Raskauden aikaiset ruoansulatusvaivat ja närästys - Äitiyden Ihme
 

Raskauden aikaiset ruoansulatusvaivat ja närästys

Raskauden aikaiset ruoansulatusvaivat ja närästys

Viimeisin päivitys: 04 syyskuuta, 2021

Raskauteen liittyy lähes aina jonkin verran erilaisia sivuoireita. Ne johtuvat paitsi sikiön kehityksestä ja sitä kautta kohdun kasvusta, myös äidin elimistön muista fyysisistä ja aineenvaihdunnallisista muutoksista. Muutokset eivät vaikuta kaikkiin raskaana oleviin naisiin samalla tavalla, vaan oireiden määrä ja vakavuus ovat yksilöllisiä. Esimerkiksi raskauden aikaiset ruoansulatusvaivat ja närästys ovat monen odottavan äidin kiusana, ja juuri niistä kerromme tänään tarkemmin.

Mistä raskauden aikaiset ruoansulatusvaivat johtuvat?

Raskauden aikaiset ruoansulatusvaivat voivat johtua esimerkiksi kohdun kasvusta tai odottavan äidin ruokavaliosta. Myös hormonaaliset muutokset ovat yksi ruoansulatusongelmia aiheuttava tekijä. Tiedetään, että esimerkiksi progesteronilla eli keltarauhashormonilla on suuri vaikutus närästyksen ja muiden ruoansulatusvaivojen syntyyn.

Raskauden aikana istukka erittää progesteronia, joka muun muassa auttaa rentouttamaan kohdun lihaksia. Valitettavasti tällä hormonilla on samanlainen vaikutus myös vatsalaukun ja ruokatorven erottavaan läppään. Tämä tarkoittaa, että vatsahappoa voi nousta ruokatorveen, mikä aiheuttaa polttavan tunteen, joka tunnetaan närästyksenä tai refluksina. Samalla progesteroni vähentää ruoansulatusjärjestelmän supistelua, mikä hidastaa ruoansulatusta. Tämä ja se, että kasvava vauva painaa vatsalaukkua, voi aiheuttaa odottavalle äidille huomattavan epämukavan olon.

Raskauden aikaiset ruoansulatusvaivat ja närästys

Esimerkiksi ruokavalio, kohdun kasvu ja hormonaaliset muutokset aiheuttavat raskauden aikaista närästystä ja ruoansulatusvaivoja.

Raskauden aikaisten ruoansulatusvaivojen hoito

Vaikka ruoansulatusvaivojen estäminen täysin voi olla vaikea tehtävä, on kuitenkin olemassa joitakin keinoja, joilla voi viivyttää tai pienentää niiden ilmenemisen mahdollisuutta. Nämä ovat lisäksi hyödyllisiä tapoja lievittää ruoansulatusvaivoja ja närästystä, mutta myös vähentää epämukavaa oloa sekä helpottaa näiden oireiden sietämistä.

  • Vältä syömästä liikaa. Raskauden aikana ateriat on hyvä pitää kevyinä. On parempi syödä useita pienempiä annoksia ja välipaloja päivän aikana välttyäkseen ruoansulatusvaivoilta.
  • Ole tarkkana tiettyjen ruokien kanssa. On hyväksi vältellä hyvin rasvaista ja mausteista ruokaa, kofeiinia sisältäviä virvoitusjuomia sekä sokerisia jälkiruokia. Sen sijaan kannattaa lisätä ruokavalioon hedelmiä ja kasviksia.
  • Syö rauhallisesti. Pureskele ruoka hitaasti, sillä se helpottaa ruoan sulamista. Rauhallisesti syöminen auttaa lisäksi ehkäisemään syömisen jälkeistä polttavaa tunnetta.
  • Juo vettä aterioiden välillä. Raskaana ollessa on tärkeää saada tarpeeksi vettä. On kuitenkin myös mahdollista juoda sitä liikaa: liiallinen vedenjuonti voi johtaa turvotukseen.
  • Syö purkkaa aterian jälkeen. Se stimuloi sylkirauhasia. Sylki auttaa neutralisoimaan happoja.
  • Vältä syömästä juuri ennen nukkumaanmenoa. Odota aterian jälkeen tunti tai pari, jotta ruoansulatus toimisi paremmin. Voit myös kokeilla nukkumista 45 asteen kulmassa. Tämä asento auttaa välttymään refluksilta, pitäen vatsahapot vatsalaukussa.
  • Pukeudu mukaviin ja löysiin vaatteisiin, välttäen vaatetusta, joka kiristää vyötärön ja vatsan seudulta.
  • Älä tupakoi. Sen lisäksi, että tupakointi on vaarallista sekä sinun että vauvasi terveydelle, se myös lisää vatsahappoja.
  • Vältä stressiä. Pyri rauhallisuuteen ja levollisuuteen, ja kokeile hellää fyysistä aktiviteettia tai hengitysharjoituksia. Sen lisäksi, että ne voivat auttaa polttavaan tunteeseen, ne ovat hyväksi myös kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnillesi.
Ruoansulatusvaivat ja närästys raskauden aikana

Terveiden tapojen omaksuminen ja tasapainoisen ruokavalion noudattaminen voivat auttaa ehkäisemään raskauden aikaisia ruoansulatusvaivoja tai pienentämään niiden vaikutuksia.

Kuinka toimia, jos ruoansulatusvaivat jatkuvat?

Jos olet jo kokeillut kaikkia esittelemiämme konsteja, mutta epämiellyttävät tuntemukset vain jatkuvat, on olemassa joitakin luonnollisia parannuskeinoja, jotka voivat lievittää monia oireita. On hyvä aloittaa juomalla runsaasti nesteitä. Yksi luonnollinen hoitokeino on ottaa teelusikallinen oliiviöljyä tyhjään vatsaan. Tämä auttaa vatsahappoja imeytymään. Myös maidon ja jogurtin nauttiminen kohtuullisesti voi rauhoittaa oireita. Jotkut ovat kuitenkin herkkiä maitotuotteille, joten ne voivat myös pahentaa oireita.

Jos mikään tarjoamistamme hoitokeinoista ei auta, kannattaa keskustella asiasta lääkärin kanssa. Mahahappoa neutraloivat valmisteet toimivat nopeasti, mutta niillä voi olla myös ikäviä sivuvaikutuksia. Muistathan, että sinun tulee ottaa vain lääkärin määräämiä lääkkeitä, sillä lääkkeet voivat vaikuttaa tulevan lapsesi terveyteen ja kehitykseen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Jeong JN. Effect of Pre-meal Water Consumption on Energy Intake and Satiety in Non-obese Young Adults. Clin Nutr Res. 2018 Oct;7(4):291-296.
  • Ness-Jensen E, Hveem K, El-Serag H, Lagergren J. Lifestyle Intervention in Gastroesophageal Reflux Disease. Clin Gastroenterol Hepatol. 2016 Feb;14(2):175-82.e1-3.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.