Aamuja helpottavat rutiinit
 

Aamuja helpottavat rutiinit

Aamuja helpottavat rutiinit auttavat sekä lapsia että aikuisia tekemään päivistään sujuvia.
Aamuja helpottavat rutiinit
Samanta Ruiz

Kirjoittanut ja tarkastanut opettaja Samanta Ruiz.

Viimeisin päivitys: 25 lokakuuta, 2022

Päivän aloittaminen energisesti, mutta myös rauhassa ja kiireettömästi on mahdollista, jos organisoit kaiken ajoissa. Tavoitteena on luoda rutiineja, jotka helpottavat aamuja lastesi kanssa, jotta kaikki sujuisi hyvin vuorokauden ensimmäisinä tunteina. Aamuja helpottavat rutiinit auttavat voittamaan aamun haasteet ja tekemään siitä paitsi tarpeeksi dynaamisen, myös riittävän rauhallisen hetken päivän aloittamiseksi ilman ikäviä yllätyksiä tai riitoja.

Helpommat aamut, tuotteliaammat päivät

“Rutiinin ylläpitäminen tuo lapsille merkittäviä hyötyjä. He saavat käsityksen järjestyksestä ja ajankulusta, ja heidän turvallisuudentunteensa kasvaa, kun ympäristö muuttuu ennakoitavammaksi.”

-@UNICEFargentina-

Aamurutiinit alkavat jo edellisenä iltana. Nukkumaan on hyvä mennä ajoissa, ja kaikki kannattaa laittaa valmiiksi seuraavaa päivää varten sekä aikuisille että lapsille. Tässä ovat aamuja helpottavat rutiinit.

Aikainen ylösnousu

Saadaksesi aikaa itsellesi nouse vähintään puoli tuntia ennen lapsia ja laita itsesi valmiiksi ikään kuin olisit jo lähdössä ulos. Kun lapset heräävät, voit antaa heille täyden huomiosi auttaaksesi heitä heidän aamutoimissaan.

Varaa lisäaikaa varmuuden vuoksi

Vaikka jokainen tietää hyvin koulun ja töiden alkamisajankohdan, määrää tietty heräämisaika, mutta pyri nousemaan ylös muutamaa minuuttia tarvittavaa aiemmin. Tämän pienen lisäajan turvin vältyt kiireeltä, myöhästymiseltä ja stressiltä. Näin vältetään myös riidat, huuto ja itku.

Herätä lapset lempeästi

Kukapa haluaisi herätä huutoon? Jos herätät lapsesi rauhallisesti ja hellästi, he heräävät iloisina ja yhteistyöhaluisina. Tämä asenne voi tehdä eron rauhallisen ja harmonisen aamun ja stressaavan aamun välillä. Jos päivä alkaa huonosti, se todennäköisesti myös jatkuu sellaisena iltaan asti.

Lapset kannattaa herättää rauhallisesti.
Lasten herättäminen lempeästi on paras tapa aloittaa päivä hyvin. Muutoin he heräävät todennäköisesti huonolla tuulella ja aamu on haasteellinen ja stressaava.

Toista samat aamuja helpottavat rutiinit joka päivä

Kun aamutoimilla on tietty järjestys ja ne toistuvat päivittäin, lapset tietävät tarkalleen miten toimia. Myönteistä tässä on se, että se edistää heidän autonomiaansa. Kun rutiineja on toistettu jonkin aikaa, lapset osaavat suorittaa ne yhä paremmin ja kaikki sujuu paljon helpommin.

Määrää aamutoimille kokonaisaika

On tärkeää asettaa aikaraja rutiinin kaikille vaiheille. Esimerkiksi korkeintaan yksi tunti heräämisestä kotoa poistumiseen. Jos tämä ei onnistu, säädä aikataulua, mene nukkumaan aikaisemmin ja nouse ylös aikaisemmin.

Syökää aamiaista yhdessä

Perheen on hyvä varata aikaa yhteiselle aamiaiselle ja keskustella edessä olevasta päivästä. Tämä rupatteluhetki auttaa lapsia organisoimaan päivän kulkua mielessään, ja samalla jaatte mukavan yhteisen hetken perheen kesken.

