Sosiaalisen median vaarat nuorelle

Sosiaalisen median vaarat nuorelle

Viimeisin päivitys: 02 elokuu, 2021

Tänä päivänä yksi vanhempien yleisimmistä huolenaiheista on se, että heidän teini-ikäiset lapsensa altistuvat liikaa sosiaaliselle medialle. Nuori ei myöskään välttämättä vielä osaa ottaa huomioon sitä, että kaikkien internetin ja sosiaalisen median käyttäjien aikeet eivät ole hyviä. Hän saattaa olla joissakin asioissa sinisilmäinen, eikä osaa tulkita tietynlaista käyttäytymistä. Tässä artikkelissa pohdimme, mitä ovat sosiaalisen median vaarat nuorelle.

Sosiaalisen median vaarat nuorelle

Huijaukset

Toisen ihmisen huijaaminen on hyvin helppoa, kunhan sanoo hänelle, mitä hän haluaa kuulla. Monet huijarit hyödyntävät internetiä puhelimien, tietokoneiden ja pelikoneiden myymiseen edullisella hinnalla. Huijarit uskottelevat teineille, että jos he antavat luottokortin tietonsa, niin he saavat haluamansa lähes ilmaiseksi.

Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, että nuoret antavat huijareille vanhempiensa luottokorttitiedot. Tällä tavoin vanhemmista tulee huijauksen rinnakkaisuhreja. Tällaisessa tapauksessa nuoren nuhteleminen on turhaa, sillä nuoren ymmärtäessä, mitä hän on mennyt tekemään,saa kyllä tuntea syyllisyyttä, jossa on rangaistusta kerrakseen.

Sosiaalisen median vaarat nuorelle

Kiusaaminen

Sosiaalinen media on teinejä vainoavien temmellyskenttä. Trollit hyväksikäyttävät uhrin haavoittuvaisuutta ja yrittävät vahingoittaa häntä. Nämä trollit lähettelevät uhrille viestejä anonyymisti, uhkailevat ja pakottavat häntä. He myös saavat muita ihmisiä mukaansa uhrin kiusaamiseen. Tällä tavoin nuori tuntee olonsa eristetyksi ja poissuljetuksi.

Jos epäilet, että lastasi kiusataan internetissä, etsi heti apua. Sinun tulee tiedottaa siitä välittömästi ja tuoda syylliset vastuuseen teoistaan. Verkkokiusaaminen on hyvin vakava ongelma, jonka vuoksi vuosittain moni nuori riistää itseltään henkensä. Ole lapsesi tukena, ja osoita hänelle, että hän voi luottaa sinuun kaikessa, missä vain tarvitseekaan.

“Pelkään sitä päivää, kun teknologia syrjäyttää inhimillisyyden. Silloin maailmassa on vallalla idioottien sukupolvi.”

– Albert Einstein

Narsismi ja heikko itsetunto

Sosiaalisen median, kuten Instagramin ja Snapchatin myötä lapset saavat tutustua täysin uudenlaiseen maailmaan. Selfiet, Instagram Stories -tarinat ja hyväksynnän tarve voivat aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Nuoret eivät lakkaa vertailemasta itseään muihin, ja varsinkin edellä mainitun kaltaisissa sovelluksissa on nuoren helppo seurata muiden nuorten näennäisesti täydellistä elämää.

Jos nuori ei saa tarvitsemaansa huomiotaan sosiaalisesta mediasta, se vaikuttaa hänen itsetuntoonsa. Hän tekee kaikkensa saadakseen huomiota muilta, saattaa jopa rikkoa omia rajojaan huomion toivossa. Toisessa ääripäässä on se nuori, jolla on rutkasti seuraajia ja faneja, jotka jatkuvasti ylistävät ja kehuvat nuorta, josta lopulta voi tulla narsistinen ja ylimielinen.

Sosiaalisen median vaarat nuorelle

Riippuvuus

Älypuhelinriippuvaisuus on paljon yleisempää, kuin riippuvuus tietokoneisiin. Sovellus nimeltä Whatsapp on kaikista käytetyin sosiaalisen median aplikaatio nuorten keskuudessa. Eri tutkimusten mukaan riippuvuus älypuhelimiin olisi verrattavissa kokaiiniriippuvuuteen.

Lapsiamme on tärkeää muistuttaa, että normaaliin elämään ei kuulu se, että älypuhelin on liimattuna kädessä koko ajan. Tämä voi olla vaikeaa, mutta tarpeellista. Jos asiaan ei puututa, voivat seuraukset olla katastrofaaliset niin mielelle kuin fyysiselle kunnollekin.

Prostituutio

Aivan kuten erilaiset huijaukset, myös prostituutio on suuresti vallalla internetissä. Sitä edistävät tahot etsivät teini-ikäisiä manipuloidakseen ja huijatakseen heitä mukaansa, ja joskus he onnistuvat siinä. Vanhempana sinun pitää keskustella näistä ilmiöistä lapsesi kanssa, jotta hän on tietoinen niiden aiheuttamista vaaroista. Usein ajattelemme, että nämä sosiaalisen median vaarat eivät kosketa meitä itseämme, mutta valitettavasti ne ovat nykypäiväisen elämän julmaa todellisuutta.

Selvennä nuorelle, ettei tämä saa milloinkaan antaa henkilökohtaisia tietojaan tai kuviaan tuntemattomille ihmisille, käyttäytyivät he sitten kuinka ystävällisesti tahansa. Nämä huijarit usein piiloutuvat keksittyjen nuorten identiteettien taakse vetääkseen puoleensa mahdollisia uhrejaan. Teini-ikäisten on tärkeää olla tietoisia näistä katalista taktiikoista. Jos saat selville, että lapsesi on ollut yhteydessä edellä mainitun kaltaisiin ihmisiin, on niistä tärkeää ilmoittaa välittömästi.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Saavatko vanhemmat seurata lapsensa käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa?
Äitiyden IhmeLue se täällä Äitiyden Ihme
Saavatko vanhemmat seurata lapsensa käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa?

Sosiaalinen media on osa nuoren elämää. Tässä artikkelissa pohdimme, onko sopivaa, että vanhemmat seuraavat lapsensa käyttäytymistä sosiaalisessa m...



  • Aydn, B. y Volkan Sar, S. (2011). Internet addiction among adolescents: the role of self-esteem.Procedia Social and Behavioral Sciences, 15, 3500–3505.
  • Bringué, X. y Sádaba, C. (2011). Menores y redes sociales. Madrid: Foro generaciones interactivas.
  • Calderón, C. A., López, M., & Peña, J. (2017). El efecto condicional indirecto de la expectativa de rendimiento en el uso de Facebook, Google+, Instagram y Twitter por jóvenes. Revista Latina de Comunicación Social, (72), 590-607. https://www.redalyc.org/pdf/819/81952828031.pdf
  • Mattei, M. M. (2015). El divismo en tiempos de# Instagram. CIC. Cuadernos de Información y Comunicación, 20, 95-107. https://www.redalyc.org/pdf/935/93542537009.pdf
  • Wang, N. y Yongqiang, S. (2015). Social influence or personal preference? Examining the determinants of usage intention across social media with different sociability. Information Development (2015): 0266666915603224.