Mitä ovat äitien suurimmat pelot?

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Kirjoittanut Equipo Editorial

Viimeisin päivitys: 01 heinäkuuta, 2021

Osaatko sanoa, mitä ovat äitien suurimmat pelot? Pelon aiheet vaihtelevat tietysti henkilöittäin, mutta kaikilla äideillä on myös yhteisiä huolenaiheita mitä tulee lapsiin ja heidän kasvattamiseensa.

Äiteinä luonnollisesti haluamme vain parasta lapsillemme. Mitä tulee lasten kasvattamiseen, jotkut voivat nähdä meidät ylisuojelevaisina tai yliampuvina, mutta totuus on, että huolehdimme lapsistamme ja haluamme suojella heitä kaikilta vaaroilta ja harmeilta. Haluamme pitää lapsistamme huolta mahdollisimman pitkään, ja kun he kasvavat ja itsenäistyvät, tahdomme olla läsnä varmistamassa kaiken sujuvan hyvin.

Mitä ovat äitien suurimmat pelot?

1. Lapsen ensimmäinen yksin nukuttu yö

Moni äiti katselee lastaan tämän nukkuessa ja tarkistaa yölläkin useamman kerran kaiken olevan hyvin. Voikin olla vaikeaa laittaa lapsi nukkumaan omaan huoneeseensa ensimmäistä kertaa.

Mielessämme pyörivät kaikki ne asiat, jotka voivat mennä pieleen. Vaikka olemme edelleen vain muutaman askeleen päässä lapsesta, tuntuu, kuin hän olisi toisella puolella maailmaa.

2. Pelko siitä, että joku satuttaa lasta

On tavallista, että vanhemmat pelkäävät lapsen joutuvan kontaktiin ihmisen kanssa, joka haluaa jollain tavalla vahingoittaa lasta. Riskien minimoimiseksi vanhempien on tärkeä keskustella lapsen kanssa ja antaa tälle työkaluja, joiden avulla tunnistaa epäilyttävä käytös ja suojella itseään.

3. Lapsen sairastuminen vakavasti

On paljon asioita, joita emme voi kontrolloida, ja ajatus siitä, että lapsi sairastuu ja kärsii, aiheuttaa pakahduttavaa pelkoa.

4. Virheiden tekemisen pelko

Jokainen äiti tekee satoja päätöksiä päivittäin, ja monella meistä on luonnollinen taipumus kyseenalaistaa näitä päätöksiä. Mietimme jatkuvasti, teemmekö asiat oikein, olisiko tiettyyn asiaan pitänyt vastata kieltäväksi, olemmeko liian ankaria tai lepsuja lastemme kanssa ja niin edelleen.

5. Pelko siitä, että lapsi loukkaa itsensä

Välittömästi lapsen syntymästä alkaen äiti alkaa huolehtia lapsen fyysisestä terveydestä ja hyvinvoinnista. Lapsen ollessa pieni, vanhemmat pitävät erityisen hyvää huolta hänen herkästä päästään.

Kun lapsi oppii kävelemään tai pyöräilemään, teemme parhaamme estääksemme häntä kaatumasta. Kun lapsi viimein saa ajokortin, pidätämme hengitystämme hänen lähtiessään ajamaan autolla yksin ensimmäistä kertaa.

6. Ajatus siitä, että lapsi jää yksin

Kuka pystyisi hoitamaan lasta paremmin kuin hänen omat vanhempansa? Ajatus siitä, että vanhemmille tapahtuu jotain vakavaa, on yksi niistä peloista, joita jokainen äiti tuntee.

7. Huono itsetunto

Moni äiti huolehtii siitä, kehittyykö lapselle hyvä ja terve itsetunto. Haluamme lastemme rakastavan itseään ja tietävän oman arvonsa.

8. Pelko siitä, että lapsi ei itsenäisty

Myös tämä on yleinen pelko vanhempien keskuudessa, ja saamme syyttää siitä osittain itseämme. Toisinaan kasvatamme lapsemme niin, että heistä kasvaa vanhemmistaan riippuvaisia nuoria ja aikuisia, jolloin he eivät osaa tai halua tehdä asioita itse.

9. Pelko siitä, että lapsen haaveet eivät toteudu

Haluamme tukea lastamme ja auttaa häntä saavuttamaan kaikki tavoitteensa. Yksi suurimmista peloistamme onkin nähdä lapsen pettyvän tai turhautuvan – tai että itse petämme hänen luottamuksensa.

