Kouluikäisen lapsen aamurutiinien tärkeys - Äitiyden Ihme
 

Kouluikäisen lapsen aamurutiinien tärkeys

Päivän aloittaminen aamurutiinilla on erinomainen tapa varmistaa, että lasten koulupäivä on onnistunut.
Kouluikäisen lapsen aamurutiinien tärkeys
Azucena Fernández

Kirjoittanut ja tarkastanut opettaja Azucena Fernández.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Jokaisen vanhemman on hyvä pitää mielessä kouluikäisen lapsen – ja itse asiassa koko perheen – aamurutiinien tärkeys. Tiettyjen rutiinien noudattaminen helpottaa sekä lapsen itsensä, että koko perheen elämää.

Lapsen oma herätyskello

Kouluvuoden alussa lapselle voidaan hankkia oma herätyskello. Tämä on hyvä aika alkaa harjoittaa autonomiaa ja uusien vastuiden kantamista itsenäisesti heräämisen ja kouluun valmistautumisen kautta.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että vanhempien tulisi unohtaa lapsi ja pakottaa tämä huolehtimaan itsestään. Suurin osa lapsista tarvitsee huomautuksen – tai useamman – noustakseen sängystä, mutta itsekseen herätyskelloon herääminen on silti ensimmäinen askel kohti vastuullisuutta ja autonomiaa.

Etenkin ensimmäisen viikon aikana vanhempien kannattaa kiinnittää tarkkaa huomiota siihen, miten hyvin lapsi hoitaa heräämisen ja sängystä nousemisen. On vanhempien vastuulla varmistaa, että lapsi nousee sängystä, jos tämä sulkee herätyskellon. On myös varmistettava, että lapsi pukeutuu, syö aamiaisen, harjaa hampaansa ja hoitaa muut perheen aamurutiineihin kuuluvat tehtävät.

Kun lapsi on tottunut herätyskellon soimiseen ja kiinteään heräämisaikaan, hänen voidaan antaa nukkua hieman pidempään. Vanhempien on kuitenkin varmistettava, että lapsella on tarpeeksi aikaa suorittaa aamutoimet.

Aamurutiinien näkyväksi tekeminen

Suosittelemme kirjoittamaan lapsen – ja miksei koko perheen – aamurutiinit ylös ja asettamaan listan esille sellaiseen paikkaan, jossa se on myös lapsen nähtävillä. Tämä on helppo tapa muistuttaa lasta siitä, mitä toimia aamuihin kuuluu.

Pienet lapset

Pienten lasten kohdalla on parasta hyödyntää kuvia kirjoitetun listan sijaan. Näin lapsella on käytettävissään visuaalinen muistutus siitä, mitä hänen on tehtävä joka aamu, vaikka hän ei osaakaan vielä lukea. Lapsi voi kunkin tehtävän suorittamisen jälkeen merkitä tehtävän tehdyksi listalta, mikä tekee aamuista hieman hauskempia.

Listassa käytettävät kuvat voivat näyttää esimerkiksi tältä:

  • Pukeutuminen: Kuva housuista, paidasta, mekosta, sukista ja niin edelleen.
  • Aamiainen: Kuva ruoasta.
  • Hampaiden harjaus: Kuva hammasharjasta ja -tahnasta.
  • Koulurepun pakkaaminen: Kuva repusta, kirjoista ja muista tarvikkeista. Suosittelemme, että lasta opetetaan pakkaamaan reppu valmiiksi jo edellisenä iltana, mikä tekee aamuista hieman helpompia.

Vanhemmat lapset, jotka osaavat jo lukea

Vanhempien lasten kohdalla kuvallista ohjetta ei todennäköisesti tarvita, vaan kirjoitettu lista riittää. Lista voidaan kiinnittää lapsen huoneeseen, jääkaapin oveen tai mihin tahansa muuhun sopivaan paikkaan – tai vaikka kaikkiin näihin, jolloin lista on aina saatavilla.

Kouluikäisen lapsen aamurutiinien tärkeys

Terveellisen aamiaisen tärkeys

Ravitsemusalan asiantuntijat ja lääkärit ovat yhtä mieltä aamiaisen syömisen tärkeydestä ja hyödyistä. Aamiainen tarjoaa lapselle tämän tarvitseman energian pitkän paastotun yön jälkeen. Kun lapsi aloittaa aamunsa terveellisellä aamiaisella, hän on koulussa virkeämpi ja pystyy keskittymään paremmin.

On olemassa myös lapsia, joille ruoka ei maistu välittömästi heräämisen jälkeen, ja toisinaan normaalisti aamiaisesta nauttiva lapsikin saattaa kieltäytyä ruoasta. Tällaisessa tapauksessa vanhempien mielikuvitus ja luovuus punnitaan, sillä heidän on löydettävä terveellisiä vaihtoehtoja, jotka täyttävät lapsen ravintotarpeet. Esimerkiksi ravinteikas smoothie voi olla hyvä vaihtoehto lapselle, joka ei halua syödä kiinteää ruokaa aamulla.

Hyvän aamurutiinin luominen ja ylläpitäminen on tärkeä askel lapsen valmistelemiseksi koulupäiviä varten. Kun tietyt tavat on otettu koko perheen käyttöön ja muutettu rutiineiksi, niiden noudattaminen on helppoa ja hauskaa, ja kaikkien perheenjäsenten elämä muuttuu hieman helpommaksi.

Rutiinit ovat aina hyödyllisiä. Tässä tapauksessa ne auttavat lasta valmistautumaan kouluun ilman, että hänen tarvitsee suuremmin ajatella asiaa. Kun rutiinit ovat osa jokapäiväistä elämää, aamutoimet rullaavat kuin itsestään.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Fink Janet y Daryl Siedentop. (1989). The Development of Routines, Rules, and Expectations at the Start of the School Year. Journal of Teaching in physical Education.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.