Onko seksin harrastaminen turvallista synnytyksestä toipumisen aikana?
 

Onko seksin harrastaminen turvallista synnytyksestä toipumisen aikana?

Seksin harrastamisessa ensimmäisten 40 synnytyksen jälkeisen päivän aikana on omat riskinsä, joista kerromme tänään tarkemmin.
Onko seksin harrastaminen turvallista synnytyksestä toipumisen aikana?
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 10 helmikuuta, 2020

On melko tavallista, että tuoreet vanhemmat jatkavat seksielämäänsä jo ensimmäisen kuuden viikon sisällä vauvan syntymästä. On kuitenkin fakta, että naisen kehon täytyy saada palautua kunnolla raskaudesta ja synnytyksestä, ja seksin harrastaminen synnytyksestä toipumisen aikana aiheuttaa tiettyjä riskejä naisen terveydelle.

Palautumisjaksolla tarkoitetaan sitä synnytyksen jälkeistä aikaa, jolloin naisen elimistö ja keho muuttuvat merkittävillä tavoilla ja palautuvat pitkälti entiselleen. On tärkeää, että tuore äiti lepää kunnolla ja välttää rasitusta synnytyksen jälkeen. Lepo on oleellista, jotta lisääntymistoiminnot voivat palautua ennalleen. Ei tule unohtaa, että naisen kehon sisällä on ollut viimeisen yhdeksän kuukauden ajan kasvanut pieni ihminen.

Onko seksin harrastaminen turvallista synnytyksestä toipumisen aikana?

Seuraavaksi listaamme muutamia riskejä, joita seksin harrastamisessa synnytyksestä toipumisen aikana on.

Verenvuoto

Emätin on hyvin herkkä alatiesynnytyksen jälkeen. Siksi pienikin liike tai hiertyminen sen seinämissä voi aiheuttaa normaalista poikkeavaa verenvuotoa.

Tulehdukset

Yhdyntä synnytystä seuraavien kuuden viikon aikana lisää sieni- ja bakteeritulehduksen riskiä.

Onko seksin harrastaminen turvallista synnytyksestä toipumisen aikana?

Uudelleen raskaaksi tuleminen

Naisen on mahdollista tulla uudelleen raskaaksi jo synnytyksestä toipumisen aikana – vaikka tämä onkin epätodennäköistä. Moni kuvittelee hedelmöittymisen olevan tässä vaiheessa mahdotonta, mutta tämä ei pidä paikkaansa, joten pariskunnan on syytä olla varovainen.

Keisarileikkaushaavan avautuminen

Jos naiselle on tehty keisarileikkaus, yhdyntä ensimmäisen 40 päivän aikana synnytyksen jälkeen on vaarallista. Paine ja vatsan supistuminen voivat aiheuttaa leikkaushaavan avautumisen. Siksi yhdynnästä pidättäytyminen on tärkeää.

Kivut yhdynnän aikana

Ennen kuin synnytyskanava on toipunut, seksin harrastaminen voi olla melko kivuliasta. Tämä johtuu siitä, että kudokset saattavat olla edelleen turvonneet. Sen sijaan, että nainen tuntisi nautintoa, hän voi kokea poltetta ja epämukavuutta.

Nyt siis tiedät, että synnyttipä nainen alateitse tai keisarileikkauksella, hänen on tärkeä saada toipua kunnolla ennen paluuta entisen kaltaiseen seksielämään. Toipuminen on täysin yksilöllistä, ja vain nainen itse ja lääkäri tietävät, koska on hyvä aika alkaa harrastaa seksiä synnytyksen jälkeen. Olemalla kärsivällinen ja pitämällä hyvää huolta kehostaan nainen säästyy monelta päänvaivalta ja vaaralta. Vaikka pariskunnan molempien osapuolten seksuaalinen halukkuus palaisi nopeasti synnytyksen jälkeen, kannattaa pysyä kärsivällisenä ja asettaa naisen terveys ykkössijalle.

Parisuhde synnytyksestä toipumisen aikana

Onko seksin harrastaminen turvallista synnytyksestä toipumisen aikana?

Muutamien perusneuvojen avulla selviätte kumppanisi kanssa pidättäytymistä vaativasta jaksosta helpommin.

  • Seksielämän ylläpitämisen ei tarvitse tarkoittaa yhdyntää, vaan voitte harrastaa esimerkiksi suuseksiä. Lääkärit kuitenkin suosittelevat, että nainen ei ole suuseksiä saavana osapuolena synnytyksestä toipuessaan. Voitte tutkia yhdessä erogeenisia alueitanne, kunhan muistatte, että naisen emättimeen ei saa asettaa minkäänlaisia esineitä synnytyksestä toipumisen aikana.
  • Pysykää parina ja tukekaa toisianne kaikin tavoin. Tässä vaiheessa nainen on yleensä hyvin herkkä sekä fyysisesti että tunnetasolla, mikä johtuu hormonaalisista muutoksista.
  • Pitäkää liekkiä yllä. Tämä tärkeä aika pariskunnan elämässä vaatii pieniä eleitä, huomion antamista, hyväilyjä ja halauksia – kaikki nämä asiat parantavat molempien oloa todella paljon.

Naisen tulee olla tietoinen riskeistä, joita seksi synnytyksestä toipumisen aikana tuo mukanaan. Puhu kumppanillesi, jotta ymmärrätte molemmat tilanteen. Muista, että oma hyvinvointisi vaikuttaa koko perheeseen ja etenkin pieneen lapseenne. Äidin optimaalinen terveys on äärimmäisen tärkeä asia etenkin vauvan ensimmäisten elinkuukausien aikana.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.