10. Pelko siitä, että lapsi ei ole onnellinen

Ajatus siitä, että lapsemme on onneton, aiheuttaa ahdistusta ja surua. Ennen kaikkea haluamme tietysti nähdä lapsemme onnellisena.

Lapsiimme liittyvät pelkomme vaikuttavat aina siihen, miten kasvatamme heidät. Ja vain vanhemmat voivat ymmärtää näitä pelkoja. Mutta mistä tiedämme menevämme liian pitkälle? Kuinka huomaamme, että omat pelkomme vaikuttavat lapsiimme negatiivisesti?

On olemassa niin kutsuttu Wendy-syndrooma, joka ilmenee esimerkiksi lasten ylisuojelemisena. Tällä tarkoitetaan niin pitkälle vietyä lapsen suojelemista, että se aiheuttaa lapselle ongelmia.

Mikä on Wendy-syndrooma?

Muistatko tarinan Peter Panista? Tarinassa Leena, joka tunnetaan alkuperäisessa englanninkielisessä versiossa Wendyna, suojelee Peteriä kaikilta mahdollisilta uhilta. Nimenomaan tästä syndrooma on saanut nimensä.

Yksi syndrooman ilmenemistavoista on lapsen liiallinen suojeleminen, joka on viety niin pitkälle, että vanhempi unohtaa itsestään huolehtimisen. Lapsesta huolehtimisessa ei ole mitään vikaa, mutta ylisuojeleminen voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyjä.

Psykologien mukaan Wendy-syndrooma on yleisempi sellaisten vanhempien keskuudessa, jotka ovat kärsineet omassa lapsuudessaan hylkäämisestä tai rakkauden puutteesta. Nämä vanhemmat pyrkivät estämään oman lapsensa kärsimyksen keinolla millä hyvänsä.

Wendy-syndrooman merkit

1. Kaikista kotitöistä huolehtiminen. Syndroomasta kärsivä vanhempi ei koskaan pyydä lasta tiskaamaan, siivoamaan, viemään roskia ulos tai hoitamaan mitään muitakaan askareita.
2. Esteiden poistaminen lapsen tieltä. Nämä vanhemmat pyrkivät ottamaan kaikki lapsen vastuut omille harteilleen. He organisoivat lapsen koulutukseen ja opiskeluun liittyvät asiat, valmistavat lapsen kaikki ruoat ja siivoavat aina lapsen jäljet.
3. Dominoiminen ja kontrolloiminen. Vanhempi odottaa aina lapselta täydellistä tottelevaisuutta.
4. Muiden miellyttäminen. Näillä vanhemmilla on tarve miellyttää muita, vaikka se tarkoittaisi omien tarpeiden sivuuttamista.
5. Kaiken uhraaminen lapsen hyväksi. Vanhempi on valmis tekemään mitä tahansa lapsensa hyväksi, vaikka lapsi pystyisi tekemään asiat itse.
6. Konfliktien välttely. Syndroomasta kärsivät vanhemmat eivät pidä konflikteista tai niiden selvittelystä ja pyrkivät kaikin tavoin välttämään riitatilanteita.
7. Lapsesta ylettömästi välittäminen. Pelko hallitsee vanhempaa, mikä saa hänet suojelemaan lasta kaikilta uhilta – olivatpa ne miten pieniä ja epätodennäköisiä tahansa.

Se, että vanhempi on suojelevainen, ei automaattisesti tarkoita, että hänellä olisi Wendy-syndrooma. Kaikki vanhemmat pelkäävät jossain määrin lastensa puolesta ja haluavat suojella näitä. On kuitenkin tärkeää, että lapsen annetaan ottaa vastuuta asioista, itsenäistyä ja kasvaa. Lapsen täytyy saada tehdä virheitä ja epäonnistua – tämäkin on osa aikuiseksi kasvamista.

Toisinaan koemme tarvetta suojella lastamme liikaa. Mutta meidän on muistettava, että emme voi aina olla lapsen vierellä selvittämässä hänen ongelmiaan ja haasteitaan, emmekä voi suojella häntä kaikelta. Sen sijaan meidän on annettava lapselle sopivat työkalut, jotta hän pystyy tekemään kaiken tämän itse – sillä jonain päivänä hänen on aika aloittaa oma itsenäinen elämänsä.