Hieronta lievittää vauvan ummetusta
Ummetus on tavallinen ongelma lapsen ensimmäisinä elinkuukausina. Paitsi, että vaiva on epämukava lapselle, siitä voi koitua vakavampia ongelmia, mikäli tilanteeseen ei löydetä helpotusta. Vanhempina on meidän tehtävämme auttaa lasta pääsemään ongelmasta eroon, minkä vuoksi kerromme tänään, miten hieronta lievittää vauvan ummetusta. Listaamiemme harjoitteiden avulla vanhemmat voivat pyrkiä helpottamaan ummetuksen oireita kotona ja ilman lääkkeitä.
Ummetus on todella epämukava vaiva aivan jokaiselle, mutta se voi olla tavallista häiritsevämpää vauvalle, joka ei vielä pysty kertomaan kivustaan ja huonosta olostaan.
Ummetuksesta kärsivä lapsi voi ilmaista epämukavaa oloaan esimerkiksi itkemällä tauotta tai yrittämällä ulostaa ilman tulosta. Hän voi myös olla yleisesti ottaen huonolla tuulella.
Ummetuksen syyt
Ummetus liittyy useimmiten vauvan ruokavalioon. Ongelmaa esiintyy etenkin lapsen ensimmäisten elinkuukausien aikana, jolloin tämän elimistö ei ole vielä tarpeeksi kypsä muodostamaan normaalia ulostetta.
Ongelma voi johtua myös siitä, että äidinmaito ei jostain syystä sovi imetettävälle vauvalle. Jos lasta imetetään, vanhempien on huolehdittava, että vauva syö riittävän usein ja saa tarpeeksi maitoa. Toisaalta myös äidinmaidonkorvike ja kiinteä ruoka voivat aiheuttaa lapselle ummetusta.
Vähän nestettä tai kuitua sisältävä ruokavalio aiheuttaa helposti ummetusta lapselle. Nesteet, kuten rintamaito ja vesi, ovat äärimmäisen tärkeitä lapsen pitämiseksi nesteytettynä. Neste on myös elintärkeää lihasten ja yleisesti ottaen kehon toiminnalle. Kuitu sen sijaan auttaa pehmentämään ulostetta.
Myös ulkoiset tekijät voivat aiheuttaa ummetusta. Aivan kuten aikuisetkin, myös lapset reagoivat ympäristön ärsykkeisiin kehollaan, mikä selittää sen, että esimerkiksi traumaattiset tilanteet voivat aiheuttaa ummetusta.
Ummetus on tavallinen ongelma lapsen ensimmäisinä elinkuukausina. Paitsi, että vaiva on epämukava lapselle, siitä voi koitua vakavampia ongelmia, mikäli tilanteeseen ei löydetä helpotusta.
Hieronta lievittää vauvan ummetusta
Hieronta voi olla avuksi vauvan ummetuksen helpottamisessa. Vaikka vanhemmat tietysti haluavatkin auttaa lastaan heti tämän itkiessä ikävää oloaan, hieronta kannattaa aloittaa vasta, kun kun vauva on rauhallinen.
1. Vatsan hieronta
Aseta vauva selinmakuulle ja liikuta kämmeniäsi hänen kylkiluistaan vatsan alaosaan. Liikkeen aikana kohdista kevyttä painetta vatsaan. Liika painaminen saa lapsen tuntemaan olonsa epämukavaksi, joten ole hellävarainen liikkeissäsi. Voit tehdä tämän hieronnan myös siten, että vauvan jalat on nostettu ylös.
2. Polvien liikuttaminen
Aseta vauva selinmakuulle, pitele kiinni hänen nilkoistaan ja vedä hänen jalkansa täysin suoriksi. Tämän jälkeen koukista jalkoja, kunnes ne koskevat lapsen vatsaa. Pidä asento muutaman sekunnin ajan ja toista liikettä muutaman kerran. Voit myös laittaa vauvan polkemaan jaloillaan kuin pyörällä ajettaessa.
3. Myötäpäivään hierominen
Tämä on suosituin hierontatapa lapsen ummetuksen helpottamiseksi. Aseta vauva selälleen niin, että hänen polvensa ovat hiukan koukussa. Hiero lapsen vatsaa hitaasti sormillasi myötäpäivään muutaman sekunnin ajan, pidä pieni tauko ja toista hieronta.
4. Jalkojen koukistukset kylkiasennossa
Tätä hierontaa varten vauvan tulisi maata vasemmalla kyljellään. Venytä toista jalkaa ja koukista toista, kunnes polvi koskettaa lapsen vatsaa. Toista liikettä noin kymmenen minuutin ajan ja käännä sen jälkeen vauva toiselle kyljelleen. Voit tehdä tätä harjoitetta jopa kuusi kertaa päivässä.
5. Käänteiset numerot
Aseta vauva selinmakuulle ja piirrä sormillasi I-kirjain hänen vatsansa vasemmalle puolelle. Tämän jälkeen piirrä käänteinen L-kirjain ja lopuksi käänteinen U-kirjain. Tämän harjoitteen on osoitettu parantavan vauvan suoliston toimintaa.
