Napanuora vauvan ympärillä synnytyksen hetkellä - Äitiyden Ihme
 

Napanuora vauvan ympärillä synnytyksen hetkellä

Napanuora vauvan ympärillä synnytyksen hetkellä

Kirjoittanut Naí Botello

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Tilastojen mukaan yksi viidestä lapsesta syntyy napanuora kaulan tai muun ruumiinosan ympärillä, eli kyseessä on varsin yleinen ongelma. Moni vanhempi on luonnollisesti huolissaan napanuoraan mahdollisesti liittyvistä vaaroista. Vaikka napanuora vauvan ympärillä synnytyksen hetkellä on yleistä, aihe on lukuisten myyttien keskiössä, ja moni on huolissaan ongelman aiheuttamista komplikaatioista.

Äiti ei voi tehdä mitään konkreettista estääkseen napanuoran kiertymistä vauvan kaulan tai muun ruumiinosan ympärille. Tilanteen valvominen ja vahinkojen syntymisen estäminen on lääkäreiden, kätilöiden ja sairaanhoitajien työtä.

Äiti saa usein tietää napanuoran kiertymisestä lapsen ympärille vasta synnytyksen jälkeen. Noin 40% tapauksista käy ilmi nimenomaan syntymän hetkellä.

Napanuora vauvan ympärillä 

Napanuora voi kietoutua minkä tahansa vauvan ruumiinosan ympärille, missä raskauden vaiheessa tahansa. On itse asiassa melko yleistä, että napanuora kiertyy vauvan käsivarren tai reiden ympärille. Mutta mistä tämä ilmiö johtuu?

Napanuora vauvan ympärillä synnytyksen hetkellä

Yleisimmät syyt napanuoran kiertymiseen vauvan ympärille ovat seuraavat:

  • Napanuora voi olla hyvin pitkä, joskus jopa metrin mittainen.
  • Vauvan liikkeet kohdun sisällä voivat aiheuttaa sotkeutumisen napanuoraan.
  • Se, että lapsivettä on liikaa voi aiheuttaa napanuoran kiertymisen vauvan ympärille.

Synnytyksen aikaiset toimenpiteet napanuoran suoristamiseksi 

Ainoa sopiva hetki suoristaa napanuora ja poistaa se vauvan ympäriltä, on synnytyksen aikana. On tärkeä ymmärtää, että vaikka napanuora olisi kiertynyt vauvan kaulan ympärille, ei keisarileikkausta yleensä tarvita. Kätilöillä ja lääkäreillä on kolme keinoa napanuoran suoristamiseksi.

Ensimmäinen keino on yksinkertaisin ja yleisin toimenpide, jota käytetään lähes 90 prosentissa tapauksista. Kätilö odottaa, että vauvan pää on näkyvillä ja liu’uttaa sitten napanuoran vauvan pään yli. Usein tämä toimenpide riittää vauvan vapauttamiseksi.

Tämä tekniikka on yksinkertainen kahdesta eri syystä. Ensinnäkin, useissa tapauksissa napanuora on kiertynyt varsin löyhästi vauvan ympärille. Toiseksi, napanuoralla on hyytelömäinen koostumus, joten sitä on helppo liu’uttaa.

Toista keinoa käytetään vain 9 prosentissa tapauksista. Tässä tekniikassa kätilö tai lääkäri odottaa, kunnes vauva on kokonaan ulkona. Vauvaa pidetään äidin haarojen lähellä ja kallistetaan siten, että napanuora liukuu hänen kehonsa yli.

Napanuora kaulan ympärillä

Viimeistä keinoa käytetään vain sadasosassa kaikista tapauksista, mutta se pelottaa vanhempia eniten. Tämä tekniikka on myös vaikuttanut useiden napanuoraan liittyvien myyttien syntymiseen.

Jos napanuoran huomataan olevan syntymättömän vauvan kaulan ympärillä niin, että se vaikeuttaa lapsen hapensaantia, lääkäri voi katkaista napanuoran vauvan ollessa vielä äidin sisällä. 

Aiheeseen liittyvät myytit

On olemassa monia tarinoita vaaroista, joita kaulan tai raajan ympärille kietoutunut napanuora voi aiheuttaa. Komplikaatioita kuitenkin esiintyy vain 1 prosentissa tapauksista, eivätkä ne yleensä ole hengenvaarallisia vauvalle. 

Napanuora vauvan ympärillä voi johtua monista eri seikoista, esimerkiksi sikiön liikkeistä kohdun sisällä. Tällaisia tapauksia nähdään synnytyssaleissa melko usein, ja terveydenhoidon ammattilaiset ovat harjaantuneita näiden tilanteiden hoitamiseen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.