Päiväunien hyödyt lapsille - Äitiyden Ihme
 

Päiväunien hyödyt lapsille

Päiväunien hyödyt lapsille
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 15 huhtikuuta, 2019

Päiväunet on aihe, joka herättää keskustelua ja jopa väittelyä. Vaikka aiheesta onkin mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan, on selvää, että vauvat ja pienet lapset tarvitsevat päiväunia, ja päivittäiset lepohetket ovat lapsille tärkeitä.

Puolesta ja vastaan

Joidenkin mielestä päiväunet ovat välttämättömät vain alle 3-vuotiaille lapsille. Päiväunien avulla lapsi toipuu päivän aikana syntyneestä uupumuksesta, eikä hän näin ole illalla rasittunut, levoton tai ärtyisä.

Mitä tulee päiväunien kestoon, tutkijoiden mukaan kuuden kuukauden ikään asti vauvan tulisi saada nukkua 3-4 tuntia, vaikka kesto voikin olla pidempi ensimmäisinä elinkuukausina. Keskimääräinen päiväunien kesto vähenee tunnilla yhdeksän kuukauden iästä vuoden ikään edettäessä.

Kahden vuoden iässä lapsen ei kannattaisi nukkua päiväunia yli kahta tuntia. Kolmen vuoden iässä keston tulisi olla 1,5 tuntia ja 4- tai 5-vuotiaalla ja sitä vanhemmalla lapsella päiväunien ei tulisi olla tuntia pidempiä.

Jotkut nostavat esiin päiväunien ongelmallisuuden uni- tai hengityshäiriöistä kärsivien lasten kohdalla. Pääsyynä haittoihin ovat liian pitkät päiväunet, jotka voivat aiheuttaa päänsärkyä ja muuttaa merkittävästi lapsen unirytmiä ja yöunta.

Vauvat ja pienet lapset tarvitsevat päiväunia

1. Päiväunet palauttavat energiaa

Sen lisäksi, että lapsi voi aamun edetessä päiväuniaikaan uupua fyysisesti ja tarvita lepoa, tämä tauko vaikuttaa erittäin positiivisesti lapsen mieleen. Päiväunien aikana aivoissa tapahtuu sarja monimutkaisia prosesseja, jotka auttavat valmistautumaan uusien ideoiden vastaanottamiseen ja aiemmin opitun omaksumiseen.

Myös lapsen lihakset hyötyvät päiväunista. Tuntien leikkien ja seikkailujen jälkeen pieni saa päiväunilla takaisin täydet kykynsä uteliaisuutensa ja mielikuvituksensa toteuttamiseksi.

Vauvat ja pienet lapset tarvitsevat päiväunia

2. Päiväunet parantavat lapsen keskittymiskykyä

Monet tutkimukset ovat vahvistaneet, että lapsi, joka nukkuu päiväunia, on yleensä tarkkaavaisempi sekä koulussa että liikunnassa. Uupumus vähentyy ja lapsen kognitiivinen suorituskyky paranee.

3. Päiväunet stimuloivat sosiaalisuutta

Päiväunet parantavat lapsen mielialaa aivan samalla tavalla kuin aikuisenkin. Siksi lapsi on tarkkaavaisempi, kärsivällisempi ja paremmalla tuulella päivän edetessä. Tämän positiivisen yhdistelmän vaikutus näkyy sosiaalisuutena. Näin lapsi saa miellyttävämpää kohtelua myös muilta – kukaan ei nimittäin halua olla tekemisissä ärtyisien ja levottomien lasten kanssa.

4. Päiväunet mahdollistavat kasvun

Lepojaksojen aikana lapsen keho erittää kasvuhormonia, joka on elintärkeä tekijä lapsen kasvun kannalta. Tämän lisäksi lapsen nukkuessa hänen sydän-, verisuoni- ja hengitysjärjestelmänsä tulevat säädellyiksi. Nukkumisen hetki on keholle tuottelias vaihe, joten uni ei missään nimessä ole pysähtyneisyyden aikaa.

5. Päiväunet edistävät henkistä hyvinvointia

Kaikki mainitut hyödyt edistävät elimistön tasapainoa ja vaikuttavat siten lapsen hyvinvointiin yleisellä tasolla. Mieli on yksi suurimmin levosta hyötyvistä alueista.

Päiväunten ansiosta lapsen mielessä tapahtuvat seuraavat vaikutukset:

  • Muisti paranee
  • Stressi vähenee
  • Mieliala paranee
Päiväunien hyödyt lapsille

Miten lapsen saa nukkumaan paremmin päiväunia?

Äitinä tai isänä voit hyödyntää tiettyjä perusneuvoja, jotka edistävät lapsen päiväunten nukkumista.

  • Luo rutiini ja pysy siinä.
  • Varmista, että päiväunet eivät ole liian pitkät.
  • Tee ympäristöstä rauhallinen ja himmeästi valaistu – liialliset ärsykkeet voivat estää nukahtamisen.
  • Älä laita lasta nukkumaan välittömästi ruokailun jälkeen, vaan anna hänen elimistönsä käsitellä ruokaa hetken aikaa.

Asiasta ei siis ole epäselvyyttä, vaan on selvää, että päiväunet hyödyttävät jokaisen pienen lapsen terveyttä monella tapaa. Olitpa itse mitä mieltä tahansa aikuisten päiväunista, lapsesi nukkuessa pystyt pitämään lyhyen rauhoittavan tauon ja täydentämään omia energiavarastojasi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.