Miksi lapsen on hyvä oppia leikkimään itsekseen?
Vanhempien kannattaa rohkaista lastaan leikkimään itsekseen kotona. Näin lapsi oppii uusia taitoja ja vahvistaa olemassa olevia kykyjään. Itsenäinen leikkiminen on tärkeä työkalu lapsen kognitiivisessa kehityksessä ja edistää tämän itsenäisyyttä ja autonomiaa.
Se, että lasta rohkaistaan leikkimään itsekseen, opettaa tämän tekemään itsenäisiä päätöksiä ilman epäonnistumisen pelkoa. Se myös auttaa lasta tutustumaan uusiin maailmoihin mielikuvituksen ja fantasioiden avulla.
Monet lapset eivät pidä yksin leikkimisestä. Lapsi saattaa pelästyä ja kaivata vanhempiensa seuraa. Pitkässä juoksussa tämä ei ole hyvä asia, sillä lapsi voi kasvaa liian riippuvaiseksi muista.
Toisaalta myöskään jatkuva yksin leikkiminen ei tee hyvää, koska tämä rajoittaa lapsen kanssakäymistä ikätovereiden kanssa ja hidastaa yhteiskuntaan sopeutumista ja integroitumista. Tasapaino ja kohtuus ovat tässäkin asiassa kaiken a ja o.
Se, että lapsi oppii leikkimään itsekseen, hyödyttää häntä henkilökohtaisella tasolla, kun taas se, että hän viettää aikaa ryhmässä, auttaa oppimaan toisiin suhtautumista sekä kehittää sosiaalisia ja kielellisiä taitoja.
Miksi lapsen on hyvä oppia leikkimään itsekseen?
Yksin leikkimään oppimisesta on monia hyötyjä, joista tärkeimmät listaamme alla.
Itsenäisyys kasvaa
Lapsi oppii kontrolloimaan omaa maailmaansa; hän on autonominen ja omaksuu uusia tapoja suhtautua ympärillään oleviin ihmisiin ja asioihin. Aluksi lapsi pyytää usein apua, mutta pikkuhiljaa hän oppii selvittämään asioita itse.
Päätöksentekokyky kehittyy
Lapsi yrittää tehdä asioita itse, eikä lopputulos ole aina haluttu. Tuloksena lapsi oppii tekemällä virheitä ja etsimällä mahdollisia ratkaisuja. Kun hän löytää ratkaisut itse, hänen itseluottamuksensa kasvaa.
Käsiksi luovuuteen leikin avulla
Yksin leikkivä lapsi viettää hauskoja hetkiä tutkiskellen omaa sisäistä maailmaansa ja luoden hahmoja, ympäristöjä ja tilanteita, jotka vievät hänet taianomaisiin paikkoihin. Tämän tuloksena lapsen mielikuvitus kehittyy nopeammin ja hän oppii ilmaisemaan ideansa ja haaveensa haluamallaan tavalla.
Leikkiminen yksin ja yhdessä
Leikkiessään itsekseen lapsi tekee ja sanoo asioita, joita hän ei välttämättä uskaltaisi tehdä aikuisten edessä. Itsenäisen leikkimisen kautta hän oppii, mikä toimii ja mikä ei. Lapselle kannattaa antaa tilaa ja vapautta, kuitenkin ilman, että hänet ja hänen aktiviteettinsa sivuutetaan ja jätetään huomiotta. Pelit ja leikit ovat erinomainen mahdollisuus vanhemmille opettaa lapselle tiettyjä arvoja ja korjata ei-toivottua käytöstä.
Yksin ja yhdessä leikityt leikit täydentävät toisiaan. Molemmat ovat yhtä tärkeitä lapsen kognitiivisen ja emotionaalisen kehityksen kannalta.
Kuinka lasta voidaan auttaa oppimaan itsekseen leikkimistä?
Lasta kannattaa opettaa leikkimään itsekseen pikkuhiljaa asteittain. Vanhemman on hyvä leikkiä lapsen kanssa pienen hetken ajan ja antaa tämän jälkeen lapsen jatkaa leikkiä itsekseen.
