Kuuman veden aiheuttaman palovamman hoito - Äitiyden Ihme
 

Kuuman veden aiheuttaman palovamman hoito

Kuuman veden aiheuttaman palovamman hoito

Kirjoittanut Naí Botello

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Apua, palovamma! Moni vanhempi hätääntyy joutuessaan kohtaamaan tilanteen, jossa lapsi joutuu onnettomuuteen. On tärkeää, että jokainen vanhempi osaa reagoida oikein hätätilanteessa, minkä vuoksi kerromme tänään, kuinka lapsen palovamman hoito tapahtuu oikeaoppisesti. Eri asteisten palovammojen kohdalla on hyvin erilaiset toimintatavat.

Vaikka vanhemmat pyrkivätkin parhaansa mukaan vahtimaan ja suojelemaan lastaan, onnettomuuksia tapahtuu kaiken aikaa. Mitä tulee lapsiin, keittiössä tapahtuvat palovammat ovat yksi tavallisimmista kodin seinien sisällä tapahtuvista onnettomuuksista.

On tärkeää olla järkevällä tavalla varovainen, jotta tällaisia tilanteita voidaan estää. Samoin on syytä hankkia tietoa ensiavusta, jotta lasta osataan auttaa, jos häneen sattuu. Seuravaksi kerromme siis kuuman veden aiheuttamien palovammojen hoidosta.

Kuuman veden aiheuttaman palovamman hoito

Tärkeintä on pysyä rauhallisena, jotta lapselle pystytään antamaan hyvää hoitoa. Siirrä lapsi nopeasti pois kuuman veden lähettyviltä valaistuun tilaan. Tarkasta, kuinka vakavan vamman neste on lapselle aiheuttanut ja millaista hoitoa tarvitaan.

Lievät, ensimmäisen asteen palovammat voidaan yleensä hoitaa kotona, mutta vakavammat vammat on aina hoidatettava ensiavussa. Jos et ole varma vamman vakavuudesta, kannattaa lapsi viedä ammattilaisen tarkastettavaksi. Varovaisuus ei ole koskaan pahasta, kun kyseessä on lapsen terveys.

Lapsi kiehuvan veden lähellä

Jos lapsen palovammat vaikuttavat lieviltä ja pinnallisilta, poista palanutta kohtaa mahdollisesti koskettavat vaatteet. Laske iholle kylmää vettä tai ohjeista lasta pitämään palanutta aluetta vesiastiassa kymmenen minuutin ajan, jotta kipu lievittyy.

Lapsen vaatteen kuntoon on tärkeä kiinnittää huomiota; jos huomaat kankaan olevan kiinni ihossa, älä koske siihen lainkaan, vaan lähde suoraan ensiapuun.

Ensimmäisen asteen palovamman hoito

Ensimmäisen asteen palovammalla tarkoitetaan ihon pinnallista vammautumista. Vamma voidaan todeta pinnalliseksi säilyneen tunnon, kosteuden ja karvoituksen perusteella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita vamman olevan kivuton.

Iho on pinnalta kuiva, punoittava ja arka kosketukselle. Ensimmäisen asteen palovamma saa ihon näyttämään siltä kuin se olisi palanut auringossa. Ihossa on kirvelevää kipua, mutta ei rakkuloita.

Jos pinnallisen palovamman palanut alue ulottuu ihon syvempiin pintakerroksiin, iholle muodostuu rakkuloita. Tällöin iho on punoittava, turvonnut ja hyvin kivulias.

Lievän palovamman hoito-ohjeet ovat seuraavat:

  • Jäähdytä palovammaa välittömästi 10 minuutin ajan juoksevan, viileän veden alla tai vesiastiassa. On tärkeää, että iholle ei laiteta jäätä, sillä tämä pahentaa ärtymistä.
  • Älä puhko mahdollisia rakkuloita, sillä tämä voi aiheuttaa epäpuhtauksien siirtymisen kudoksiin.
  • Jos iho on erittävä tai rakkulainen, se voidaan peittää palovamman tarkoitetulla siteellä.

Jos lapsella on kovia kipuja, hänelle voidaan antaa lapsille sopivaa särkylääkettä. Ensimmäisen asteen palovamman paraneminen kestää tyypillisesti viikosta kahteen vamman laajuudesta riippuen.

Jos palovamma on käsissä, jalkaterissä tai kasvojen tai sukupuolielinten alueella lapsi tulee aina viedä lääkäriin. Vaikka vamman epäillään olevan lievä, iho on näillä alueilla erityisen herkkä ja vaatii lääkärihoitoa. Samoin, jos palovamma tulehtuu, on hakeuduttava lääkäriin välittömästi.

Palovamma lapsella

Toisen ja kolmannen asteen palovammojen hoito

Syvä palovamma ulottuu aina kaikkien ihokerrosten läpi, mutta voi vakavissa tapauksissa ulottua myös ihon alla oleviin syvempiin kudoksiin. Kuuma vesi ei yleensä aiheuta näin vakavaa vammaa.

Syvässä palovammassa vaurioitunut iho on kuiva, eikä se aisti kipua hermopäätteiden vaurioiduttua. Vamman ympärillä voi tuntua kipua, ja iho on väriltään harmaa, helmenvalkea tai tumma. Vakavan palovamman hoito vaatii usein leikkaushoitoa, ja tälläinen vamma paranee hitaasti, jättäen jälkeensä arven.

Jos lapsen saaman palovamman katsotaan olevan edes melko vakava, tulee lapsi viedä välittömästi ensiapuun joko omalla autolla tai ambulanssilla, kumpi onkaan nopeampi vaihtoehto.

Palovammoihin on tärkeä varautua ensisijaisesti pyrkimällä välttämään niitä. Lieväkin palovamma on kivulias, ja pahimmassa tapauksessa onnettomuus voi aiheuttaa isoa vahinkoa. Mutta koska vahinkoja sattuu, on vanhempien hyvä tietää, kuinka onnettomuustilanteessa tulee toimia.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Gandhi, M., Thomson, C., Lord, D., & Enoch, S. (2010). Management of Pain in Children with Burns. International Journal of Pediatrics. https://doi.org/10.1155/2010/825657
  • Mayo Clinic. Quemaduras: primeros auxilios. Febrero 2022.
  • Mayo Clinic. Prevención de quemaduras: protege a tu hijo de las quemaduras. Febrero 2021.
  • Jeschke, M. G., & Herndon, D. N. (2014). Burns in children: Standard and new treatments. The Lancet. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(13)61093-4
  • Sheridan, R. L. (2017). Burns in children. In Journal of Burn Care and Research. https://doi.org/10.1097/BCR.0000000000000536.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.