10 vinkkiä raskausoireiden lievittämiseksi - Äitiyden ihme
 

10 vinkkiä raskausoireiden lievittämiseksi

Raskausoireiden lievittämiseksi löytyy yhtä paljon ohjeita kuin on neuvojiakin. Tämän päiväiseen artikkeliimme olemme keränneet näistä vinkeistä parhaat.
10 vinkkiä raskausoireiden lievittämiseksi

Viimeisin päivitys: 30 kesäkuuta, 2021

Naisen keho käy läpi suuria muutoksia raskauden aikana tukeakseen sikiön kehitystä ja valmistautuakseen synnytykseen. Valitettavasti kaikki muutokset ja niiden sivuoireet eivät ole aina pelkästään positiivisia, ja moni odottava äiti kärsiikin raskauden aikana erilaisista epämiellyttävistä oireista. Tämän vuoksi jaamme tänään 10 hyväksi havaittua vinkkiä raskausoireiden lievittämiseksi.

Yleisimmät raskausoireet

Pahoinvointi, väsymys, huimaus, mielialan vaihtelut ja lisääntynyt virtsaamistarve ovat kaikki tuttuja oireita monelle raskaana olevalle naiselle. Kun kohdussa kehittyvä sikiö kasvaa, myös äidin kehon tulee muokkautua uuteen rooliinsa. Naisen keho käy raskauden aikana läpi monia muutoksia, jotka voivat aiheuttaa erilaisia epämukavia oireita.

Myös erilaiset ruoansulatusvaivat, ummetus, peräpukamat, nenän tukkoisuus, lihaskrampit, käsien ja jalkojen turvotus, suonikohjut ja selkäsärky ovat tavallisia raskauden sivuvaikutuksia.

10 vinkkiä raskausoireiden lievittämiseksi

Ensimmäinen raskauskolmannes

1. Pahoinvointi

Pahoinvointi on yksi yleisimmistä raskauden aiheuttamista oireista. Sitä aiheuttaa raskaushormonien ja keltarauhashormonin erityksen lisääntyminen. Raskauspahoinvointi on yleistä etenkin aamun ensimmäisten tuntien aikana, mutta koska jokainen nainen on erilainen, myös oireet vaihtelevat yksilöittäin.

Vinkit:

  • Ota tavaksi pitää jokin terveellinen välipala yöpöydällä niin, että se on ulottuvillasi heti herättyäsi. Näin saat nostettua verensokeriasi heti herättyäsi, mikä voi lievittää aamupahoinvoinnin oireita.
  • Syö vähän kerrallaan ja nauti aterioita päivän aikana. Valmista itsellesi terveellisiä välipaloja valmiiksi. Esimerkiksi sokerittomat murot, hedelmät ja kasvikset ovat hyvä vaihtoehto. Vältä syömästä prosessoituja ja uppopaistettuja ruokia.
2. Nenän tukkoisuus

Tukkoinen nenä on yleinen oire ensimmäisellä ja toisella raskauskolmanneksella, eikä sillä ole mitään tekemistä flunssan kanssa. Nenän tukkoisuus johtuu siitä, että keltarauhashormoni lisää nenän limakalvojen verenkiertoa, mikä johtaa limakalvojen turpoamiseen.

Vinkit:

  • Tukkoisen nenän hoitoon voi tarvittaessa käyttää ksylometatsoliinia tai oksimetatsoliinia sisältäviä nenäsuihkeita.
Tavalliset raskauden sivuvaikutukset
3. Arkuus ja paineen tunne rinnoissa

Rinnat alkavat usein kasvaa jo ensimmäisten raskausviikkojen aikana, minkä lisäksi nännipiha tummuu ja rintojen verisuonet erottuvat tavallista paremmin. Näin rinnat alkavat valmistautua imetykseen jo raskauden alussa. Myös hormonitasojen noususta johtuva rintojen arkuus on yleistä.

Vinkit:

  • Välttyäksesi raskausarvilta voit hieroa rintoja ja käyttää apunasi erilaisia kosteusvoiteita.
  • Mukavuutta ajatellen suosittelemme käyttämään puuvillaisia rintaliivejä, joissa on leveät olkaimet.
4. Uupumus ja väsymys

Odottavan äidin keho väsyy helposti kaikista sen sisällä tapahtuvista muutoksista. Ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana istukka muodostuu ja keho tuottaa suuria määriä verta, mikä vaatii paljon energiaa, minkä vuoksi nainen saattaa tuntea itsensä väsyneeksi. Se, että äidin elimistö keskittyy tarjoamaan energiaa kasvavalle sikiölle, hidastaa äidin aineenvaihduntaa, mikä voi sekin aiheuttaa uupumusta.

