Herkulliset ruoat 9-12 kuukauden ikäiselle lapselle - Äitiyden Ihme
 

Herkulliset ruoat 9-12 kuukauden ikäiselle lapselle

Herkulliset ruoat 9-12 kuukauden ikäiselle lapselle

Viimeisin päivitys: 27 joulukuuta, 2018

Ensimmäisen elinvuotensa viimeisellä neljänneksellä lapsi pystyy jo nauttimaan uusia ruokia äidinmaidon lisäksi. Tämä on ihanteellinen aika alkaa kokeilla erilaisia makuja ja koostumuksia, minkä vuoksi olemme koonneet tähän artikkeliin parhaat herkulliset ruoat 9-12 kuukauden ikäisille lapsille.

Ruokavaliota aletaan laajentaa vauvan ollessa noin kuuden kuukauden ikäinen, joten yhdeksän kuukauden iässä lapsen pitäisi jo olla tottunut puurojen ja soseiden syömiseen. Vanhempien ei siis pitäisi kohdata suurta vastarintaa esitellessään lapselle tässä artikkelissa listaamiamme ruokia. 

Lapsi ei kuitenkaan välttämättä pidä kaikista ehdotuksistamme, ja hän saattaa kieltäytyä kokeilemasta hänelle uusia makuja. Tästä huolimatta kyseessä on loistava mahdollisuus esitellä lapselle erilaisia kasviksia, joita hänen olisi hyvä oppia syömään jo varhaisessa vaiheessa.

Tästä huolimatta kyseessä on kuitenkin loistava mahdollisuus esitellä lapsellesi kasviksia, ja kannattaa antaa hänelle mahdollisuus nauttia niitä jo aikaisessa vaiheessa.

Helpot ja herkulliset ruoat 9-12 kuukauden ikäiselle

Porkkana-perunasose

Suurimman osan lapsen ruoasta tulee olla vielä puuron tai soseen muodossa. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä herkullisten soseiden tarjoaminen on loistava tapa saada vauva tutustumaan terveellisiin ruokailutottumuksiin.

Tarvittavat ainekset

  • 100 g kuorittuja perunoita
  • 1 porkkana
  • 100 ml rintamaitoa tai korviketta
  • ½ tl ekstra-neitsytoliiviöljyä

Valmistus

  1. Leikkaa perunat ja porkkanat suuriksi paloiksi säilyttääksesi niiden mineraalit ja keitä juurekset pehmeiksi.
  2. Soseuta juurekset ja lisää niiden joukkoon maito ja oliiviöljy.

Tämä terveellinen ruoka sisältää kasviksia sekä vitamiineja ja mineraaleja. Sosetta kannattaa kannattaa tarjota lapselle kuitenkin kohtuullisissa määrin, sillä siinä on runsaasti tärkkelystä ja karoteenia.

Herkulliset ruoat 9-12 kuukauden ikäiselle lapselle

Riisi ja kana

Koska kaikki vauvan hampaat eivät ole vielä puhjenneet, riisi on hyvä tuote sisällytettäväksi lapsen ruokavalioon. Yksi parhaista ruoista 9-12 kuukauden ikäiselle lapselle on kanaviipaleita sisältävä ateria, joka sisältää terveellisen määrän proteiinia.

Tarvittavat ainekset

  • 4 porkkanaa
  • ½ kesäkurpitsa
  • 1 ruohosipuli
  • ½ kananrinta
  • 2,4 dl riisiä
  • 9½-14 dl vettä tai kanalientä
  • Ekstra-neitsytoliiviöljyä

Valmistus

  1. Pilko kasvikset hyvin pieniksi paloiksi ja kuullota ne oliiviöljyssä.
  2. Lisää sekaan paloiteltu kana ja paista. Lisää riisi joukkoon.
  3. Lisää vesi tai kanaliemi ja anna seoksen kiehua hiljalleen 20 minuutin ajan.
  4. Anna ainesten sekoittua soseeksi ja lisää tarpeeksi lientä, jotta koostumus on vauvalle sopiva.

Kana on terveellinen valinta vauvalle, sillä se sisältää vain vähän rasvaa, mutta paljon erilaisia ravinteita, vitamiineja ja mineraaleja. Lapsen elimistön on helppo käsitellä tätä ruokaa, minkä lisäksi sen maku on mieto ja herkullinen.

Vauva saattaa kieltäytyä kokeilemasta joitakin hänelle uusia makuja.

Kasviskeitto

Keitot ovat klassinen vaihtoehto, mitä tulee pienen lapsen maukkaisiin ruokiin. Seuraavaksi esittelemämme resepti sisältää porkkanaa, sipulia ja herneitä. Voit varioida keittoa käyttämällä muita aineksia, kunhan kiinnität huomiota lapsesi tapaan reagoida erilaisiin makuihin.

Tarvittavat ainekset

  • 200 g hienonnettuja herneitä
  • 2 viipaloitua porkkanaa
  • 1 pieni paloiteltu sipuli
  • 2 persiljanvartta
  • 1 l vettä

Valmistus

  1. Keitä kasviksia alhaisella lämmöllä 40-45 minuutin ajan.
  2. Siivilöi liemi poistaaksesi palat, jotka voivat jäädä kiinni vauvan kurkkuun.

Saadaksesi keittoon paksumman koostumuksen, lisää joukkoon riisijauhoa. Hieman vanhemmalle lapselle voidaan valmistaa puuroa kasvispalat sisältävästä keitosta.

Herkulliset ruoat 9-12 kuukauden ikäiselle lapselle

Vinkit uusien ruokien sisällyttämiseksi vauvan ruokavalioon

Vauvan ruokavaliota aletaan laajentaa pikkuhiljaa lapsen ollessa noin puolen vuoden ikäinen. On hyvä idea yhdistää uusia makuja makuihin, joista lapsen tiedetään pitävän. Kannattaa yhdistää erilaisia aineksia ja koostumuksia, jotta ruokavalio ei ole liian yksitoikkoinen.

Esittelemämme herkulliset ruoat 9-12 kuukauden ikäiselle vauvalle ovat loistava apu siihen vaiheeseen, kun ruokavalio vaatii laajennusta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että äidin tulisi lakata imettämästä, kun lasta aletaan tutustuttaa kiinteisiin ruokiin, vaan rintamaito tulee pitää osana lapsen ruokavaliota. 


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Barbieri R., Coppo E., Marchese A., Daglia M., et al., Phytochemicals for human disease: an update on plant derived compounds antibacterial activity. Microbiol Res, 2017. 196: 44-68.
  • Coos Bu J., Hamilton Reeves J., Patel JJ., Morris CR., et al., Protein requirements of the critically III pediatric patient. Nutr Clin Pract, 2017.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.