En auta vaimoani, vaan jaamme vastuut
Vaimoni ja minä jaamme vastuut. En vain auta häntä kotona, enkä aio tehdä niin. En käyttäydy kuin vieras, joka odottaa palvelua.
En ole vain sivustakatsoja, joka seuraa vaimon askareiden hoitamista. En vain istu ja katso, kun hän kantaa koko taakan. Ensimmäisestä päivästä lähtien olen ymmärtänyt parisuhteen ja isänä olemisen vastuun.
Ymmärsin heti alusta lähtien, että olen vaimoni kumppani. Rakastan häntä, ja valitsimme yhdessä vanhemmuuden ihanan polun ja perheen perustamisen. Perheen perustaminen tarkoittaa sen hyvistä puolista nauttimista, mutta myös sen huonojen puolten hyväksymistä.
Ymmärsin ensimmäisestä päivästä lähtien, että vastuun jakaminen on avain onneen. Isänä olen osa perhettä ja kotia, mikä tarkoittaa, että osallistun myös kodin askareisiin. Tiskaan astiat, silitän vaatteet, vaihdan vaipat ja valmistan ruokaa. Mikään näistä askareista ei ole noloa minulle tai saa minua toivomaan olevani sinkku.
Minulle kaikki tämä on merkki miehisyydestä. Valitettavasti kaikissa kodeissa asia ei ole näin, vaikka elämämme modernissa yhteiskunnassa. Naiset ovat usein ne, jotka huolehtivat kaikesta kotiin liittyvästä. Miehet ovat usein vain sivustakatsojia, jotka hoitavat muita asioita.
Mutta jos ajattelemme lapsiamme, paras esimerkki, jonka voimme heille antaa, on yhtenäinen perhe, joka jakaa kodin askareet ja taloustyöt yhdenvertaisesti.
En auta vaimoani, vaan jaamme vastuut
Tämä kiistan aihe ei koskaan poistu muodista. Kumpi on arvokkaampaa, kodin sisällä vai kodin ulkopuolella tehty työ? Kysymys, jota usein pohdimme ystävieni kanssa on se, arvostammeko vaimojemme työtä sekä kotona että kodin ulkopuolella?”
“Tiskasin kerran astiat, eikä vaimoni kiittänyt minua”, on lause, jonka olemme kaikki kuulleet silloin tällöin. Miksi vaimoni pitäisi kiittää minua asiasta, jonka hän tekee itse jatkuvasti ilman, että kukaan näkee tai kiittää häntä siitä?
Siksi en koe, että autan vaimoani. Hän ei todellakaan tarvitse kenenkään apua. Hän pärjää itsenäiseti ja pystyy huolehtimaan kaikista tehtävistä niin kotona kuin töissäkin.
Mitä hän ja minä itse tarvitsemme, on kumppani toinen toisellemme. Meidän tulisi tukea toisiamme, vaikka hän pärjääkin mainiosti itsenäisesti tarvittaessa.
En auta vaimoani siivoamaan taloa. Yritän vain huolehtia, että tila, jossa asumme, on siistin näköinen. Siivoan ja puunaan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että minäkin asun siellä, saman katon alla. En auta häntä kokkaamaan. Osallistun vain ruoanlaittoon ja jaan vastuun, koska minäkin syön. Ja se tarkoittaa, että käytän lautasia ja ruokailuvälineitä, eli minullakin on vastuu siivota ruokailun jälkeen.
En auta vaimoani lasten kanssa. Hoidan lapsia, koska he ovat minunkin lapsiani. Meidän yhteisiä lapsiamme.
En auta kotona, vaan hoidan osuuteni
Koko perheen vaatteiden pyykkääminen, kuivumaan ripustaminen ja viikkaaminen. Lelujen lattialta noukkiminen. Matematiikan opettaminen lapsille. Pihatöiden tekeminen. Mitä ikinä sitten tarvitseekaan tehdä, tiedän, että en ole kotona vain avustamassa, vaan olen osa perhettä. Siksi osallistun niin paljon kuin vain pystyn.
En enää ikinä ajattele, että kotityöt ovat vain vaimon tehtävä. Riippumatta siitä, minkälaisia sukupuolirooleja näin omassa lapsuudessani, mitä vanhempani opettivat minulle tai mitä opin koulussa. Olen todella onnekas, että minulla on perheeni. Haluan olla positiivinen esimerkki lapsilleni.
Haluan kohdella vaimoani kumppaninani, enkä käyttäytyä kuin vieras. Haluan tehdä sen, koska arvostan vaimoani ja kaikkea mitä hän tekee perheen eteen. Kunnioitan häntä juuri sellaisena kuin hän on. Toivon, että hän kohtelee minua samalla tavalla.