Ristisanatehtävien hyödyt lapsille
Eri tutkimuksissa on osoitettu, että tietyt pelit parantavat ihmisten muistia ja muita kognitiivisia toimintoja. Tämä koskee esimerkiksi sanaristikoita, jotka ovat loistavaa ja opettavaista puuhaa lapsille. Tässä artikkelissa kerromme, mitkä ovat ristisanatehtävien hyödyt lapsille.
Tällainen ajanviete tarjoaa hyötyjä itse asiassa kaikenikäisille ihmisille. Sanaristikot ovat yksi niistä monista älyä kehittävistä aktiviteeteista, joita on harjoitettava jo varhain optimaalisen kehityksen saavuttamiseksi.
Ristisanatehtävien hyödyt lapsille
Ristisanatehtävillä on kyky saada ratkojansa löytämään uusia päättelytapoja. Niiden luomat haasteet muuttuvat ärsykkeiksi, kun niitä hyödynnetään asianmukaisella tavalla.
Näistä syistä aikuisten olisi hyvä kannustaa lapsiaan aloittamaan helppojen sanaristikoiden täyttäminen. Helppo vaativuustaso takaa varmemmin sen, että lapsi haluaa jatkaa harrastusta eikä hänen mielenkiintonsa lopahda esimerkiksi epäonnistumisen tunteiden takia.
Oikean sanan keksiminen sen määritelmän perusteella on hauska tapa laajentaa sanavarastoa. Lapsen sanavarasto kasvaa uusien sanojen ja synonyymien oppimisen myötä, ja hänen kielelliset kykynsä kehittyvät.
Tällä tavoin lapsi oppii valitsemaan oikean sanan eri vaihtoehtojen välillä. Tämä ominaisuus ei ainoastaan kehitä lapsen symbolisaatiokykyä, vaan tarjoaa myös muita hyötyjä.
Lapset oppivat esimerkiksi keskustelemaan ja ilmaisemaan mielipiteensä paljon täsmällisemmin ja houkuttelevammin, erityisesti tulevassa työssä tai akateemisissa yhteyksissä.
Muut ristisanatehtävien hyödyt lapsille
Jotta jokainen ruutu saadaan täytettyä oikein, sanat on kirjoitettava ilman kirjoitusvirheitä. Tämän vuoksi ristisanatehtävät eivät ainoastaan laajenna sanavarastoa ja kehitä kielitaitoa, vaan ne parantavat myös oikeinkirjoitusta.
Tällaiset aivopähkinät ovat tärkeitä myös hermorappeumasairauksien ehkäisyä ajatellen, sillä ne aktivoivat hermoyhteyksiä ja pitävät aivot vireessä. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi Alzheimerin tauti ja erilaiset dementiat.
Toisaalta ristisanatehtävien synnyttämät mielleyhtymät auttavat nostamaan älykkyysosamäärää. Ne stimuloivat myös lyhyt- ja pitkäkestoisen muistin yhteistyötä.
Ristisanatehtävät edistävät myös lasten keskittymiskykyä. Ajattelutyö sanojen keksimiseksi saa lapsen keskittymään peliin huomaamattaan. Se kehittää myös deduktiivista päättelyä ja tiedonkäsittelyn nopeutta.
“Oikean sanan keksiminen sen määritelmän perusteella on hauska tapa laajentaa sanavarastoa”
Erilaiset ristisanatehtävät ja mistä niitä löytää
Lasten on hyvä aloittaa sellaisilla sanaristikoilla, jotka sopivat heidän senhetkiseen tietotasoonsa. Lapsen kehittyessä vaikeustasoa kannattaa nostaa.
Ristisanatehtävät voivat toimia yllykkeenä myös muille aivopähkinöille tai lautapeleille. Jos lapsi kokee olevansa taitava ristikoiden täyttämisessä, häntä on helpompi kannustaa muihinkin vastaaviin aktiviteetteihin. On olemassa monia lasten älyä stimuloivia aivopähkinöitä, kuten sudokut ja sanasokkelot.
Klassiset vai modernit ristisanatehtävät?
Sanaristikoita löytyy sekä painettuina (sanomalehdissä, aikakauslehdissä ja ristikkolehtinä) että sähköisinä versioina netistä ja sovelluksista. Sähköisiä ristikoita on saatavilla suuri määrä eri vaativuustasoissa.
Yksi huomionarvoinen seikka sähköisistä ristikoista on se, että niitä löytyy useilla kielillä. Tästä on samalla muutakin hyötyä, sillä niiden ratkominen auttaa oppimaan sanoja muista kielistä sekä tarjoaa mahdollisuuden kerrata ja harjoitella strategisesti lapsen opiskelemaa kieltä.
Sanaristikoista on monia muunnelmia
Sanaristikoita löytyy eri aihepiireistä. Yhdessä kekseliäimmistä ratkaistaan suosittujen piirroshahmojen nimiä. Muita aihepiirejä ovat ammatit, ruoat, erilaiset pelit jne.
Varhaisina kouluvuosina vanhempien olisi hyvä antaa lapselle lyhyt ristisanatehtävä ratkaistavaksi ja tarkastella hänen suoriutumistaan sen aikana. Jos huomaat, ettei lapsi viihdy ristikon parissa, vaihda se toisenlaiseen tai helpompaan.
Jos lapsi on käyttänyt yli puoli tuntia samaan ristisanatehtävään, hänelle kannattaa ehdottaa tehtävän vaihtamista riippumatta siitä, onko hän saanut sen kokonaan täyteen vai ei. On tärkeää, ettei lapsi kyllästy tai ala tuntea vastenmielisyyttä ristikoiden täyttämistä kohtaan.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Day, L. (1968). Crosswords~. http://platoacademy.org/wp-content/uploads/2018/03/Newsletter27-.pdf
- Huaccha Ispilco, M. I. (2018). Los Crucigramas Como Estrategia Didáctica Y Su Influencia En El Rendimiento Académico De Las Estudiantes Del Cuarto Grado De Secundaria En El Área De CTA De La IE” María Goretti” De Pacasmayo, 2016. http://190.116.36.86/handle/UNC/2206
- Olivares, G., Carlos, J., Escalante, A., Escarela, P., Campero, L., Hernández, A., … & López, G. (2008). Los crucigramas en el aprendizaje del electromagnetismo. https://rodin.uca.es/xmlui/handle/10498/10318
- Pacheco Ruiz, M. (2014). La inteligencia lingüística: El vestido de los pensamientos. Educación y futuro: revista de investigación aplicada y experiencias educativas. https://redined.educacion.gob.es/xmlui/bitstream/handle/11162/154724/EyF_2014_31p43.pdf?sequence=1&isAllowed=y