Kuinka toimia, jos vauva on vaarassa tukehtua maitoon? - Äitiyden Ihme
 

Kuinka toimia, jos vauva on vaarassa tukehtua maitoon?

Kuinka toimia, jos vauva on vaarassa tukehtua maitoon?

Viimeisin päivitys: 09 huhtikuuta, 2019

Tullessamme ensimmäistä kertaa vanhemmaksi, pienimmätkin asiat saavat valtavan merkityksen. Lapsen itku saa hätkähtämään ja jo vähäinenkin kuume pelkäämään pahinta. Yksi eniten pelkäämistämme asioista on lapsen tukehtuminen ja se, ettemme osaa toimia tilanteessa oikein. Tässä artikkelissa kerromme, kuinka tulee toimia, jos vauva on vaarassa tukehtua maitoon.

Vanhempina vastuumme on ääretön, ja teemme parhaamme kaikissa tilanteissa. Etenkin, kun kyseessä on esikoinen, vanhemman tunteet voivat olla äärimmäisen voimakkaita. Jos eteen tulee odottamaton, mahdollisesti vaarallinen tilanne, on tärkeää toimia kylmänviileästi ja harkitusti.

Hätääntyneenä mahdollisuudet ongelmanratkaisuun ovat vähäiset. On totta, että tietyissä tilanteissa rauhallisen mielentilan ylläpitäminen on käytännössä mahdotonta, mutta on tärkeää yrittää pysyä rauhallisina sekä oman itsensä, että etenkin lapsen tähden.

Pelko ja hysteria voivat estää auttamasta tukehtuvaa vauvaa. Vanhemman täytyy olla tietoinen rauhallisena pysymisen merkityksestä ja siitä, että hän on lapsensa suojelija. Kun vauva on tukehtumassa maitoon, on välttämätöntä pysyä rauhallisena.

Maitoon tukehtuminen

Kuinka toimia, jos vauva on vaarassa tukehtua maitoon?

Jos vauva on tukehtumassa maitoon tai muuhun nesteeseen, aseta hänet kasvot alaspäin, ota leuka peukalosi ja etusormesi väliin ja laske päätä hiukan alaspäin. Vauvan vartalon tulisi olla päätä korkeammalla. Näin painovoima tekee tehtävänsä ja maito virtaa ulos hengitysteistä. Taputa vauvaa lapaluiden välistä kevyesti mutta jämäkästi, jotta lapsi alkaa yskiä. On hyvin tavallista, että pieni lapsi tukehtuu nesteeseen, varsinkin, jos vauva on juonut huonossa asennossa.

Jos vauva tukehtuu johonkin kiinteään, on suoritettava Heimlichin ote. Jos se ei ratkaise tilannetta, soita välittömästi hätänumeroon. On tärkeää, että pidät kaikki mahdolliset hätänumerot ulottuvilla onnettomuuksien varalta.

On huomattavasti parempi olla liioitellun varovainen kuin vastuuton. Älä tunne syyllisyyttä, jos vauva meinaa tukehtua maitoon ajoittain, näin voi tapahtua kenen tahansa lapsen ja vanhemman kohdalla.

Miksi vauva tukehtuu maitoon?

Se, että vauva meinaa tukehtua maitoon, voi johtua useista tekijöistä. Jotkut niistä liittyvät meihin vanhempiin ja toiset lapsen uuteen kehoon. Oli syy mikä tahansa, jos ongelmaa esiintyy usein, kannattaa siitä keskustella neuvolan hoitajan tai lääkärin kanssa. Ammattilainen on paras ihminen neuvomaan, kuinka toimia tilanteessa.

Ei ole mitään keinoa olla täydellinen äiti, mutta on olemassa miljoona tapaa olla hyvä äiti.

– Jill Churchill

Ulkoiset syyt tukehtumiseen

Se, että vauva imee suurella tarmolla ja innolla, lisää myös maidon virtausta. Näin voi käydä sekä rinnasta että pullosta imiessä. Siksi onkin tärkeä annostella lapselle annettavan maidon määrää. Tämä on helpompaa pulloruokinnan kohdalla, sillä tuttipullon tuttiosa voidaan vaihtaa. Imettäessä äiti voi antaa maitoa erittyä rinnasta ennen kuin tarjoaa rintaa lapselle.

Kuinka toimia, jos vauva on vaarassa tukehtua maitoon?

Sisäiset syyt tukehtumiseen

Yksi syy pienten vauvojen tukehtumistilanteisiin ovat heidän vatsa- ja ruoansulatusongelmansaJos vauva kärsii refluksista, jatkuva pulauttelu voi aiheuttaa tukehtumisvaaran.

Jos vauva tukehtuu maitoon, on parempi imettää lasta pystyasennossa pystyasennossa. Näin vauva voi tarvittaessa yskiä tai oksentaa, eikä tukehtumisvaaraa ole.

Maitoon tukehtuminen on hyvin yleinen ongelma. Imetettäessä, ja etenkin ensimmäisten kuuden kuukauden aikana, lapsi saattaa usein olla tukehtumassa maitoon. Vauvat ovat haavoittuvaisia olentoja ja tarvitsevat paljon apua oppiakseen pärjäämään maailmassa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.