4 vauvajoogan hyötyä lapselle ja äidille - Äitiyden ihme
 

4 vauvajoogan hyötyä lapselle ja äidille

Vauvajooga saattaa kuulostaa erikoiselta ajatukselta, koska pienet lapset eivät vielä pysty itse harjoittamaan joogaa. Yhdessä vanhemman kanssa harjoittelulla on kuitenkin monia positiivisia vaikutuksia.
4 vauvajoogan hyötyä lapselle ja äidille

Viimeisin päivitys: 14 heinäkuuta, 2020

Sekä keholle että mielelle hyvää tekevän joogan suosio on kasvanut tasaisesti etenkin kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Sen lisäksi, että jooga parantaa notkeutta, kehon hallintaa ja voimaa, sen avulla tavoitellaan myös sisäistä rauhaa. Nykyään monissa kaupungeissa järjestetään myös vauvajoogatunteja, joille äidit ja isät voivat osallistua yhdessä lapsensa kanssa. Tänään kerromme, mitkä ovat tärkeimmät neljä vauvajoogan hyötyä lapselle ja äidille.

Aktiivisuus on tärkeää yhtä lailla aikuiselle kuin lapsellekin. Vauvat ovat aktiivisia luonnostaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että vauvajooga olisi ajanhukkaa – päinvastoin joogalla on hyödyllisiä vaikutuksia myös lapsille. Vauva nauttii vanhempansa kanssa yhdessä tekemisestä, ja joogaliikkeet voivat saada hänet innostumaan toden teolla.

Jooga sopii harrastukseksi useimmille odottaville äideille, ja monet naiset aloittavatkin joogan harrastamisen joko raskauden aikana tai sen jälkeen. Jooga nimittäin auttaa vahvistamaan lantionpohjan lihaksia ja alimpia vatsalihaksia, mikä auttaa synnytyksestä palautumisessa. Kun pienokainen otetaan mukaan tunnille, joogan hyödyt kaksinkertaistuvat!

4 vauvajoogan hyötyä lapselle ja äidille

4 vauvajoogan hyötyä

Vauvajoogatunnille osallistuvan lapsen on hyvä olla vähintään kahden kuukauden ikäinen. Osalla kursseista ikäraja on korkeampi, joten se kannattaa varmistaa ennen tunnille osallistumista.

“Kun löydät rauhan itsestäsi, voit elää rauhassa myös muiden kanssa.”

– Peace Pilgrim

1. Jooga auttaa vahvistamaan äidin ja lapsen välistä suhdetta

Joogan harrastaminen auttaa vahvistamaan lapsen ja vanhemman yhteyttä. Yhdessä harrastaminen luo heidän väliinsä luottamusta, jonka vauva tuntee kosketuksena ja suojelemisena. Jooga on loistava tapa tuntea elävänsä samassa tahdissa vauvan kanssa.

2. Jooga auttaa äitiä palautumaan synnytyksestä

Vaikka raskaus ja synnytys ovatkin äidin elämän ihmeellisimpiä tapahtumia, jokainen äiti tietää, että ne myös vaativat veronsa. Vauvajooga on erinomainen tapa tehostaa kehon palautumista raskaudesta ja synnytyksestä sekä palauttaa vartalo raskautta edeltäviin mittoihin. Jotkut jooga-asennot saattavat aluksi tuntua hankalilta, mutta niiden tekeminen helpottuu ajan ja harjoituksen myötä.

Fyysinen palautuminen ei tapahdu yhdessä yössä, mutta tuore äiti voi nopeuttaa prosessia omilla toimillaan. Jooga auttaa palautumaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Asanat eli jooga-asennot ja pranayamat eli hengitystekniikat auttavat hallitsemaan stressiä.

4 vauvajoogan hyötyä lapselle ja äidille

3. Äiti saa liikuntaa vauvan läheisyydessä

On hyvin yleistä, että äidille on vaikeaa olla poissa vauvansa läheisyydestä. Myös monet vauvat tarvitsevat runsaasti äitinsä läheisyyttä.

Mikä tahansa tilanne onkaan, on hyvä ratkaisu siihen jooga. Voit samalla huolehtia itsestäsi, liikkua sekä samalla olla lähellä vauvaasi. Jooga on myös loistava tapa viettää aikaa lastensa kanssa.

Lapsen ollessa 3- vuotias, hän voi itse osallistua joogaan aktiivisesti. Ja mistä sitä tietäisi, vaikka lapsesi päätyy joogaopettajaksi tulevaisuudessa?

4. Jooga toimii myös vertaistukena

Vauvajoogassa voit tavata myös muita vanhempia. Ajan viettäminen muiden vanhempien kanssa antaa sinulle mahdollisuuden kokea heidän empatiaa ja tukea. Saat jakaa muiden kanssa kokemuksia, saat neuvoja ja pohtia yleisiä kamppailun aiheita.

Tämän kauniin kokemuksen ansiosta, myös lapsesi saattaa saada uusia ystäviä. Kannattaa hyödyntää mahdollisuus siihen, että lapsesi saa olla kontaktissa muiden vauvojen kanssa.

Jooga on loistava treenimuoto siinä mielessä, että se ei vaadi suuria hengästyttäviä ponnisteluja. Ei siis kannata jäädä paitsi joogan tarjoamista hyödyistä koko perheelle.

Mitä aikaisemmin otat vauvan mukaasi liikkumaan, sitä paremmin autat edistämään hänen pitkäaikaista terveyttä. Samalla stressisi ja ahdistuneisuutesi laskevat, kun taas notkeutesi ja kestävyytesi paranevat. Pähkinänkuoressa joogalla on positiivisia vaikutuksia kaikkiin elämän osa-alueisiin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.