Siteen luominen vauvaan
Suhteen ja siteen luominen lapsen kanssa alkaa jo kauan ennen tämän syntymää ja jatkuu tietysti pitkään syntymän jälkeen. Syntymä ja sen jälkeiset hetket ovat erityisen herkkää aikaa ja kullanarvoisia hetkiä siteen luomiseksi. Sujuivatpa nämä tunnit ja päivät miten tahansa, ne jättävät kestävän jäljen sekä vauvaan että äitiin ja luovat perustan heidän väliselle suhteelleen.
Syntymän jälkeen sekä äidin että lapsen kehossa on runsaasti prolaktiinia, oksitosiinia ja beeta-endorfiineja. Nämä neurokemialliset aineet tunnetaan niin kutsuttuina rakkauden molekyyleinä.
On tavallista, että äiti kokee lapsen syntyessä rakkautta ensisilmäyksellä. Hän kokee välittömästi valtavaa rakkautta lastaan kohtaan, ja lapsi taas tietää, että äiti on ollut hänen ensimmäinen kotinsa ja luottaa tähän. Tällä tavalla näiden kahden välille syntyy kiintymyksen side.
Ensivaikutelman tärkeys
Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun synnytyksen jälkeen tapana oli kääriä vastasyntynyt lämpimään peittoon, näyttää hänet nopeasti äidille ja kuljettaa sitten välittömästi toiseen huoneeseen hoidettavaksi. Tuore äiti oli onnekas, jos sai viettää lyhyen hetken juuri syntyneen lapsensa kanssa.
Kuvittele, miltä tällainen tuntuu vastasyntyneestä, joka on elänyt 40 viikkoa kohdussa kuunnellen äitinsä sydämen lyöntejä, kelluen lämpimässä, pimeässä, miellyttävässä ja turvallisessa kohdussa.
Ajan kuluessa asiantuntijat ymmärsivät, että vastasyntyneelle paras paikka on äidin vierellä. Pitelemällä vauvaa sylissään ihoaan vasten, äiti ei ainoastaan vahvista sidettä lapseensa, vaan myös auttaa pienen ihmisen vastustuskyvyn kehittymistä. Äidin ihon hyvät bakteerit pääsevät nimittäin näin siirtymään vauvaan.
Myöskään isää ei tule unohtaa, sillä hänkin on tärkeä henkilö syntymän hetkestä lähtien. Lapsi tarvitsee molempien vanhempiensa läheisyyttä. Mitä enemmän isä osallistuu vastasyntyneen elämään, sitä sitoutuneempi hän todennäköisesti tulee vanhemmuuteen olemaan. Siksi on tärkeää, että isä pääsee todistamaan oman lapsensa syntymää kaikessa sen mahtavuudessa.
Fyysinen kontakti on avainasia vauvan kehitykselle
Äidin ja vauvan välinen side kehittyy sekä raskauden että synnytyksen aikana, jotta heidän hermostonsa, umpieritysjärjestelmänsä ja vastustuskykynsä voivat yhdistyä. Nämä voivat olla avainasioita sen kannalta, että lapsi voi hyvin fyysisesti ja tunnetasolla.
Yksi tärkeimmistä tavoista, joilla vauva oppii, on fyysinen kontakti ja sylissä oleminen. Näin vauva kehittää kykyään rakastaa ja luottaa. Vanhemmat maksimoivat vaistonvaraisesti kontaktin vastasyntyneeseen ja välittävät tälle viestejä sylissä pidellen ja läheisyydestä kertovilla eleillä.
Näiden käytösmalllien kautta vanhemmat tarjoavat lapselleen ensimmäisen oppitunnin tunneälystä. Vaikka vanhemmat eivät tietoisesti ymmärtäisikään, mitä tekevät, he kertovat näin vauvalle kaiken olevan hyvin. He kertovat suojelevansa lasta ja pitävänsä tämän turvassa tässä maailmassa.
Tärkeimmät hetket siteen luonnin kannalta
Useimmat asiantuntijat suosittelevat , että sairaalahenkilökunta kunnioittaa syntymän jälkeistä tärkeää siteen luomisen aikaa. Tämä tarkoittaa, että äidillä tulisi olla mahdollisuus viettää vähintään tunti vastasyntyneen kanssa ihokontaktissa ilman häiriöitä. Lapsen puhdistaminen, mittaaminen ja muut testit saavat siis lähes aina odottaa.
Asiantuntijoiden mukaan tämä kontakti äidin ja vauvan välillä vakauttaa lapsen hengitystä ja hapen määrää tämän kehossa. Se pitää yllä sopivaa verensokeritasoa ja verenpainetta. Se myös vähentää stressihormoneja ja rauhoittaa itkevää lasta. Tämän tyyppinen kontakti voi myös tehostaa maidontuotantoa ja helpottaa imetyksen aloittamista. Kaiken muun lisäksi äidin lähellä oleminen vähentää vauvan hypotermian riskiä.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Bowlby, J. (1986). Vínculos afectivos: formación, desarrollo y pérdida. Madrid: Morata.
- Bowlby, J. (1995). Teoría del apego. Lebovici, Weil-HalpernF.
- Garrido-Rojas, L. (2006). Apego, emoción y regulación emocional. Implicaciones para la salud. Revista latinoamericana de psicología, 38(3), 493-507. https://www.redalyc.org/pdf/805/80538304.pdf
- Marrone, M., Diamond, N., Juri, L., & Bleichmar, H. (2001). La teoría del apego: un enfoque actual. Madrid: Psimática.
- Moneta, M. (2003). El Apego. Aspectos clínicos y psicobiológicos de la díada madre-hijo. Santiago: Cuatro Vientos.