8 koko perheen elokuvaa, joissa on positiivinen sanoma - Äitiyden Ihme
 

8 koko perheen elokuvaa, joissa on positiivinen sanoma

Jos rakastat perheen kesken vietettyjä elokuvailtoja, paina muistiisi nämä kahdeksan viihdyttävää elokuvaa, jotka kaikki sisältävät positiivisen sanoman.
8 koko perheen elokuvaa, joissa on positiivinen sanoma
María José Roldán

Tarkistanut ja hyväksynyt: kasvatuspsykologi María José Roldán.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Elokuvien katselu perheen kesken on paitsi hauskaa, usein myös opettavaista. Tänään listaamme kahdeksan mukaansa tempaavaa koko perheen elokuvaa, joissa on positiivinen sanoma ja jotka opettavat lapselle tärkeitä asioita elämästä.

8 koko perheen elokuvaa, joissa on positiivinen sanoma

1. Coco

Tämä Pixarin tuottama elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Meksikoon, keskittyy Kuolleiden päivän juhlaan. Elokuva kutsuu lapset tutustumaan ja tutkimaan perinteitä, kulttuurista monimuotoisuutta sekä juuriamme, jotka yhdistävät meidät kaikki toisiimme.

Coco-elokuva käsittelee rakkautta ja perhettä. Lapsi oppii elokuvasta myös eläimistä huolehtimisen tärkeyden sekä sen, että omia uskomuksia tulee puolustaa. Elokuva käsittelee myös sitä, kuinka tärkeää on olla oma itsensä, sekä kuoleman tarkoitusta. Coco on yksi parhaimmista koko perheen elokuvista, joka tarjoaa positiivisen sanoman elämästä.

2. Shrek

Shrek-elokuvasaagan ensimmäinen osa tarjoaa paljon niin lapsille kuin aikuisillekin. Sen lisäksi, että tämän elokuvan kohtauksille saa nauraa kovastikin, sen kirjava joukko eri hahmoja opettaa meille itsensä rakastamistaLapsen seuratessa Shrekin, Aasin sekä muiden ystävysten seikkailuja hän oppii kunnioittamaan ja arvostamaan erilaisuutta.

8 lastenelokuvaa, joissa on positiivinen sanoma

3. Ihmeperhe

Tämä elokuva osoittaa lapsille, että myös vanhemmat ovat supersankareita. Vaikka vanhemmat eivät kykenekään lentämään tai tekemään itseään näkymättömäksi, pystyvät he kuitenkin tekemään ihmeellisiä asioita piristämään lastensa päivää ja tekemään heidät onnellisiksi. Katsokaa tämä elokuva koko perheen voimin, ja saatte nähdä, kuinka perhe-elämä voi olla yksi suuri seikkailu.

“Joka kerta katsoessamme elokuvan tai sarjaa, nautimme (usein tiedostamattamme) sen psykologisista hyödyistä. Psykologiselta kannalta katsottuna reflektoidessamme henkilöitä tai kohtauksia, pystymme samalla reflektoimaan ja analysoimaan suurimpia ongelmiamme ja pelkojamme.”

– Hodgson & Burque

4. Frozen

Tämä on hyvin suosittu elokuva etenkin pienimpien katsojienkeskuudessa sen tarttuvien musikaalisten osioidensa sekä kauniin animaationsa vuoksi. Elokuvan tarina käsittelee sisarusten välistä kilpailua sekä perheen tärkeyttä. Frozen-elokuvan juoni myös opettaa, kuinka todellisten tunteiden peittely voi tehdä niistä entistäkin vaikeampia.

5. Urhea

Katsoessaan Urhea-elokuvan, lapsi ymmärtää, kuinka suuri merkitys on hyvällä kommunikoinnilla läheisissä ihmissuhteissa. Lapsi oppii, että kaikista vaikeuksista ja erimielisyyksistä huolimatta, perhesiteet tuovat meidät aina lopulta yhteen. Elokuva tarjoaa myös mahdollisuuden keskustella arvoista, kuten samanarvoisuus ja itsenäisyys, sekä siiitä, kuinka kannattaa rohkeasti seurata omaa intuitiotaan.

8 lastenelokuvaa, joissa on positiivinen sanoma

6. Kaksin karkuteillä

Tämä on ainutlaatuinen rakkaustarina. Se osoittaa lapsille, kuinka niiden ihmisten, joiden lapsista pitäisi huolehtia, epäonnistuvat tehtävässään tai heillä ei ole hyviä aikomuksia. Elokuva myös osoittaa, kuinka uudet kokemukset tulee kohdata rohkeasti, sillä ne tekevät meille hyvää ja kasvattavat ihmisenä. Elokuvassa käsitellään myös romanttisia suhteita, sekä pohditaan oikeaa aikaa aloittaa seurustelu.

7. Prinsessa ja sammakko

Tämä elokuva korostaa naispäähenkilönsä vahvuutta ja rohkeutta, sekä osoittaa sen, kuinka tärkeää on seurata omia unelmia. Yksi Prinsessa ja sammakko -elokuvan opettamista arvoista on rakkaus, sekä se kuinka meidän jokaisen tulee olla kiitollinen omasta perheestä. Elokuvan juonesta selviää, että jokaisen pitää tehdä kovasti töitä, ja että vain siten voi menestyä. Kun kovasti yritämme jotakin, pystymme saavuttamaan mitä tahansa haluammekaan.

8. Leijonakuningas

Kun mietimme elokuvia, jotka tarjoavat positiivisen sanoman, emme millään voi unohtaa erästä elokuvaa, nimittäin Leijonakuningasta. Tämä Disney-klassikko hurmaa kerta toisensa jälkeen. Samalla se kuitenkin käsittelee myös tärkeitä aiheita, kuten menetystä ja katumusta. Elokuva paljastaa kuitenkin myös elämän positiivisen puolen: omien pelkojensa kohtaamisen. Ohjelman juoni tuo ilmi, että perhe on rakkauden ja lojaalisuuden lähde, ja se on kaiken taistelemisen arvoinen.

Voit valita jonkun näistä elokuvista – tai vaikka kaikki – katseltavaksi lastesi kanssa, sillä niissä on kaikissa positiivinen sanoma tarjottavanaan. Pikkuhiljaa koko perheen elokuvailloista tulee tärkeä hetki, jolloin voi relfektoida omia tunteitaan  sekä samalla myös oppia. Nämä sekä monet muut vaihtoehdot vetoavat niin lapsiin kuin aikuisiinkin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.