9 asiaa, jotka vannoit olla tekemättä tullessasi vanhemmaksi
Ennen vanhemmaksi tuloa moni vannoo olla tekemättä tiettyjä asioita lapsia saatuaan, mutta huomaa kuitenkin myöhemmin sortuvansa juuri näihin samoihin tapoihin. On eri asia asettaa itselleen tavoitteita ennen lapsen syntymää kuin todella päästä niihin vanhemmuuden alettua.
9 asiaa, jotka vannoit olla tekemättä tullessasi vanhemmaksi
Monet asiat, joita teet – vaikka ennen vanhemmuuttasi vannoitkin olla tekemättä niitä – liittyvät lapsesi kasvatukseen ja vapaa-aikaan. Olet saattanut sanoa, ettet milloinkaan anna lapselle tablettia tai anna hänen katsoa televisiota viihdyttäkseen häntä tai lopettaakseen lapsen itkemisen; et anna lapsen nukkua omassa sängyssäsi; ei TV:n katsomista ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Kuulostavatko nämä tutuilta? Oletko sinä vannonut olla tekemättä näitä asioita tullessasi vanhemmaksi?
1. En riitele lapsen edessä
Otsikon lause on voinut tulla sinunkin suustasi. Olet ehkäpä saattanut sanoa, että et nouse kumppaniasi vastaan, ja puolisosi antaessa lapselle kuria, kritisoit häntä siitä, koska et pidä kumppanisi kurinantotavasta. On tärkeää, että vanhemmat tukevat toisiaan lapsen kasvatukseen liittyen, ja etenkin lapsen edessä.
On suositeltavaa, että olette kumppaninne kanssa samoilla linjoilla siitä, mitkä ovat lapsen rajat ja säännöt, kuten myös sen suhteen, millaisia arvoja aiotte lapsellenne välittää. Sillä tavoin et päädy riitelemään kumppanisi kanssa lapsen edessä.
2. En anna lapsen katsoa televisiota pitääkseni hänet viihdytettynä
Tämä on klassikko, jonka nimeen monet vannovat vielä ennen vanhemmuuttaan. Mutta kun on tilanne, jolloin lapsi ei lopeta itkemistään, etkä enää tiedä mitä tehdä, saatat antaa lapselle puhelimesi, jotta hän rauhoittuu. Olet uupunut kaikesta lapsen itkemisestä ja valituksesta, ja annoit periksi saadaksesi hieman rauhaa ja hiljaisuutta. Sinun ei kuitenkaan tule rangaista itseäsi tästä, sillä tilanne on täysin ymmärrettävä. Mikäli ruutuaika pysyy kohtuudessa, se ei ole välttämättä lainkaan huono asia.
3. En anna lapsen katsoa televisiota ennen kahden vuoden ikää
Monet vanhemmat asettavat tämän tavoitteen ja yrittävät kovasti saavuttaa sen. Joskus on kuitenkin tilanteita, jotka muuttuvat ylivoimaisiksi. Olet saattanut epätoivoisina hetkinä joutunut turvautumaan television rauhoittavaan voimaan. Älä kuitenkaan syyllistä itseäsi siitä, sillä et todellakaan ole ainoa, joka näin tekee.
4. En kiroile lapsen kuullen
Yksi asia, jonka nimeen vanhemmat vannovat, etteivät milloinkaan aio tehdä, on rumien sanojen ja kirosanojen käyttäminen lapsen kuullen. Tämä sääntö saattaa kuitenki rikkoutua melko usein etenkin silloin, jos nämä sanat ovat tippuneet suusta säännöllisesti ennen lapsen syntymää.
On toki selvää, että vanhempien tulee toimia hyvinä esimerkkeinä lapselleen. Et voi pyytää lasta tekemään toisin kuin itse teet. On kuitenkin normaalia, että välillä saattaa lipsahtaa ruma sana myös lapsen kuullen.
5. En aio huutaa lapselle tai menettää hermojani hänen edessään
Kukapa ei olisi tuntenut jotain tilannetta lapsen kanssa ylivoimaiseksi ja päätynyt huutamaan lapselleen? Et ole ensimmäinen, etkä myöskään viimeinen. Et saisi myöskään tuntea asiasta huonoa omatuntoa. Olisi kuitenkin hyvä aina yrittää rauhoittua ennen tilanteen käsittelyä, ja sillä tavoin saatat välttyä lapselle huutamiselta.
6. En aio käyttää joulupukkia tai hammaskeijua uhkailussa tai lahjonnassa
Tällaisten fiktiivisten hahmojen käyttäminen saadaksesi lapsen tekemään jotain tai lopettamaan jonkin asian tekemisen on todellinen virhe. Valitettavasti moni vanhempi turvautuu sanomaan asioita, kuten “Jos et käyttäydy kunnolla, Joulupukki tuo risuja lahjojen sijasta”.
Me kaikki tiedämme, että tämä ei tule muuttamaan lapsen käyttäytymistä. Varmasti moni vanhempi on kuitenkin turvautunut tämänkaltaisiin keinoihin. Älä siis murehdi, jos olet niin tehnyt, virheistä oppii!
7. Opetan lapsen välittömästi nukkumaan omassa sängyssään
Tämä on toinen klassikko. Monet vanhemmat ovat aluksi sitä mieltä, etteivät milloinkaan anna vauvan tai isomman lapsen nukkua kanssaan samassa sängyssä. Kuitenkin jossain vaiheessa he päätyvät päästämään lapsensa nukkumaan sänkyyn kanssaan.
Tämä voi johtua siitä, että lasta ei jostain syystä saa nukkumaan omassa sängyssään, koska vanhemmat ovat uupuneita, tai koska he eivät näe muuta vaihtoehtoa. Voi myös olla, että lapsi on nähnyt painajaisia, eivätkä vanhemmat löydä muuta keinoa lohduttaa ja rauhoittaa lasta. Jos olet löytänyt itsesi tästä tilanteesta useammin kuin kerran, älä murehdi – näin on käynyt melkeinpä jokaiselle vanhemmalle.
8. En uhkaile lähteväni pois
Monet saattavat muistaa oman äitinsä sanovan “Pakkaan laukkuni ja lähden!”. Saattaa myös olla niin, että olet sanonut samoin, kun olet kohdannut tilanteen, joka tuntuu itsellesi ylivoimaiselta. Silloin myös ymmärrät, miksi oma äitisi on niin aikoinaan sanonut!
9. En kiristä lastani syömään
Kaikki varmasti tietävät, että kiristys ei ole oikea keino saada lasta syömään ruokaa. Kun olet kokeillut tuhansia keinoja saadaksesi lapsen syömään ilman menestystä, olet saattanut turvautua sanomaan “Jos et syö, emme mene leikkipuistoon” tai “Jos syöt kaiken, ostan haluamasi lahjan”. Jos huomaat tekeväsi tätä, ei hätää, vielä voit muuttaa tapaasi toimia.
Nämä yhdeksän asiaa, joita aikoinasi vannoit olla tekemättä tullessasi vanhemmaksi, kuuluvat kuitenkin vanhemmuuteen. Jokainen vanhempi on varmasti tehnyt ainakin yhden edellä mainituista asioista. Joku on saattanut turvautua useampaankin keinoon. Siitä ei kuitenkaan tule potea syyllisyyttä, riittää että olet tietoinen asiasta, ja yrität tehdä paremmin seuraavalla kerralla.