Miksi lapsi huutaa ja mitä tehdä tällaisessa tilanteessa?
Jokainen pienen lapsen vanhempi joutuu toisinaan kuuntelemaan huutamista, ja osa lapsista käy läpi vaiheen, joka tuntuu täyttyvän kovaäänisestä kiljumisesta. Lapsi huutaa tyypillisesti saadakseen huomiota syystä tai toisesta. Jos omassa perheessäsi on valloillaan vastaava tilanne, jatka lukemista.
Miksi lapsi huutaa?
Seuraavaksi esittelemme vain joitakin yleisimpiä syitä siihen, miksi lapsi huutaa, ottamattaa huomioon seikkoja, kuten lapsen käyttämää äänensävyä tai vuorokaudenaikaa, jolloin lapsi huutaa.
Saadakseen huomiota
Lapsen ollessa vielä pieni, hän ei osaa vielä hallita äänensävyjään oikein. Lapsi ei myöskään vielä osaa tunnistaa, millä volyymilla ääntä tulisi käyttää missäkin tilanteessa. Onkin normaalia, että lapsi osoittaa innostuneisuuttaan huutamalla.
Keskustelemalla lapsen kanssa voit opettaa lapselle, miten ilmaista itseään julkisesti ja antaa lapselle yksinkertaisia esimerkkejä, jotka lapsi ymmärtää.
Saadakseen asian tai esineen
Kun kiellät lapseltasi jotain, on hyvin todennäköistä, että siitä seuraa kiukkukohtaus. Lapsi alkaa huutamaan välittömästi ja sen myötä itkemään ja raivoamaan.
Näitä kiukkukohtauksia esiintyy niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin, ja ne ovat hyvin tyypillisiä 2-4- vuotiaiden keskuudessa. Sinun reaktiollasi kiukkukohtauksiin onkin tärkeä rooli niiden vaiheittaisessa ratkaisemisessa.
Matkiakseen
Lapsi oppii matkimalla, joten hän on saattanut oppia joltain perheenjäseneltään ilmaisemaan itseään huutamalla. Tee lapsen kanssa yhteistyötä rauhallisessa ympäristössä, jotta hän oppisi kontrolloimaan äänensävyään.
Kuinka toimia, kun lapsi huutaa?
Kun lapsi saa kiukkukohtauksen, muista pysyä tiukkana. Älä siis anna periksi sille, mitä lapsesi haluaa. Tämä auttaa lasta oppimaan, kuinka itseään ilmaistaan. Pikkuhiljaa lapsi tulee oppimaan, että aina ei voi saada, mitä haluaa.
Yritä neuvotella lapsen kanssa. Voit esimerkiksi tarjota lapselle herkkua, jos hän suostuu tekemään kotitöitä kanssasi. Kerro lapselle, että vain hän on vastuussa tietystä kotityöstä, eikä kukaan muu.
Älä huuda lapsellesi takaisin, sillä pidemmän päälle se vain pahentaa ongelmaa. Sillä tavoin opetat lapselle, että huutaminen on sopiva tapa vastata tai että se, joka huutaa koviten, on voittaja.
Mitä voidaan tehdä, jotta lapsi ei huuda?
Tavoite on saada lapsi ymmärtämään, että huutamalla ei saavuteta mitään. Keskustele lapsesi kanssa ja selitä hänelle, että häntä on vaikea ymmärtää, kun hän huutaa. Tai että, jos hän huutaa liian usein, hän menettää äänensä.
Jos lapsesi on vielä liian nuori ymmärtämään keskustelun sisältöä, kokeile seuraavia neuvoja:
- Tyydytä lapsen perustarpeet. Jos tulette olemaan poissa kotoa pidemmän aikaa, pidä huoli, että lapsi on syönyt, käynyt vessassa ja nukkunut tarpeeksi. Tämä auttaa siihen, ettei lapsesta tule kärttyisä ja ala kiukuttelemaan.
- Pidä lapsen kanssa huutokilpailu. Kun huudatte lapsen kanssa yhdessä, saa se lapsen toimimaan yhteistyössä kanssasi. Tämä myös vähentää lapsen tarvetta huutaa tai korottaa ääntään puhuessaan. Kun huutokilpailu on ohi, sano lapselle, että nyt on aika puhua jälleen pehmeämmällä ja rauhallisemmalla äänellä.
- Jatkakaa huutokilpailuja viihteellisenä aktiviteettina. Järjestä huutokilpailuja säännöllisesti, niin lapsi ei tunne tarvetta järjestää kiukkukohtauksia niin usein.
- Kehu lasta hyvästä käytöksestä. Kerro lapselle, että olet hyvin tyytyväinen hänen käytökseen ja palkitse häntä siitä. Älä kuitenkaan tee niin silloin, kun lapsella on kiukkukohtaus, sillä silloin lapsi assosioi sen siihen, että huutamalla hän saa tahtonsa läpi.
On tärkeää pysyä kärsivällisenä, sillä lapset saattavat helposti unohtaa, mitä heille on opetettu. Sinun tulee olla siis sinnikäs, jotta saat lapsesi huutamisen loppumaan.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.