheen aikana, mikä liittyy myös muilla lajeilla tavattuihin biologisiin kuvioihin.

7 merkkiä siitä, että synnytys lähestyy

6. Ärtyisyys

Vaikka näin ei aina tapahdukaan, moni nainen on synnytyksen alkuvaiheessa tavallista herkempi tai ärtyneempi. Tämä liittyy niihin moniin hormonaalisiin muutoksiin, joita odottavan äidin kehossa tapahtuu raskauden ja etenkin sen viimeisen vaiheen aikana.

7. Lapsiveden meneminen

Lapsivesi eli sikiövesi on nestettä, joka sisältää tärkeitä sikiötä suojaavia aineita, kuten valkuaisaineita sekä rasva- ja aminohappoja. Lapsivesi suojaa sikiötä ulkoisilta uhilta, auttaa kehittämään vauvan keuhkoja sekä ruoansulatusjärjestelmää ja auttaa lasta liikkumaan äidin vatsassa.

Lapsiveden meno voi tapahtua missä vaiheessa synnytystä tahansa, eikä lapsivettä voi pidätellä. Synnytys voi käynnistyä lapsiveden menolla ennen supistusten alkamista tai vesi voi mennä vasta synnytyssalissa. Tutkimusten mukaan lapsivesi menee vain 10 prosentilla naisista ennen supistusten alkua.

Kuten huomaat, luonto järjestää asiat ja valmistelee naisen kehon synnytykseen ja vauvan saapumiseen. Jokainen nainen ja synnytys on erilainen, joten myös synnytyksen lähestymisestä kertovat merkit voivat vaihdella. Jokaisen odottavan äidin on kuitenkin tärkeä tietää, millaiset oireet ovat yleensä merkki siitä, että lapsi syntyy seuraavien päivien tai viikkojen aikana.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.