Näin yksinhuoltajaäiti antaa lapselleen parhaan mahdollisen alun elämään
 

Näin yksinhuoltajaäiti antaa lapselleen parhaan mahdollisen alun elämään

Lapsen kasvattaminen ei ole helppoa, etenkään, jos vanhempi tekee sen yksin. Kukaan ei kuitenkaan osaa kasvattaa lasta vastuulliseksi aikuiseksi paremmin kuin hänen vanhempansa.
Näin yksinhuoltajaäiti antaa lapselleen parhaan mahdollisen alun elämään

Viimeisin päivitys: 13 tammikuuta, 2019

Jokainen nainen pystyy kasvattamaan lapsensa sekä opettamaan häntä tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa ja antamaan hänelle parhaan mahdollisen alun elämään – koskien niin henkilökohtaista kuin ammatillistakin menestystä. Tämän kaiken tekeminen yksin on vaikeampaa kuin kumppanin avustuksella, muttei suinkaan mahdotonta.

Tässä artikkelissa listaamme vinkkejä, joiden avulla yksinhuoltajaäiti antaa lapselleen parhaan mahdollisen alun elämään.

Oppiminen alkaa kotona

Vaikka lapsi olisi aloittamassa pian koulun, hänelle voidaan antaa hieman etumatkaa opettamalla häntä kotona. 

Lapselle tulee opettaa, kuinka pestä hampaat, peseytyä, harjata hiukset, pukeutua ja sitoa kengännauhat. Vaikka nämä saattavat vaikuttaa pieniltä asioilta, on niillä suuri merkitys yhteiskunnassa elämisen kannalta.

Opetuksen ei kuitenkaan tarvitse rajoittua ainoastaan henkilökohtaisen hygienian ja itsestä huolehtimisen rutiineihin. Myös pöytätavat on hyvä opettaa lapselle ennen koulun alkamista. Vanhemmat voivat myös auttaa lastaan opettelemaan ilmaisemaan itseään kauniisti, ilman rumia sanoja ja eleitä.

Lapsen on hyvä tietää, miten toisten seurassa tulee käyttäytyä. Hyvät tavat opitaan kotona, ja jokaisen vanhemman on hyvä opettaa lastaan kiittämään ja pyytämään anteeksi.

Seuraavaksi esittelemme muutaman neuvon, joita yksinhuoltajaäiti – tai kuka tahansa vanhempi – voi hyödyntää antaakseen lapselleen parhaan mahdollisen alun elämälle.

Näin annat lapsellesi parhaan mahdollisen alun

1. Auta lastasi kasvamaan

Kasvaminen ei tarkoita ainoastaan fyysistä kasvamista. Se tarkoittaa myös viisauden kartuttamista, hyvien ideoiden toteuttamista käytännössä sekä ajattelemista itse omilla aivoillaan.

Voit opettaa lastasi kehittämään emotionaalista tasapainoaan, joka antaa hänelle voimaa koko elämänsä ajan. Ihmisenä kasvaminen tarkoittaa sitä, että yrittää tehdä paremmin joka päivä niin itsensä kuin ympärillä olevien ihmistenkin vuoksi. 

Yksinhuoltajaäiti voi antaa lapselleen parhaan mahdollisen alun rakentamalla lapsen itseluottamusta ja tekemällä lapsen olon turvalliseksi

2. Opeta lapsellesi kuria

Älä pelkää sitä, että sinulla on korkeat odotukset lapsesi suhteen. Lapsen on hyvä oppia, että kuri auttaa häntä saavuttamaan haluamansa. Osoita lapsellesi, kuinka se on auttanut sinua yksinhuoltajaäitinä antamaan hänen elämälle parhaan mahdollisen alun, ilman kenenkään muun apua.

Kerro lapsellesi, että kuriin liittyy vaivaa ja uhrauksia, eikä niitä tarvitse pelätä. Päinvastoin, nämä piirteet antavat voimaa ja osoittavat, että pystymme saavuttamaan minkä tahansa tavoitteen, jonka itsellemme asetamme. 

3. Rakenna lapsen itseluottamusta

Turvallisuudentunne ja itseluottamus auttavat lasta kehittyämään yksilöksi, joka ei anna epäonnistumisen pelon pidätellä häntä. Jos lapsesi tietää pystyvänsä aina luottamaan sinuun, hän voi keskittyä oppimiseen.

Turvallisuudentunne tarkoittaa mm. kattoa pään päällä – sen ei tarvitse olla mitään sen hienompaa, kunhan on koti, jossa lapsi tuntee olonsa turvalliseksi.

Turvan antaminen lapselle tarkoittaa myös vaatteiden, kenkien, koulutarvikkeiden, lelujen, lääkkeiden, terveyden hoidon sekä lapsen tarvitseman viihdykkeen tarjoamista.

Lisäksi turvan antaminen tarkoittaa neuvojen antamista, lapsen huolien kuuntelemista, hänen kysymyksiinsä vastaamista sekä sitä, että lapsi tuntee itsensä tärkeäksi.

On epäilemättä siis tärkeää, että yksinhuoltajana sinun tulee tehdä lapsesi olo turvalliseksi.

3 muuta neuvoa antaaksesi lapsellesi parhaan mahdollisen alun

Älä unohda seuraavia asioita, kun haluat antaa lapsesi elämälle parhaan mahdollisen alun:

  • Anna lapsellesi rakkautta, sillä se on aina paras liittolaisemme sekä vahvin side, joka meitä yhdistää. 
  • Olet roolimalli, joten tee niinkuin puhut. Ei ole olemassa ketään muuta, jolla olisi enemmän kokemuksia tai ajatuksia, tai joka osaisi paremmin opettaa lapsellesi, mitä hänen tulisikin oppia.
  • Vältä vertailemista, sillä se johtaa aina kateuteen. Varsinkin silloin, kun lapsi on vielä pieni, hänen emotionaalinen älykkyytensä ei ole vielä kunnolla kehittynyt, jotta hän osaisi hallita tunteitaan.
Jokainen lapsi haluaa tuntea itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi

Yksinhuoltajaäiti ja tiedon rikkaus

Oli yksinhuoltajuus sitten oma päätöksesi tai kohtalon ja olosuhteiden sanelemaa, käytä kaikkia saatavillasi olevia välineitä, jotta voit antaa lapsesi elämälle parhaan mahdollisen alun.

Voit kääntää tämän joidenkin mielestä olevan heikkouden teidän perheenne suurimmaksi vahvuudeksi.

Opimme paremmin tekemällä ja seuraamalla kuin teorioista lukemalla. Ei ole olemassa koulua tai yliopistoa, joka opettaisi meitä olemaan täydellisiä äitejä.Vain sinä tiedät ne uhraukset ja vaivannäön, joita olet joutunut tekemään kasvattaaksesi lastasi.

Sinä itse tiedät, että pystyt olemaan sisukkaampi kuin kukaan muu, ja antamaan myös parhaan mahdolisen alun lapsesi elämälle.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.