Harjoittelu voidaan aloittaa esimerkiksi erilaisilla palikoita ja palapelejä sisältävillä peleillä. Kun vanhempi aloittaa pelin lapsen kanssa, lapsi muuttuu pikkuhiljaa itsevarmemmaksi ja oppii lopulta pelaamaan itsekseen. Vanhempi voi käyttää tilaisuuden hyväkseen ja viettää muutaman minuutin esimerkiksi sähköposteihin vastaamalla. Kun lasta kehotetaan jatkamaan leikkiä vanhemman paluuseen asti, hänen itsenäisyytensä kasvaa aste asteelta. Vanhemman ei tule poistua paikalta viittä minuuttia pidemmäksi aikaa. Muuten lapsi saattaa tuntea olonsa hylätyksi, mikä ei tietenkään ole harjoituksen tarkoitus.
Lapselle kannattaa antaa tilaa ja vapautta, kuitenkin ilman, että hänet ja hänen aktiviteettinsa sivuutetaan ja jätetään huomiotta.
2-3 vuoden iästä lähtien lapsi nauttii itsekseen leikkimisestä ja voi uppoutua taianomaiseen mielikuvitusmaailmaan pitkiksikin ajoiksi. Lapsen kasvaessa kuvioon astuvat tietokoneet, älypuhelimet ja pelikonsolit. Tällaiset laitteet aiheuttavat helposti riippuvuutta, joten vanhempien kannattaa rajoittaa niiden käyttöä.
Sekä lapsen että vanhempien vuoksi on tärkeä löytää tasapaino yksin ja yhdessä leikkimisen välillä. Se, että lapsen halutaan oppivan viettämään aikaa itsekseen, ei saa estää häntä pitämästä hauskaa muiden ihmisten kanssa.
Suosituksia, joiden avulla lapsi oppii leikkimään itsekseen
- Tärkeintä on tarjota lapselle tila, jossa hän voi leikkiä turvallisesti yksin.
- Lapsella on tärkeä olla hänen ikäänsä sopivia leluja. Tämä kehittää lapsen kognitiivisia taitoja.
- Vaikka lapsi leikkiikin itsekseen, vanhemman tulee vahtia tämän tekemisiä. Koskaan ei voi tietää, milloin lapsi tarvitsee tai haluaa aikuisen apua.
- Lapsen on hyvä leikkiä vuoroin yksin ja seurassa. Näin hän ei tule liian riippuvaiseksi tietystä aktiviteetista.
- Lapsi oppii matkimalla. Tämän vuoksi vanhempien kannattaa leikkiä lapsen kanssa paljon, jopa lapsen itsensä keksimiä pelejä ja leikkejä.
Kuten mikä tahansa prosessi, myös lapsen opettaminen leikkimään itsekseen vaatii paljon kärsivällisyyttä ja jonkin verran kuria. On hyvä, että vanhemmat haluavat jakaa lapsensa kanssa mahdollisimman paljon hetkiä tämän ollessa pieni, mutta myös sen ymmärtäminen on tärkeää, että lapsi tarvitsee omaa tilaa kehittääkseen taitojaan ja kykyjään. Itsekseen leikkiminen kehittää lapsen autonomiaa sekä kasvattaa itseluottamusta ja mielikuvitusta.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Coplan, R. J., Ooi, L. L., Rose‐Krasnor, L., & Nocita, G. (2014). ‘I want to play alone’: Assessment and correlates of self‐reported preference for solitary play in young children. Infant and Child Development, 23(3), 229-238. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1002/icd.1854
- Moore, N. V., Evertson, C. M., & Brophy, J. E. (1974). Solitary play: Some functional reconsiderations. Developmental Psychology, 10(6), 830. https://psycnet.apa.org/record/1975-04982-001
- Strom, R. D. (1976). The merits of solitary play. Childhood Education, 52(3), 149-152. https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.1080/00094056.1976.10728288