Näin onnistuu vauvanruoasta vieroitus - Äitiyden Ihme
 

Näin onnistuu vauvanruoasta vieroitus

Näin onnistuu vauvanruoasta vieroitus
Marta Guzmán

Tarkistanut ja hyväksynyt: ravitsemusterapeutti Marta Guzmán.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Vauva kasvaa nopeasti, ja juuri kun olet tottunut soseiden syöttämiseen lapselle, on jo aika aloittaa kiinteisiin ruokiin totuttelu ja varsinaisesta vauvanruoasta vieroitus. Soseet ovat lapsen ensimmäisiä ruokia pehmeän koostumuksensa vuosi, mutta kuukausien edetessä on tarpeen alkaa lisä kiinteitä ruokia vauvan ruokavalioon.

Siirtymässä on kuitenkin tärkeää noudattaa asiantuntijan ohjeita. Jos lastenlääkäri on sitä mieltä, että voidaan siirtyä soseista eteenpäin pikkuhiljaa, pehmeästä vauvanruoasta tavalliseen ruokaan eteneminen tulee ajankohtaiseksi. Mutta miten tämä muutos tulisi toteuttaa, jotta se olisi ensinnäkin mahdollisimman vaivaton vanhemmille, mutta sujuisi ilman jatkuvia ongelmia myös vauvan kannalta?

Lääkäri antaa uudelle äidille tarkkoja neuvoja sitä koskien, mitkä tuotteet ovat pienelle vauvalle parhaat hänen ruoansulatuksensa edistämiseksi. Sitten, kun aikaa kuluu, lapsen hampaat alkavat kehittyä, ja hänen on aika opetella pureskelemaan ruokaa. Tässä vaiheessa vauva saa alkaa nauttia kiinteitä ruokia soseiden tai murskattujen ruokien ohella.

Koko perheen olisi hyvä olla edistämässä vauvan oppimista. Sillä uudet vanhemmat joutuvat muistamaan ja oppimaan pajon erilaisia asioita vauvanhoitoon liittyen, hyvät ja selkeät perusneuvot ovat tärkeät. Hyvin moni tuskailee vauvan totuttamisessa kiinteisiin ruokiin, mutta jo muutamilla vinkeillä päästään pitkälle, jotta kokemus olisi vaivattomampi sekä vanhemmalle että lapselle.

Siirtymää helpottamaan kannattaa ottaa avuksi etenkin seuraavat suositukset, jotka ovat tehokkaiksi todettuja ja tekevät prosessista sujuvamman. Nyt kerromme siis tärkeimmistä asioista, jotta vauvanruoasta vieroitus sujuisi vähemmällä turhautumisella.

Siirtymä soseista haarukalla murskattuihin ruokiin

Jos olet äiti, tiedät varmasti seuraavan, mikäli oma lapsesi on jo tullut soseista vieroituksen ikään: kun hänelle lakataan äkillisesti antamasta vauvanruokaa ja sen sijaan kokeillaan jotakin kiinteämpää, hän todennäköisesti torjuu tarjotun ruoan.

Pidä mielessä, että kun olet tähän asti ruokkinut vauvaasi muulla kuin rintamaidolla, lusikalliset ovat sisältäneet vain sosetta. Ei ole mikään ihme, jos hän torjuu antamasi kiinteän ruoan, sillä hänelle se on uutta, ja tottuminen uuteen vie aikaa.

Jotta voisit helpottaa kiinteään ruokaan siirtymistä ja estää sitä, että nälkää huutava lapsesi ei suostu syömään uudenlaista ruokaa – kuten tiedämme, tämä on aina hankala tilanne – seuraava perusneuvo on ehdoton: Murskaa kiinteät ruoat haarukalla, jotta voisit helpottaa vauvasi siirtymää vauvanruoasta isojen lasten ruokiin.

Näin onnistuu vauvanruoasta vieroitus

Tämä tulisi tehdä kuitenkin vähitellen. Kun aikaa kuluu, voit sekoittaa ruokaa tehosekoittimessa vähemmän aikaa, jotta siihen jäisi vauvan tottuessa uusiin koostumusiin yhä enemmän kiinteän ruoan palasia.

Kun annat ruokaa vauvalle tällä tavalla vähitellen, hän saattaa silti kieltäytyä nauttimasta uudenlaisen koostumuksen aterioita. Älä kuitenkaan huolestu, sillä tämä on vauvalle parhaiten soveltuva keino, ja pian saat huomata, että hän alkaa hyväksyä paremmin kiinteitä paloja sisältävän ruoan.

Muista ennen kaikkea seuraava neuvo aloittaessasi vauvanruoasta vieroitusta: äkilliset muutokset eivät ole hyväksi vauvoille.

