Miksi tulisi laittaa vauva vatsalleen päivisin?

13.8.2018

Sen tärkeys, että vauva laitetaan selälleen nukkumaanmenon aikaan, on ollut selvää jo hyvin pitkään. Näin tulee tehdä siksi, että kyseisen asennon avulla voidaan välttää kätkytkuolemaa, mutta on kuitenkin useita syitä siihen, että vauva tulisi laittaa päiväsaikaan vatsalleen.

Nyt kerromme kolmesta tärkeästä faktasta, joiden vuoksi vatsallaan olo on oikea valinta vauvalle päivisin. Lisäksi annamme eräitä hyödyllisiä vinkkejä, jotta voisit tehdä pikkuisesi elämästä helpompaa.

Miksi vauva tulisi laittaa päiväsaikaan vatsalleen?

1. Se kehittää motorisia toimintoja

Se, että vauva viettää runsaasti aikaa vatsallaan, auttaa häntä kehittämään tasapainoa, kuten myös näkö- ja kuuloaistiin liittyviä kykyjä.

Vatsallaan olo helpottaa myös pään, niskan, harteiden ja selän lihasten vahvistamista. Kaikki tämä on tarpeen useiden vauvan jokapäiväisten toimintojen kannalta, joita ovat esimerkiksi istuminen, nouseminen ja ryömiminen.

Elämän ensimmäisten kuukausien aikana vauvan tulee oppia oman kehonsa liikkeestä ja siitä, kuinka sitä hallitaan. Siten vauvasi voi kehittää tarvittavat fyysiset taidot kääntyäkseen, istuakseen ja ryömiäkseen.

Tämä ei voi toteutua kunnolla, jos lapsi viettää paljon aikaa lastenistuimissa tai muissa sellaisissa paikoissa, jotka rajoittavat liikettä.

Lisäksi vauva, joka viettää kaiken aikansa selällään, näkee vain katon ja sivuilla olevat asiat. Sen sijaan taas vauvat, jotka laitetaan vatsalleen päivisin, kohottavat päätään ja alkavat katsoa paljon useampia asioita ympärillään.

  

2. Normaali pään kehitys

Kätkytkuoleman estämiseksi tehdyn mainonnan ansioista on voitu havaita lisääntymistä niiden lasten määrässä, joiden päässä on litistymää.

Mitä tämä sitten on? Vauvoilla ei ole vielä täysin yhdistyneitä kalloluita – tämä on ominaisuus, joka auttaa kestämään pieniä iskuja – pää voi epämuodostua, jos vauva on samassa asennossa pitkän aikaa.

Vauvat viettävät usein liikaa aikaa selällään ja tuoleissa tai leikkikehässä. Tämä aiheuttaa sitä, että vauvan pään takaosa litistyy.

Siksi on hyvin tärkeää, että vauva viettää tarpeeksi aikaa vatsallaan päivän aikana silloin, kun hän on hereillä ja leikkii.

3. Sosiaalisten taitojen kehittyminen

Toinen syy siihen, että vauva kannattaa laittaa vatsalleen päivän aikana, liittyy sosiaalisiin taitoihin. Tämä on nimittäin myös tapa parantaa sosiaalisia ja tunne-elämän taitoja, ongelmanratkaisua, oppimista ja sopeutumista.

Kun vauva on istuma-asennossa, hän on valppaana ja kokee maailman ympärillään paremmalla tavalla.

Siten hän pysyy tilassa, jossa hän vastaanottaa jatkuvasti stimulaatiota ollessaan vuorovaikutuksessa kaiken ympärillä olevan kanssa.

Vauvat, jotka on laitettu vatsalleen, kohottavat päätään ja alkavat katsoa paljon useampia asioita ympärillään.

Tapoja laittaa vauva vatsalleen päiväsaikaan

Jos et tiedä ihan tarkkaan, kuinka vauvan saisi viettämään enemmän aikaa vatsallaan, tai jos hän ei vaikuta siltä, että hän pitää tästä asennosta, kannattaa ottaa avuksi seuraavat vinkit.

Kun ikää on o-2 kuukautta

Kokeile vauvan laittamista vatsalleen viltille. Jos näet, että hän ei voi kohottaa päätään, laita kätesi alaselälle ja paina hänen kehoaan hellävaraisesti. Jos hän ei voi kohottaa tästäkään huolimatta päätään, laita kääritty pyyhe hänen rintansa alle tai jalkojen päälle.

Toinen erinomainen tapa on laittaa vauva rinnallesi. Tällä tavalla hän tulee tuntemaan olonsa varmemmaksi, ja tämä kannustaa häntä nostamaan päätä ja katsomaan sinua.

Tällä tavalla pikkuisesi pystyy kehittämään oman päänsä hallintaa, ja lisäksi tämä vahvistaa vauvan kehon yläosaa.

vauva vatsallaan

3-5 kuukauden iässä

Kun vauvan selkä ja niska ovat jo vahvistuneet, hän pystyy kohottamaan itsensä käsivarsien varaan. Voit viettää aikaa vauvasi kanssa lelujen ja peilien parissa, jotta voisit stimuloida enemmän hänen liikettään ja kurottautumistaan.

Nyt vauvasi pystyy olemaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa silmien tasolla. Hän saa paljon enemmän stimulointia, ja hän tulee oppimaan, kuinka näihin vastataan.

Kun vauvasi saa lisää voimaa, hän pystyy työntämään itsensä ylös käsivarret levitettyinä, jotta hän voi ulottua tavaroihin ja leikkiä. Tämä toimii valmistautumisena istumiselle ja ryömimiselle.

Vauvan laittaminen vatsalleen tulee auttamaan pään, niskan, hartioiden ja selän lihasten vahvistamista.

6-9 kuukauden iässä

Nyt kun vauvallasi on enemmän voimaa, voit leikkiä sellaisia leikkejä kuten ”lentokonetta” (eli pidät hänet nostettuna vain vyötäröstä). Yksi vaihtoehto on tukea vauvasi koukistetuille jaloille ja liikuttaa häntä ylös ja alas.

Tällä tavalla vauvasi koko kehon voima kehittyy. Tämä tietysti mahdollistaa sen, että hän voi ryömiä ja tutkia taidokkaammin ympäristöään.

Muista, että sinun tulee tehdä nämä ja muut rutiinit vauvasi kanssa päivittäin, jotta voisit parhaiten tukea häneen kehitystään.

UUTISIA VERKOSSA