Lapsen vatsakipua helpottavat ruoat - Äitiyden ihme
 

Lapsen vatsakipua helpottavat ruoat

Lapsen vatsakipua helpottavat ruoat
Saúl Sánchez Arias

Kirjoittanut ja tarkastanut ravitsemusterapeutti Saúl Sánchez Arias.

Viimeisin päivitys: 13 lokakuuta, 2022

Vatsan toimintaan liittyy lapsuudessa monenlaisia pulmia, ja myös vatsakivut ovat lapsilla tavallisia. Monet asiat voivat aiheuttaa vatsakipua, ja yleensä kyseessä on harmiton ja väliaikainen vaiva. Lapsen äkilliseen ja voimakkaaseen vatsakipuun tulee aina suhtautua vakavasti, ja lapsen kärsiessä tällaisista oireista, vanhempien on hyvä olla yhteydessä terveyskeskukseen. Lievissä ja vaarattomissa tapauksissa oireiden helpottamisen avuksi voidaan ottaa tietyt vatsakipua helpottavat ruoat.

Yksi yleisimmistä vatsakivun aiheuttajista on gastroenteriitti eli suolistotulehdus, joka on tavallisesti viruksen ja joissakin tapauksissa bakteerin aiheuttama ruoansulatusjärjestelmän tulehdus. On myös mahdollista, että lapsen suolisto ei pysty käsittelemään tiettyjen ruoka-aineiden sisältämää proteiinia tai hänen vatsansa reagoi hänen sairastamaansa virustautiin. Vatsakipuun on luonnollisesti paljon muitakin syitä.

Lapsen vatsakipua helpottavat ruoat

Yleisesti ottaen maalaisjärki ja myös vanhemman vaisto johtavat johtopäätökseen siitä, että lapsen ruokavaliosta on syytä jättää pois ruoka-aineet, joiden epäillään olevan vahingollisia tämän vatsalle. Ensimmäisenä ruokavaliosta pudotetaan tyypillisesti pois runsaasti rasvaa, sokeria tai mausteita sisältävät ruoat. Myös maitotuotteet ja hedelmät jätetään herkästi kauppaan, mikäli lapsen epäillään olevan yliherkkä näille tuotteille. Mutta onko olemassa tiettyjä ruoka-aineita, jotka usein helpottavat lapsen vatsakipua?

Lapsen vatsakipua helpottavat ruoat

3 tehokasta hedelmää vatsakivun helpottamiseksi

Kuka on väittänyt ettei hedelmiä kannata syödä vatsakipuun? Joistain niistä voi olla todella paljon hyötyä ja kerromme seuraavaksi muutamia tällaisia esimerkkejä.

Suosittelemme sinua kokeilemaan itse, mitä myös lasten gastroenterologian asiantuntijat ovat todenneet näiden hedelmien hyödyistä:

  • Papaija. Tämä hedelmä lievittää vatsassa olevaa tulehdusta. Tämän vuoksi sitä kannattaa nauttia myös mikäli sairastaa vatsahaavaa. Erityisesti suosittelemme kokeilemaan papaijasta valmistettua mehua. Tarvitset vain puolikkaan papaijan, lasillisen vettä sekä teelusikallisen hunajaa valmistaaksesi tätä herkullista ja parantavaa juomaa. Halutessasi voit lisätä joukkoon vielä toisen tehokkaan tulehdusta lievittävän aineen: pellavan siemeniä.
  • Päärynä. Tätä hedelmää suositellaan lähes aina sellaisille, jotka kertovat olevansa herkkävatsaisia. Se on tunnettu sen tulehdusta lievittävistä vaikutuksista suolistoon. Sitä voi myös nauttia mehuna, kunhan mehu ei sisällä muita lisäaineita. Voit itse valmistaa yksinkertaista juomaa lisäämällä lasillisen vettä puristettuun päärynän mehuun.
  • Banaani. Kunhan banaani ei ole liian kypsä, se sisältää vatsan limakalvon tulehdustilan vastaisessa taistelussa hyödyllisiä entsyymejä. Myös banaanista voi valmistaa mehua sekoittamalla se kupilliseen vettä. Monet asiantuntijat suosittelevat banaanin kuoren keittämistä vedessä ja keitinveden nauttimista tehokkaana keinona hoitaa ripulia.