Ummetus liittyy useimmiten vauvan ruokavalioon. Ongelmaa esiintyy etenkin lapsen ensimmäisten elinkuukausien aikana, jolloin tämän elimistö ei ole vielä tarpeeksi kypsä muodostamaan normaalia ulostetta.
Muutama lisävinkki
Yllä kuvattujen hierontojen lisäksi kannattaa ottaa avuksi muutamia perusneuvoja:
- Lastenlääkärit kannustavat äidinmaidonkorviketta käyttäviä vanhempia lisäämään korvikkeeseen hieman normaalia enemmän vettä.
- Lapselle voi yrittää juottaa pieniä määriä kädenlämpöistä vettä tai appelsiinimehua tai syöttää pienen määrän luumua.
- Joskus äidinmaidonkorviketta syövillä lapsilla on ongelmia sietää maitoproteiinia, jolloin pitkään jatkunutta ummetusta kannattaa hoitaa vaihtamalla maitotuotteet esimerkiksi soijapohjaisiin vaihtoehtoihin.
- Lämmin kylpy saattaa helpottaa ummetuksesta kärsivän vauvan oloa.
- Jos lapsi syö jo kiinteää ruokaa, hänelle kannattaa syöttää säännöllisesti täysviljatuotteita. Tiettyjen ruoka-aineiden, kuten porkkanan ja riisin, on todettu lisäävän joissain tapauksissa ummetuksen riskiä.
- Jos lapsi osaa jo kävellä, on tärkeää, että hän käyttää energiaansa päivän aikana. Liikkuminen edistää suoliston toimintaa.
- Lapselle tulee opettaa, ettei ulostetta tule pidätellä.
Mitä ruokia tulisi välttää ummetuksen estämiseksi?
Jotkut ruoat voivat aiheuttaa ummetusta, ja niitä on parasta välttää, jos lapsella on taipumusta ummetukseen. Tällaisia elintarvikkeita ovat muun muassa seuraavat:
- Riisi
- Päärynä
- Banaani
- Omena
- Porkkana
Useimmat näistä tuotteista ovat kuitenkin ensimmäisiä kiinteitä ruokia, joita vauva alkaa nauttia. Tämän vuoksi tuleekin kiinnittää erityistä huomiota lapsen ruoansulatukseen siinä vaiheessa, kun hänen ruokavaliotaan aletaan laajentaa. On myös tärkeää pitää mielessä, että yllä mainitut ruoat ovat itse asiassa tehokkaita ripulin torjumiseksi.
Jos huomaataan, että lapsi ei ole ulostanut kahteen päivään, on aika ottaa yhteyttä lääkäriin ja selvittää ongelman syy.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Asociación Española de Pediatría. (2021). Deposiciones de los bebés alimentados con pecho o con biberón. ¿Son distintas?. En Familia. Consultado el 09 de mayo de 2023. https://enfamilia.aeped.es/edades-etapas/deposiciones-cacas-bebes-alimentados-con-pecho-con-biberon
- Boilesen, S. N., Tahan, S., Dias, F. C., Melli, L. C. F. L., & de Morais, M. B. (2017). Water and fluid intake in the prevention and treatment of functional constipation in children and adolescents: is there evidence?. Jornal de pediatria, 93(4), 320–327. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/28450053/
- Driessen, L. M., Kiefte-de Jong, J. C., Wijtzes, A., de Vries, S. I., Jaddoe, V. W., Hofman, A., Raat, H., & Moll, H. A. (2013). Preschool physical activity and functional constipation: the Generation R study. Journal of pediatric gastroenterology and nutrition, 57(6), 768–774. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23857342/
- Gracia, M. G. (2007). Masaje infantil. Medicina naturista, 1(2), 45-62. https://dialnet.unirioja.es/servlet/articulo?codigo=2328582
- Grupo de Trabajo de Constipación del Comité Nacional de Gastroenterología Pediátrica (2021). Estreñimiento funcional en pediatría, diagnóstico y tratamiento [Functional constipation in pediatrics, diagnosis and treatment]. Archivos argentinos de pediatria, 119(1), 39–47. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33459004/
- Jana, L. (2021). Número de evacuaciones. HealthyChildren.org. Consultado el 09 de mayo de 2023. https://www.healthychildren.org/Spanish/ages-stages/baby/Paginas/Pooping-By-the-Numbers.aspx
- Liu, Z., Gang, L., Yunwei, M., & Lin, L. (2021). Clinical Efficacy of Infantile Massage in the Treatment of Infant Functional Constipation: A Meta-Analysis. Frontiers in Public Health, 9, 663581. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8232057/
- Suárez, S. (2002). Estreñimiento infantil. Tratamiento urgente. Revista Farmacia Profesional, 16(3). 70-74. https://www.elsevier.es/es-revista-farmacia-profesional-3-articulo-estrenimiento-infantil-tratamiento-urgente-13028024
- Torres, A. R., & González, M. (2015). Constipación crónica. Revista chilena de pediatría, 86(4), 299-304. https://www.elsevier.es/es-revista-revista-chilena-pediatria-219-articulo-constipacion-cronica-S0370410615001059