Liikunta lisää rintamaidon hyötyjä vauvoilla, kertoo tutkimus
 

Liikunta lisää rintamaidon hyötyjä vauvoilla, kertoo tutkimus

Liikunnan harrastaminen imetysaikana on yhtä terveellistä kuin muulloinkin. Siitä voi lisäksi olla hyötyä vauvalle.
Liikunta lisää rintamaidon hyötyjä vauvoilla, kertoo tutkimus
Andrés Felipe Cardona Lenis

Kirjoittanut ja tarkastanut liikuntatieteiden kandidaatti Andrés Felipe Cardona Lenis.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Äitiyteen kuuluu varsin tärkeitä asioita, joista korostuvat muun muassa fyysinen aktiivisuus, itsestä huolehtiminen ja imetys. Mitä imetykseen tulee, onko totta, että liikunta lisää rintamaidon hyötyjä? Kerromme tästä alla.

Liikunnan hyödyt imetykselle

Ymmärtääksesi liikunnan suotuisaa vaikutusta äidinmaitoon, näytämme Nature Metabolism -lehden julkaiseman tutkimuksen . Kyseinen tutkimus tehtiin eläimillä (hiirillä), joille annettiin ihmisen maitoa naisilta, jotka harrastivat liikuntaa jokseenkin säännöllisesti. Äidit olivat siis harrastaneet liikuntaa ennen raskautta, sen aikana ja sen jälkeen matalalla tai kohtalaisella teholla.

Tutkimustulokset viittasivat siihen, että liikunta  stimuloi oligosakkaridi 3′-sialyllaktoosin tuotantoa rintamaidosta, eli ainesosaa, joka tukee vauvojen terveyttä.

Tämä oligosakkaridi vähentää erityisesti joidenkin sydämeen ja aineenvaihduntaan liittyvien sairauksien, kuten diabeteksen ja lihavuuden, ilmaantuvuutta. Lisäksi se kykenee estämään runsasrasvaisten ruokavalioiden haitallisia vaikutuksia, mikä voi mahdollistaa ravintolisähoitojen kehittämisen.

Liikunnasta on hyötyä imetykselle.

Pelot liikunnan ja imetyksen ympärillä

Yleensä liikunnan harrastaminen imetysaikana aiheuttaa jonkin verran huolta ja vastahakoisuutta äideissä. Monet äidit pelkäävät, että liikunta voi vaikuttaa maidontuotantoon tai vauvan terveyteen haitallisesti.

Cambridge University Pressin julkaisemassa tutkimuksessa arvioitiin äitien harrastaman liikunnan vaikutusta lapsen terveyteen 52 viikkoa syntymän jälkeen ja todettiin, että se ei vaikuta haitallisesti lapsen kasvuun tai kehitykseen.

Siksi yksi asiantuntijoiden tärkeimmistä suosituksista on, että imetystä jatketaan normaalisti ja äitien fyysistä aktiivisuutta edistetään kaikissa vaiheissa.

Varotoimet, jotka imettävän äidin on otettava huomioon liikuntaa harrastaessa

Säännöllinen liikunta on siis terveellinen tottumus myös imetysaikana, mutta eräät asiat tulee pitää mielessä, jotta se olisi varmasti turvallista sekä äidille että vauvalle.

1. Vältä suoria iskuja

Liikuntaa, johon liittyy suoria iskuja rintaan, tulee välttää hinnalla millä hyvänsä, sillä se voi vaikuttaa haitallisesti rintojen terveyteen. Näiden erittäin herkkien kudosten kipu voi muuttua sietämättömäksi imetyksen aikana.

2. Imetä vauva ennen liikuntaa

Pyri syöttämään vauva ennen liikuntaa rintojen tyhjentämiseksi, jotta maitoa ei vahingossa valu ulos ja jotta olo olisi mukavampi liikunnan aikana.

Jos et voi imettää lastasi ennen liikuntaa, odota vähintään tunti liikunnan jälkeen. American Academy of Pedriatrics -järjestön julkaisun mukaan liikunta ei intensiteetistä riippumatta estä vauvaa huolimasta maitoa tunnin kuluttua liikunnan lopettamisesta.

3. Pidä yllä hyvää rintojen hygieniaa

Liikunnan jälkeen kannattaa käydä pesulla ja ennen kaikkea puhdistaa rinnat ja nännit kunnolla. Tämä neuvo ei ainoastaan auta ehkäisemään runsaasta hikoilusta johtuvia tulehduksia, vaan pitämään myös suolaisen maun poissa vauvan maidosta.

Liikunnan jälkeen on hyvä peseytyä.

Liikunta lisää rintamaidon hyötyjä vauvoilla

Liikunta ei vaikuta haitallisesti rintamaitoon, eli voit huoletta harrastaa liikuntaa imetysaikanakin. On kuitenkin syytä noudattaa kaikkia yllä olevia suosituksia sekä lääkärin antamia ohjeita.

Suosittelemme myös säännöllisiä lääkärintarkastuksia oman ja lapsesi terveyden ylläpitämiseksi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.