2 lounaaksi tai päivälliseksi sopivaa ruokaa

Valkoinen riisi on varmasti sellainen ruoka, jonka soveltuvuudesta herkän vatsan hoitoon tiesitkin jo. Olet jo saattanutkin käyttää sitä usein tällaisissa tilanteissa ja se onkin toistuvasti se ruoka, johon turvaudut. Tämä on ruoka, joka auttaa vatsakipuun ja lievittää suolistokaasun sekä vatsan happojen muodostumista. Tämän vuoksi sitä suositellaan kaikille, jotka kärsivät vatsan ongelmista.

Riisin kanssa voidaan tarjota kourallinen kovaa tai kuivaa juustoa tai vaihtoehtoisesti teelusikallinen oliiviöljyä. Emme suosittele lisäämään kermaa tai tomaattikastiketta emmekä myöskään mitään tuoreita, kermaisia juustoja, kuten mozzarellaa tai cheddaria.

Lapsen vatsakipua helpottavat ruoat

Toinen monelle tuttu ruoka on kanakeitto. Lapset pitävät yleensä tästä ruoasta ja se on myös erittäin ravitseva, kevyt ja hyödyllinen vatsan toiminnalle. Lisäksi se on myös helposti sulavaa ruokaa.

Mikäli haluat valmistaa keiton itse, sen tekeminen on melko yksinkertaista. Keitä ensin kevyen nuudelikeiton ohuesta nuudelista ja lisää siihen valmiiksi keitettyä kanaa. Tämä on todella hyvä proteiinin lähde ja erityisen tehokas lapsuuden aikaisia pahoinvointikohtauksia vastaan.

Erilaisia keinoja nauttia nesteitä

Lapsen nestetasapainosta huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää kaikkina aikoina ja erityisesti hänen tuntiessaan olonsa huonoksi. Sen lisäksi, että yli puoli vuotiaan lapsen on hyvä nauttia tarpeeksi vettä, nestehukkaa voidaan ehkäistä muillakin herkullisen makuisilla vaihtoehdoilla.

  • Kamomillasta valmistettu hauduke. Mistään toisesta aineesta ei ole yhtä suurta hyötyä lapsen vatsan ongelmiin kuin kamomillasta. Se suojaa ja parantaa tehokkaasti vatsan kalvoa. Samasta syystä sitä suositellaan aina myös ruoansulatushäiriöihin, pahoinvointiin ja jopa oksenteluun.
  • Kookosvesi. Sen tulehdusta hillitsevät ja antibakteeriset ominaisuudet tekevät siitä tehokkaan juoman vatsakivusta kärsivälle lapselle. Mikäli edellä mainitut hyödyt eivät riitä, on kookosvesi myös loistava palauttamaan kehon nestetasapaino, sillä se on jopa tehokkaampi kuin mikä tahansa muu isotoninen juoma. Muita sen hyötyjä ovat muun muassa kookosveden kyky puhdistaa vatsaa sekä sen antama erittäin virkistävä vaikutus keholle.

Pidä mielessä, että lapsen vatsakipua voi hoitaa monella eri tavalla ja monenlaisilla terveellisillä ruoilla. Kokeile mikä sopii parhaiten lapsellesi, jotta hänen ei tarvitse kärsiä tarpeettomasti epämukavasta tunteesta vatsassa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Liu H., Hu M., Wang Q., Cheng L., Zhang Z., Role of papain like cysteine proteases in plant development. Front Plant Sci, 2018.
  • Sánchez B., Delgado S., Blanco Miguez A., Lourenço A., et al., Probiotics, gut microbiota and their influence on host health and disease. Mol Nutr Food Res, 2017.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.