Vinkit:

  • Älä yritä taistella väsymystä vastaan, vaan pidä tarpeeksi taukoja päivän mittaan ja lepää aina tarvittaessa.
  • Nuku tarvittaessa päiväunia ja pyri lepäämään hyvin öisin.
  • Aseta tyynyjä siten, että ne tukevat vatsaasi. Raskausasiantuntijat suosittelevat nukkumaan vasemmalla kyljellä, sillä tämä asento auttaa verta ja ravinteita virtaamaan helpommin kohtuun ja sikiöön.
  • Suorita kevyitä fyysisiä aktiviteetteja. Esimerkiksi raskausjooga on hyvä tapa rentoutua.

Toinen raskauskolmannes

5. Ummetus ja ruoansulatusongelmat

Naisen kehon raskauden aikana läpi käymät muutokset voivat tuoda mukanaan myös erilaisia ruoansulatukseen liittyviä ongelmia. Raskauden aikana elimistö tuottaa hormoneja, jotka voivat hidastaa ruoansulatusta. Raskauden aikainen ummetus on hyvin tavallinen vaiva, josta kärsii jopa puolet odottavista äideistä.

Vinkit:

  • Ruoansulatusvaivoja voi pyrkiä minimoimaan tasapainoisella ruokavaliolla, syömällä pieniä annoksia säännöllisesti ja nukkumalla pää hieman kohotettuna.
  • Paras tapa ehkäistä ummetusta on riittävän kuitu- ja nestemäärän nauttiminen, liikunnan harrastaminen, stressin hallinta ja säännöllisten elämäntapojen noudattaminen.
6. Närästys

Närästys, jonka aiheuttaa happaman mahanesteen nousu ruokatorveen, on yleinen oire raskauden aikana. Odottavan äidin elimistö tuottaa hormoneja, jotka voivat aiheuttaa ruokatorven ja mahalaukun välisen sulkijalihaksen höllentymistä. Tilastojen mukaan jopa 85 % odottavista naisista kärsii närästyksestä joko alku- tai loppuraskauden aikana.

Vinkit:

  • Syö pieniä annoksia monta kertaa päivässä.
  • Älä käy makaamaan välittömästi ruokailun jälkeen, vaan anna keholle aikaa sulattaa ruoka.
  • Vältä uppopaistettujen ruokien, hiilihapollisten juomien, suklaan ja kahvin nauttimista.
  • Keskustele tarvittaessa äitiysneuvolan hoitajan tai lääkärin kanssa närästyslääkkeiden käytöstä.

Kolmas raskauskolmannes

Raskauden aikaiset oireet
7. Turvotus

Suurin osa raskaana olevista naisista kärsii jonkin asteisesta turvotuksesta etenkin jaloissaan ja käsissään. Turvotus johtuu raskauden aiheuttamasta ylimääräisestä nesteen kertymisestä elimistöön.

Vinkit:

  • Juo runsaasti vettä ja suosi vähäsuolaisia ruokia.
  • Kohota jalkasi istuessasi tai maatessasi.
  • Harrasta rauhallista liikuntaa.
  • Käytä mukavia vaatteita ja kenkiä.
8. Suonikohjut

Suonikohjut ovat tavallisin laskimovajaatoiminnan ilmentymä. Niiden syntyminen johtuu pintalaskimoiden läppien vajaatoiminnasta. Kun jalkojen laskimoverisuonten läpät eivät toimi kunnolla, veri lähtee virtaamaan ylhäältä alaspäin. Suonikohjuja ei esiinny kaikilla raskaana olevilla naisilla, mutta osa on alttiita niiden syntymiselle.

Vinkit:

  • Älä seiso tai istu liian pitkiä aikoja kerrallaan. Vaihda asentoa säännöllisesti.
  • Vältä jalkojen ristimistä.
  • Luovu liiallisesta suolan käytöstä.
  • Tee verenkiertoa parantavia harjoituksia.
  • Käytä tarvittaessa tukisukkia.
9. Selkäkipu

Selkäkipua esiintyy raskauden aikana painavan vatsan takia. Noidannuoli on yleinen odottavien äitien ongelma.

Vinkit:

  • Älä seiso liian pitkiä aikoja kerrallaan. Liiku ja istu säännöllisesti alas.
  • Käytä mukavia ja matalia kenkiä.
  • Hoida selkäkipua lämpöhoidolla ja rauhallisilla venytyksillä.
  • Vältä äkkinäisiä liikkeitä ja painavien esineiden nostelua.
10. Mielialan vaihtelut

Mielialan vaihtelut ovat yksi yleisimmistä raskausajan oireista. Paras tapa niiden sietämiseksi, on muistuttaa itseään siitä, että kyseessä on ohimenevä oire.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.