Pysy rauhallisena, vaikka vauva kieltäytyisi kiinteästä ruoasta

Vauva todennäköisesti sylkee ruoan suustaan, kun nostat lusikan hänen suulleen, tai vaihtoehtoisesti hän antaa ruoan olla suussaan ilman, että pureskelisi tai tekisi sille muutakaan. Saattaa jopa vaikuttaa siltä, että lapsi tukehtuu ruokaan, mikä on vanhemmille aina pelottava hetki. Vauva saattaa myös esimerkiksi alkaa itkeä ja ryhtyä kiukuttelemaan.

Jos tämä kaikki kuulostaa tutulta, ja jos ruoan antaminen vauvalle on joka päivä yhtä vaikeaa, ei silti ole syytä vajota epätoivoon. Tarvitset paljon kärsivällisyyttä, kun joudut yhä uudelleen ja uudelleen siivoamaan pudonneen ruoan vauvan ympäriltä. Nosta lusikka hänen suulleen niin monta kertaa kuin sinun tarvitsee, laula hänelle, tarjoa toista lusikkaa saadaksesi kannustettua syömiseen… Eli tee kaikkia niitä “temppuja”, jotka edistävät sitä, että saat lapsesi ruokittua kunnolla.

Tärkeää on ennen kaikkea tämä neuvo: ei koskaan tulisi suuttua vauvalle hänen opetellessaan syömään kiinteitä ruokia, tai myöskään antaa hänen huomata, että tilanne aiheuttaa sinulle ärtymistä.

Vauvan tarvitsee tottua siihen, että nyt on aika syödä, ja sinun kannattaa vain jämäkästi jatkaa uusien ruokien tarjoamista aivan kuten olet ennenkin tehnyt. Pysy rauhallisena, hymyile, ja tee vauvallesi selväksi, että tämä kaikki on mahtavaa ajanvietettä, jonka sinä mielelläsi koet yhdessä hänen kanssaan.

Anna vauvalle ruokia, joita hän pystyy syömään

Jos lääkäri sanoo, että voit antaa vauvallesi vaikkapa leipää, pannukakkua tai jonkin tyyppisiä keksejä, tarjoa näitä muovisesta astiasta, jotta hän voi nostaa ruoan itse ja laittaa sen suuhunsa. Näin hän pystyy oppimaan uutta ja harjoittelemaan paremmin pureskelemista.

Anna lapselle oma lautasesi

Näin onnistuu vauvanruoasta vieroitus

Lapset rakastavat sitä, että he saavat joskus syödä aikuisten lautasilta. Vaikka lapsellasi ei ole vielä mitään ymmärrystä siitä, minkälaista sinun nauttimasi ruoka on, sillä hän ei ole sitä itse syönyt, mikäli seisot vauvasi vieressä ja pureskelet ruokaasi, voit huomata hänen alkavan kuolata hiukan.

Jos siis haluat, että lapsesi alkaa syödä esimerkiksi riisiä ja papuja (tämä on tyypillinen ateria muun muassa monessa Etelä-Amerikan maassa), kannattaa kokeilla samalta lautaselta ruoan nauttimista, mutta eri aterimilla.

Tärkeää tässä on se, että lapsesi näkee sinut pureskelemassa ruokaasi, ja että sinä syöt samaa ruokaa, mitä hänelle tarjotaan, ja selvästi pidät siitä.

Kun siirryt vauvanruoasta kiinteisiin ruokiin, älä palaa takaisin

Kun olet saanut lapsesi tottumaan kiinteisiin ruokiin, ei kannata palata muussattuihin ruokiin – tämä ei kannata sellaisistakaan syistä kuten “lapsi ei muuten olisi halunnut syödä mitään ruokaa tänään”.

Vaikka voikin olla vaikeaa pakottaa ja totuttaa lapsi kiinteisiin ruokiin, on tärkeää, että hän tottuu ajattelemaan seuraavalla tavalla: “tämä on se ruoka, jota minulla nyt on, ja tätä minun tulee syödä“.

Tarjoa lapselle erilaisia ruokia

On niin monia eri tyyppisiä reseptejä lapsille kiinteistä ruoista, että vauvan ruokavalioon tällaisten muutosten tekeminen ei ole mitenkään vaikeaa.

Pidä mielessä, että kun lapsi on siinä vaiheessa, että alkaa täysillä totutella uusiin makuihin, kannattaa hyödyntää monenlaisia ruokalajeja. Sinun on siis tarpeen muuttaa ruokaan liittyvää arkeasi siten, että mietit jatkuvasti uusia ruokia lapsellesi, etkä enää anna joka päivä samaa ruokaa, kuten saatoit tehdä vauvanruokien ajalla.

Näin voit taata, että lapsesi pystyy paremmin tottumaan vaihteluun, eikä hän enää yhtä todennäköisesti kieltäydy uusista ruoista.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Coulthard H, Harris G, Emmett P. (2009). Delayed introduction of lumpy foods to children during the complementary feeding period affects child’s food acceptance and feeding at 7 years of age. Matern Child Nutr. 2009 Jan;5(1):75-85
  • Birch L. L. (2016). Learning to Eat: Behavioral and Psychological Aspects. Nestle Nutrition Institute workshop series85, 125–134. doi:10.1159/000439503

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.