Lapsen psoriaasi ja oireiden helpottaminen luonnollisin keinoin
 

Lapsen psoriaasi ja oireiden helpottaminen luonnollisin keinoin

Monet lapset kärsivät erilaisista iho-ongelmista, joista yhtenä esimerkkinä on psoriaasi. Joidenkin tutkimusten mukaan tietyt luonnolliset rohdot helpottavat psoriaasista kärsivän lapsen oloa.
Lapsen psoriaasi ja oireiden helpottaminen luonnollisin keinoin

Kirjoittanut Equipo Editorial

Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2021

Psoriaasi on krooninen iholla ja nivelissä esiintyvä tulehdustauti, josta kärsii noin kaksi sadasta suomalaisesta. Tavallinen psoriaasi aiheuttaa etenkin kyynärpäihin, polviin, ristiselkään ja päänahkaan paksuja hilseläiskiä, minkä lisäksi suurin osa potilaista kärsii ihon kutinasta. Joka neljännellä ihopsoriaatikolla on myös niveloireita.

Psoriaasin perimmäistä aiheuttajaa ei tunneta, mutta kyseessä on mahdollisesti autoimmuunisairaus, jolla on mahdollisesti yhteys kehon D-vitamiinitasoon. Alle 40-vuotiailla alkava tauti on selvästi perinnöllinen, kun taas yli 60-vuotiaana sairastuneilla perinnöllisillä tekijöillä ei luultavasti ole vaikutusta. Perinnöllisen alttiuden lisäksi laukaisevia tekiöitä saattavat olla erilaiset virus- ja bakteeritulehdukset, minkä lisäksi liiallinen alkoholinkäyttö, stressi, ylipaino, tupakointi ja huono suuhygienia lisäävät psoriasiksen riskiä.

Psoriaasia helpottavat tyypillisesti vesi, auringon ultraviolettisäteily ja rasvaiset voiteet. Vaikeampia tapauksia hoidetaan kortisoni- ja D-vitamiinivoiteilla ja laajalle levinneitä tulehduksia valo- ja ilmastohoidolla sekä sisäisesti nautittavilla lääkkeillä. Joidenkin lähteiden mukaan myös tietyt luonnolliset rohdot helpottavat psoriaasista kärsivän lapsen oloa, ja näistä kerromme seuraavaksi lisää.

Lapsen psoriaasi ja oireiden helpottaminen luonnollisin keinoin

Lapsen psoriaasi ja oireiden helpottaminen luonnollisin keinoin

Ennen kuin esittelemme neljä tapaa, joilla lapsen psoriaasin iho-oireita voidaan pyrkiä lievittämään, haluamme muistuttaa, että mikään näistä rohdoista ei korvaa lääkärin määräämää hoitoa, ja kaikkien niiden käytöstä kannattaa keskustella terveysalan ammattilaisen kanssa etukäteen. Parhaimmillaan nämä keinot voivat kuitenkin tukea lääkärin määräämää lääkehoitoa.

1. Kurkuma

Kurkuman terveysvaikutuksia on tutkittu laajasti ympäri maailmaa, ja joidenkin lähteiden mukaan tämä tyypillisesti mausteena käytetty kasvi jopa vähentää tiettyjen haitallisten solujen kasvua. Tällaisille väitteille ei kuitenkaan ole saatu tieteellistä vahvistusta.

Kurkumalla kuitenkin sanotaan olevan tulehdusta ja kipua lievittävä vaikutus, ja ihmiset voivat käyttää tätä kasvia tulehduskipulääkkeenä esimerkiksi nivelrikkoon ja päänsärkyyn. Mitään haittaa kurkuman käytöstä ei ole, kunhan lapsi ei ole sille allerginen, joten sitä voidaan huoletta lisätä esimerkiksi pataruokiin ja keittoihin.

2. Banaaninkuori

Myöskään banaaninkuorten tehokkuudesta psoriaasin hoidossa ei ole tieteellistä näyttöä, mutta moni potilas kertoo saaneensa niistä apua iho-oireiden hillitsemisessä. Tämä johtuu banaanin tulehdusta lievittävistä ominaisuuksista. Banaaninkuoret ovat myös hyvä antioksidanttien lähde.

Banaaninkuoriuutetta käytetään monissa ihonhoitotuotteissa sen ihoa kostuttavien ja hoitavien ominaisuuksien vuoksi. Sen myös sanotaan helpottavan ihon kutinaa. Kotioloissa banaaninkuorta voidaan hyödyntää leikkaamalla kuori palasiksi ja hieromalla kuoren sisäosaa ihoon.

Lapsen psoriaasi ja oireiden helpottaminen luonnollisin keinoin

3. Aloe vera

Aloe vera eli lääkealoe tunnetaan ihoa hoitavista ominaisuuksistaan, ja se on erinomainen apu myös monelle psoriaasista kärsivälle. Aloe veralla sanotaan olevan ikääntymistä ehkäiseviä ja ihon solujen uusiutumista edistäviä ominaisuuksia. Tämän lisäksi se vähentää tulehdusta ja puhdistaa ihoa. Markkinoilla on runsaasti erilaisia aloe veraa hyödyntäviä tuotteita, kuten voiteita ja geelejä, jotka voivat tarjota apua myös psoriaatikoille.

Tavallinen psoriaasi aiheuttaa etenkin kyynärpäihin, polviin, ristiselkään ja päänahkaan paksuja hilseläiskiä, minkä lisäksi suurin osa potilaista kärsii ihon kutinasta. Joka neljännellä ihopsoriaatikolla on myös niveloireita.

4. Kookosöljy

Sen lisäksi, että kookosöljyä nautitaan sisäisesti, sitä voidaan hyödyntää ihonhoidossa sen kosteuttavien ominaisuuksien ansiosta. Kookosöljyn sanotaan olevan erityisen tehokas apu päänahan hilseläiskien hoitoon. Iholle levitettynä kookosöljy voi vähentää tulehdusta ja kuivuutta. Suosittelemme käyttämään öljyä suihkun jälkeen, jolloin iho on erityisen valmis imemään kosteutta itseensä.

Kuten näet, monia luonnosta löytyviä aineita voidaan käyttää helpottamaan psoriaasin aiheuttamia iho-ongelmia. Mikään näistä rohdoista ei kuitenkaan korvaa lääkärin määräämää hoitoa, ja kaikkien niiden käytöstä kannattaa keskustella terveysalan ammattilaisen kanssa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Pinson, Roxanne & Sotoodian, Bahman & Fiorillo, Loretta. (2016). Psoriasis in children. Psoriasis: Targets and Therapy. Volume 6. 121-129. 10.2147/PTT.S87650.
  • Silverberg, Nanette. (2009). Pediatric psoriasis: An update. Therapeutics and clinical risk management. 5. 849-56. 10.2147/TCRM.S4908.
  • Belloni Fortina, Anna & Bardazzi, Federico & Berti, Samantha & Carnevale, Claudia & Di Lernia, Vito & Hachem, Maya & Neri, Iria & Mario Gelmetti, Carlo & Lora, Viviana & Mazzatenta, Carlo & Milioto, Mirella & Moretta, Gaia & Patrizi, Annalisa & Peris, Ketty & Villani, Alberto. (2017). Treatment of severe psoriasis in children: recommendations of an Italian expert group. European Journal of Pediatrics. 176. 10.1007/s00431-017-2985-x.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.