Äidinmaidon väri muuttuu ajan myötä
 

Äidinmaidon väri muuttuu ajan myötä

Tämän päivän artikkelissamme selvitämme, miksi rintamaidon väri voi vaihdella ja missä tilanteessa on tarpeen kääntyä ammattilaisen puoleen.
Äidinmaidon väri muuttuu ajan myötä
Silvia Zaragoza

Kirjoittanut ja tarkastanut ravitsemusterapeutti Silvia Zaragoza.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Moni tuore äiti huomaa, että äidinmaidon väri muuttuu lapsen syntymää seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Yleensä tämä johtuu normaaleista fysiologisista syistä ja maidon koostumuksen muutoksista. Äidinmaidon väri voi kuitenkin muuttua myös infektion, tietyn lääkeaineen käytön tai tiettyjen ruokien nauttimisen vuoksi.

Alla selitämme, mitä äidinmaidon värin muuttuminen tarkoittaa, ja milloin naisen on tärkeää kääntyä ammattilaisen puoleen. Hyvä uutinen on, että yleensä äiti voi jatkaa vauvan imettämistä ilman ongelmia, vaikka maidon väri vaihtelisikin.

Äidinmaidon väri muuttuu ajan myötä

Äidinmaidon väri muuttuu ajan myötä

Äidinmaidon koostumus vaihtelee ajan myötä ja jopa imetyskertojen välillä vastaamaan vauvan muuttuvia ravintoainetarpeita. Ternimaito eli kolostrum on muutamia päiviä synnytyksen jälkeen erittyvää maitoa. Tämä paksu ja ravinnerikas maito sisältää erityisiä valkuaisaineita, jotka ovat vastasyntyneelle fysiologisesti tärkeitä ja suojaavat häntä erilaisia tauteja vastaan. Ternimaito myös stimuloi vauvan ensimmäisen ulosteen, lapsenpihkan, erittymistä. Ternimaito sisältää vain vähän laktoosia, mutta runsaasti rasvaa ja beetakaroteenia, josta se saa kellertävän värinsä.

Ternimaidon erityksen loputtua maitomäärä muuttuu suuremmaksi ja maito niin sanotuksi kypsäksi maidoksi, joka varmistaa vauvan kasvun ja kehityksen. Maito on tällöin tyypillisesti puhtaamman valkoista ja vetisempää. On kuitenkin tavallista, että maito on jokaisen imetyskerran alussa hyvin ohutta ja hieman sinertävää. Vauvan ensimmäisenä imemät maitomäärät tyydyttävät hänen janonsa, minkä jälkeen maito paksunee ja muuttaa väriään hieman kellertävämmäksi. Kun lapsi kasvaa ja alkaa harjoitella kiinteiden ruokien syömistä, imetyskerrat vähenevät. Tällöin äidinmaidon koostumus tiivistyy taas lähemmäksi ternimaidon koostumusta.

Miten ruokavalio vaikuttaa äidinmaidon väriin?

Äidinmaidon väri muuttuu ajan myötä

Myös tietyt elintarvikkeet voivat vaikuttaa äidinmaidon väriin. Tunnetuimpia tämän tyyppisiä ruokia lienevät pinaatti ja muut klorofylliä sisältävät lehtivihannekset. Se, että äiti syö runsaasti karoteenia sisältäviä kasviksia, kuten porkkanoita tai kurpitsaa, voi muuttaa maidon väriä keltaisempaan suuntaan. Sen sijaan punajuuret ja tietyt virvoitusjuomat voivat aiheuttaa maitoon vaaleanpunertavan sävyn. Myös elintarvikevärejä sisältävät ruoat saattavat muuttaa maidon väriä.

Muut äidinmaidon väriin vaikuttavat tekijät

Se, että äidinmaidossa on rusehtava tai vaaleanpunainen vivahde, voi tarkoittaa, että sen joukkoon on sekoittunut hieman verta. Yleensä syynä on rintatulehdus tai nännien halkeamat. Pienestä määrästä verta ei yleensä tarvitse huolestua, mutta asia on hyvä ottaa puheeksi neuvolassa tai lääkärin vastaanotolla. Myös tietyt lääkeaineet, kuten klofatsimiini ja minosykliini, saattavat muuttaa maidon väriä. Rautalisien tiedetään toisinaan antavan maidolle vihertävän sävyn.

Yleensä äidinmaidon värin vaihtelut johtuvat täysin luonnollisista syistä, kuten yllä kuvasimme. Jos tilanne huolestuttaa tai maidon väri muuttuu radikaalisti, on hyvä ottaa yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Andreas, N J; Kampmann, B; Mehring Le-Doare, K (2015) Human breast milk: A review of composition and bioactivity. Early Hum Dev, 91(11): 629-35. 
  • Borràs Novell, C; Balcells Esponera, C; Aldecoa-Bilbao, V; Rodríguez-Miguélez, JM; Herranz Barbero, A (2020) Breast milk with unusual colour. Med Clin, 154(6): 242.
  • Naor, N; Fridman, E; Kouadio, F; Merlob, P; Linder, N (2019) Green Breast Milk Following Ingestion of Blue-Green Algae: A Case Report. Breastfeed Med, 14(3): 203-4. 
  • Anderson, P O (2018) Inusual milk colours. Breastfeed Med, 13(3): 172-3.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.