Vauvan ensimmäinen elinkuukausi: Kaikki tieto, mitä tarvitset
Vauvan ensimmäinen elinkuukausi on aikaa, jolloin vanhemmat huomaavat, kuinka paljon lapsi käyttää aikaa nukkumiseen, heräten tihein aikavälein syömään. Hänellä saattaa olla useinkin hikka ja hän ehkä aivastelee paljon.
Tässä artikkelissa katsastelemme näitä sekä muita asioita, joita lapsen ensimmäinen elinkuukausi pitää sisällään ja jotka kuuluvat lapsen kehitykseen tänä aikana.
Vastasyntynyttä hoitavan mielessä voi risteillä valtavasti kysymyksiä. Kuinka syöttää vauvaa, milloin hänet tulee kylvettää, mitä tapahtuu napanuoralle ja niin edelleen. Erityisesti ensi kertaa vanhemmiksi tulleilla kysymyksiä on paljon.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vauvat tekevät ensimmäisinä elinviikkoinaan paljon asioita, jotka voivat vaikuttaa ensinäkemältä pelottavilta, mutta jotka ovat itse asiassa hyvin yleisiä.
Tärkeää on vahtia lasta tarkoin, hoitaa häntä ja antaa hänelle hänen tarvitsemansa huomio – ja tarpeen mukaan pyytää apua asiantuntijalta itseä ihmetyttävissä tai huolettavissa seikoissa.
Vauvan ensimmäisen elinkuukausi ja sen tunnuspiirteet
Vauvasi käytös on hänen elämänsä ensimmäisten 30 päivän aikana enemmän tai vähemmän tällaista:
- Vauvasi nukkuu 14-16 tuntia päivässä. Hän herää lyhyiksi ajoiksi kerrallaan syömään noin 7-12 kertaa päivässä.
- Hän ei pysty aluksi näkemään. Ajan kuluessa hänen silmänsä alkavat kohdistumaan pikku hiljaa.
- Vauvasi paino saattaa laskea hiukan, vaikka imettäisitkin häntä aina kun hän sitä haluaa. Tämä on vastasyntyneillä tavallista.
- Vastasyntyneillä on usein hikkaa, ja he aivastelevat usein. Tämä ei tarkoita, että heillä on ruoansulatus- tai hengitystieongelmia.
- Vauvasi tulisi ulostaa 4 tai 5 kertaa päivässä sekä virtsata 2 tai 3 kertaa. Tässä iässä hänen ulosteensa on keltaista tai vihertävää, ja on koostumukseltaan hyvin nestemäistä.
- Vauvan hengitys saattaa olla äänekästä tai epätasaista, erityisesti nukkumisen aikana. Tässä ei ole mitään normaalista poikkeavaa.
Kuinka vauva muuttuu ensimmäisen elinkuukautensa aikana
Saatat ehkä huomata, että jotkin vauvasi toiminnot vaativat aikaa aktivoituakseen pikkuhiljaa.
Ajan myötä vauvat muodostavat kyvyn erottaa tutut kasvot vieraista ja sitten jopa hymyilevät nähdessään niitä. Erilaiset värit, valot ja äänet vetävät vauvoja puoleensa.
Vauvan emotionaalisen kehityksen kannalta on tärkeää, että hän kokee olonsa turvatuksi ja rakastetuksi.
Mitä erinäiset teoriat sitten ikinä väittävätkin, niin vauvan sylissä pitämisessä ei ole yhtään mitään väärää. Jatkuva seura sekä pidellyksi tuleminen rauhoittavat vauvoja ja auttavat heitä tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Kiintymyssuhteen muodostaminen ensimmäisen elinkuukauden aikana on avain. Vastasyntyneet voivat tunnistaa äitinsä pelkän tuoksun perusteella. He itkevät vaistomaisesti kiinnittääkseen äitinsä huomion ja saadakseen tarpeensa täytetyiksi.
Tämä suhde ei tosin kuulu ainoastaan vauvan äidille. Myös vauvan isä voi tulla kaikkeen aktiivisesti mukaan aivan alusta lähtien.
Ainoa rajoitus siihen, mitä isät voivat tehdä, tulee imetykseen. Mutta isän on mahdollista ja kuuluukin olla keskeisenä osana vauvan hoitoa kaikissa muissa asioissa.
Mielessä pidettäviä asioita vauvan ensimmäisenä elinkuukautena
Meidän on oltava aina tietoisia siitä, että hyvin nuori vauva on erittäin hauras asia. Tämä vauva on juuri saapunut maailmaan, ja ovat vielä sopeutumassa siihen.
Ole varovainen ulkomaailman mikrobien suhteen, joiden kanssa vauvasi saattaa tulla kontaktiin. Vauvasi makuuhuoneen tulisi olla hyvin valaistu, lämmin ja puhdas kaikenlaisista lioista.
Tämän jakson aikana on myös tärkeää pitää vierailut minimissä. Jos joku tulee kylään, yritä rajoittaa vierailu maksimissaan 20 minuuttiin. Yhtään pidempi aika saattaa olla haitaksi vauvalle; vastasyntyneet pelästyvät asioita helposti.
Hygienian suhteen on olemassa kolme mielessä pidettävää avainasiaa:
- Toisin kuin aikuisten, pienten vauvojen ei tarvitse peseytyä joka päivä. Vaippa-alue on kuitenkin aina pidettävä puhtaana.
- Vauvan napanuoran tynkä irtoaa itsestään tavallisesti 6-15 päivässä. Napaa on hoidettava siihen asti, kunnes se on täysin parantunut. Navan puhdistamiseen riittävät vanulaput, pumpulipuikot ja puhdas vesi. Putsauksen jälkeen napa on kuivattava varovasti ja tarkasti.
- Vauvan kynnet alkavat kovettua, ja hän saattaa vahingoittaa itseään raapimalla. Lapsen kynsiä kannattaa alkaa leikata varovasti viimeistään tämän ollessa 3-4 viikon ikäinen.
Mitä tulee vauvan ravitsemukseen ensimmäisenä elinkuukautena, mikään ei ole parempaa kuin rintamaito. Vauvaa suositellaan imetettäväksi aina kun mahdollista siihen asti, kunnes vauva on täyttänyt kuusi kuukautta.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Sabater, V. (2019, 30 mayo). El papá que cuida al bebé no “ayuda”, ejerce la paternidad. Recuperado de https://lamenteesmaravillosa.com/papa-cuida-al-bebe-ejerce-paternidad/
- Sabater, V. (2020, 6 marzo). La importancia de las caricias en nuestras relaciones afectivas. Recuperado de https://mejorconsalud.as.com/la-importancia-de-las-caricias-en-nuestras-relaciones-afectivas/