Täytyykö vauva herättää imetystä varten? - Äitiyden Ihme
 

Täytyykö vauva herättää imetystä varten?

Täytyykö vauva herättää imetystä varten?

Viimeisin päivitys: 28 marraskuuta, 2018

Omaksuessamme vastasyntyneen rutiinit, arki pienen lapsen kanssa alkaa pikkuhiljaa rullata. Etenkin ensimmäisten päivien aikana mieleemme voi kuitenkin juolahtaa useampikin epäilys. Miten ja milloin vauvaa syötetään? Täytyykö lapsi herättää imetystä varten?

Imettämisellä on monia positiivisia vaikutuksia niin lapselle kuin äidillekin, ja vauvaa suositellaan täysimetettävän vähintään kuuden kuukauden ikään asti. Äiti voi olla epävarma siitä, kuinka paljon ruokaa vauvan täytyy tarkalleen ottaen saada.

Moni saattaa ajatella, että nukkuessaan paljon, vauva ei tarvitse ruokaa pitkään aikaan. Toisinaan taas murehdimme, että imetysaika meni ohi lapsen nukkuessa.

Vauva tietää itse parhaiten, kuinka paljon ja milloin hän tarvitsee maitoa. Äidin keho tuottaa maitoa juuri vauvan tarvitseman määrän, ja lapsi imee maitoa haluamansa ja tarvitsemansa määrän.

Ensimmäisten elinkuukausien aikana vauvaa ei yleensä ole tarpeen herättää imetystä varten. On kuitenkin olemassa erityistapauksia, joissa lapsi joudutaan herättämään syömään kesken unien. Keskustele siis asiasta neuvolan hoitajan tai lääkärin kanssa, jotka osaavat neuvoa oikean tavan toimia oman lapsesi kanssa.

Vauvaa voi olla tarpeen imettää tavallista useammin, jos hän on syntynyt keskosena, kärsii jostain sairaudesta tai vaivasta tai hänen painonsa putoaa tai kasvunsa hidastuu. Tällaisissa tapauksissa lapsi täytyy usein herättää imetystä varten.

Imetystä tarpeen mukaan

On normaalia tuntea epävarmuutta, kun vauvan imettämisestä on kulunut jonkin aikaa – erityisesti, kun lapsi ruokitaan tavallisesti joka neljäs tunti. Jos edellisestä ateriasta on kulunut neljä tuntia, ja vauva nukkuu yhä, äiti voi tuntea tarvetta herättää lapsen. On myös tavallista murehtia, jos aikatauluihin on ollut muutoksia.

Täytyykö vauva herättää imetystä varten?

Osa äideistä noudattaa imetyksessä tarpeen mukaan -periaatetta. Tämä tarkoittaa vauvan ruokkimista silloin, kun lapsi itse ilmaisee olevansa nälkäinen, oli edellisestä imetyskerrasta sitten kulunut kuinka kauan tahansa. Jos vauvaa imetetään tämän periaatteen mukaan, häntä ei tarvitse herättää seuraavaa imetyskertaa varten.

Moni asiantuntija suosittelee imettämään lasta tarpeen mukaan niissä tapauksissa, joissa vauva kykenee itse havaitsemaan olevansa nälkäinen ja ilmoittamaan siitä äidille itkemällä.

Imetettäessä lasta tarpeen mukaan -periaatteella, tämä ilmaisee itse, milloin on aika syödä. Tällöin lapsi myös herää itsekseen, jos hän tarvitsee ravintoa kesken unien. Vauva syö juuri silloin, kun hänellä on nälkä, joten hänen tarpeensa täyttyvät aina.

Vauva hakee rintaa, itkee ja tekee imemiseleitä osoittaakseen olevansa nälkäinen. Jos lapsi ilmoittaa nälästä, äidin on tärkeä ruokkia häntä, vaikka edellisestä imetyskerrasta olisi kulunut vain vähän aikaa. 

Aluksi uusi äiti on varmasti epävarma monesta asiasta. Kun imetysrutiini on vakiintunut, vauva herättää äidin, kun on syömisen aika.

Täytyykö vauva herättää imetystä varten?

Missä tapauksissa vauva täytyy herättää imetystä varten?

Jos vauva on terve, häntä ei tarvitse herättää imetystä varten. Tietyissä erityistapauksissa lapsi kuitenkin joudutaan herättämään syömään kesken unien.

Seuraavissa tapauksissa vauva on tarpeen herättää imetystä varten:

  • Vauvan täytyy saada lisää painoa, hän on menettänyt painoa tai hän on nukkunut monta tuntia syömättä lainkaan.
  • Vauva ei ole sopeutunut imetysaikatauluun. Näin on yleensä muutamana ensimmäisenä syntymän jälkeisenä päivänä.
  • Vauva on keskonen tai sairas.

Muutamaa erityistapausta lukuunottamatta lapsi on hyvä herättää mahdollisimman hellästi. Vauvan kantaminen lähellä ihoa, esimerkiksi kantoliinassa tai vauvarepussa, on ihanteellinen tapa herättää tämä imemään hellästi.

Tärkeintä on, että vauvaa ei herätetä syvästä unesta, vaan häntä ohjataan hellästi imemään hänen omia liikkeitään hyödyntäen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Lactancia a demanda. Recomendaciones. Comité de Lactancia Materna de la Asociación Española de Pediatría. 2013. [Documento en línea].
  • Ortega-Ramírez ME. Recomendaciones para una lactancia materna exitosa. Acta Pediatr Mex 2015; 36: 126-129.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.