Jätä laitteet sammuksiin

Eräs yksinkertainen sääntö, joka auttaa perhettä valmistautumaan päivään ilman häiriötekijöitä, on pitää elektroniset laitteet kiinni, kunnes kaikki aamurutiinit on suoritettu. Näitä ovat ylösnousu, peseytyminen, pukeutuminen, aamiaisen syöminen ja tavaroiden laittaminen valmiiksi. Kaikki nämä toimet tulisi asettaa ruutuajan edelle.

Miksi rutiinit ovat tärkeitä lapsille?

Rutiinit ovat lapsille heidän elämänsä suuria tietokoneita, ja tästä varmuudesta syntyy vapaus. Näin kertoi wieniläinen lääkäri ja kouluttaja Rudolph Dreikurs, joka selitti niin ikään, että lasten kykyjen stimuloiminen esimerkillä ja yhteistyöhaluisella käytöksellä on tehokkaampaa kuin rangaistukset ja palkinnot. Tässä yhteydessä rutiinit esitetään mahdollisuutena järjestää lasten päivä. Lisäksi ne auttavat seuraavissa asioissa:

  • Tuovat turvallisuudentunnetta: Rutiinit antavat lapsille enemmän määräysvaltaa ympäristöstään ja itsestään, mikä lisää turvallisuudentunnetta heidän ihmissuhteissaan.
  • Kannustaa itsenäisyyteen: Kun lasten toimet rutiineissa automatisoituvat, heidän taitonsa kehittyvät ja heistä tulee omatoimisempia ja itsevarmempia.
  • Edistää vastuuntuntoa: Organisointi ja tietyn järjestyksen noudattaminen tavoitteen saavuttamiseksi opettaa lapsia noudattamaan aikarajoja ja olemaan vastuuntuntoisia tehtävissään.
Pieni tyttö valmistelee reppuaan äitinsä ohjauksessa.
Toistuvia aamurutiineja noudattamalla lapset saavat enemmän varmuutta ja itsenäisyyttä. Lisäksi he kehittävät enemmän taitoja ja tulevat vastuullisemmiksi.

Muut aamuja helpottavat rutiinit

Eräät muutkin toimet, jotka voivat olla rutiineja tai eivät, auttavat aamuja ja näin koko loppupäivää sujumaan paremmin.

Hyvä mieliala

Huumorintajua tarvitaan, sillä vaikka miten hyvin aamusi suunnittelisit, ne voivat olla arvaamattomia. Maidon läikkyminen, repusta hajoava vetoketju tai äkillinen sähkökatkos voivat hankaloittaa rutiineja. Jos kuitenkin näytät lapsillesi mallia suhtautumalla kaikkeen hyvällä huumorilla, positiivinen energia seuraa sinua koko loppupäivän.

Säilytä itsehillintä

Tunnin aamurutiiniin mahtuu paljon tunteita, kiirettä ja stressiä. Älä anna tämän vuoristoradan tempaista sinua mukaansa, vaan välitä lapsillesi tyyneyttä, jotta hekin pysyisivät rauhallisina. Itsehillintäsi pitää ilmapiirin rentona ja kaikki tekevät yhteistyötä sovitulla tavalla.

Osoita kunnioitusta ja empatiaa

Jokaisella meistä on hyviä ja huonoja päiviä. Lapsi voi herätä valittaen tai laiskasti ja hakea huomiotasi. Asettaudu hänen asemaansa, halaa häntä, kunnioita hänen tunteitaan ja kannusta häntä myönteisillä sanoilla. Tähän voi käyttää vain muutaman minuutin, ja lapsi tuntee itsensä taas tyytyväiseksi, jolloin hän pääsee yli hankalasta hetkestä ja voi sitten tehdä yhteistyötä aamutoimissa.

Tervehdykset ovat tärkeitä

Vaikka tämä saattaa tuntua itsestäänselvältä, hyvän huomenen toivotus ja suukko ennen kouluun lähtöä ovat tärkeitä rutiineja jokaisessa perheessä. Näistä eleistä välittyvä rakkaus vahvistaa sidettä lapsiin ja saa heidät tuntemaan olonsa turvalliseksi ja onnelliseksi. Nyt kun tiedät useita rutiineja, mitä niistä aiot hyödyntää?


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.