Autosomaaliset kromosomihäiriöt
Autosomaaliset kromosomihäiriöt ovat melko yleisiä. Ne ovat synnynnäisiä vaivoja, sillä kromosomeja on jokaisessa kehomme solussa. Jokaisen kromosomin varsi jakautuu neljään alueeseen ja jokaisen alueen jokainen segmentti on numeroitu suhteessa siihen, kuinka kaukana se on sentromeeristä.
Kromosomin lyhyempi varsi on nimeltään “p” ja pidempi varsi “q”. Esimerkiksi 1 q 23 tarkoittaa seuraavaa: kromosomi 1, pitkä varsi, toinen alue, kolmas segmentti.
Autosomaaliset kromosomihäiriöt johtavat usein seuraavanlaisiin ongelmiin:
- Ongelmat mentaalisessa ja älyllisessä suoriutumisessa
- Kaksimuotoisten eli dimorfisten piirteiden ja epämuodostumien ilmeneminen
- Viivästynyt kasvu
Autosomaalisten kromosomihäiriöt ja niiden luokittelu
Kromosomipoikkeavuudet jaetaan kahteen luokkaan sen mukaan, onko poikkeavuus kromosomin rakenteessa vai lukumäärässä.
Kromosomien lukumäärän poikkeavuus
Nondisjunktio on yleisin kromosomien lukumäärällisen poikkeavuuden aiheuttaja. Tässä tapauksessa häiriö on tapahtunut kromosomiparissa, kromatidien erottautumisessa ensimmäisessä tai toisessa meioottisessa jakautumisessa tai mitoosin aikana.
Tämän poikkeavuuden seurauksena on se, että kromosomin osat eivät ole erottautuneet toisistaan kunnolla. Joissakin gameeteissa eli sukusoluissa voi myös olla liian monta kromosomia tai niistä voi puuttua kromosomeja.
Kun sukusolu, jossa on ylimääräinen kromosomi, yhdistyy normaaliin sukusoluun hedelmöityksen aikana, tuloksena on se, että tsygootti eli hedelmöittynyt munasolu sisältää kolme kopiota samasta kromosomista. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä trisomia.
Kun sukusolu, josta puuttuu tietty kromosomi, yhdistyy tavallisen sukusolun kanssa, on tuloksena kromosomiparin sijasta vain yksi kromosomi. Tällöin kyseessä on monosomia.
Nondisjunktio voi tapahtua myös mitoosin aikana, eli meioosin 1. ja 2. vaiheen jälkeen, kun munasolu on hedelmöittynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että vastasyntyneen soluissa on sekoitus joko trisomisista ja normaaleista soluista tai monosomisista ja normaaleista soluista.Tällaista yksilöä kutsutaan mosaiikiksi.
Tällainen kromosomipoikkeavuus ilmenee melkein aina vain X-kromosomissa, sillä vaikuttaa siltä, että mosaiikit muissa kromosomeissa eivät ole mahdollisia.
Poikkeavuus kromosomien rakenteessa
Yleisimpiä poikkeavuuksia, jotka esiintyvät kromosomin rakenteessa ovat deleetio, duplikaatio eli kahdentuma, inversio ja translokaatio.
- Deleetio. Deleetiosta on kyse silloin, kun osa kromosomista häviää. Tällöin vahingoittuneesta kromosomista puuttuu kaikki menetetyn fragmentin sisältämä geneettinen informaatio.
- Duplikaatio eli kahdentuma. Kromosomiin liittyy toinen osa, joka voi olla täysin samanlainen osa toisesta kromosomista. Tällainen poikkeavuus on vähemmän haitallinen kuin deleetio.
- Inversio. Inversiossa kromosomissa on tapahtunut kaksi murtumaa. Tämän jälkeen kromosomi liimautuu takaisin yhteen, mutta käänteisesti. Yleensä tällainen geenimuutos ei tuota poikkeavaa fenotyyppiä eli yksilön ilmiasua. Seurauksia voi kuitenkin ilmetä, kun kääntynyt kromosomi yhdistyy tavallisen kromosomin kanssa.
- Translokaatio. Translokaatiossa kaksi erilaista kromosomia vaihtavat osia keskenään. Tällaiset osien vaihdot voivat tapahtua vastavuoroisesti joissakin tapauksissa.
Kromosomin rakenteellinen epämuodostuminen tapahtuu yleensä meioosin aikana jommassa kummassa – äidin tai isän – sukusolussa.
Yleisimmät autosomaaliset kromosomihäiriöt
Seuraavaksi esittelemme lyhyesti yleisimmät autosomaaliset kromosomihäiriöt.
Downin syndrooma
Langdon Downin vuonna 1866 todentama ja kuvaama oireyhtymä on yleisin ja tunnetuin kromosomipoikkeavuus. Yhdellä 700 henkilöstä on Downin syndrooma. Downin syndroomassa ihmisellä on 47 kromosomia, ja se aiheutuu solujen ylimääräisestä kromosomi 21:sta
Tämän oireyhtymän voi tunnistaa jo lapsen syntyessä tai heti syntymän jälkeen sille ominaisista piirteistä:
- Hypotensio eli matala verenpaine
- Keskivaikea kehitysvammaisuus
- Vino silmäluomen poimu, leveä nenänselkä ja ulostyöntyvä kieli
- Lyhyt kaula
- Yliliikkuvat nivelet, yksi kämmenpoimu ja lihasten heikkous
- Rakenteellinen sydänvika noin 35 % tapauksia
- Heikko kasvu ja ylipaino
Vaikka 95 % Downin syndrooma -tapauksista johtuu trisomiasta kromosomissa 21, noin 4 % tapauksista johtuu kromosomi 21 pitkän varren translokaatiosta (kromosomiin 13, 14, 15 tai 22). Näillä henkilöillä on 46 kromosomia, mutta ilmiasultaan heitä ei voida erottaa muista Downin syndrooma -potilaista.
- Downin syndroomasta kärsivien lasten äitien keskiarvoinen synnytysikä on 34 vuotta.
- Miehet, jotka kantavat alttiutta Downin syndroomaan, saavat epätodennäköisemmin syndroomaa sairastavan lapsen kuin samassa tilanteessa olevat naiset.
Trisomia 18 eli Edwardsin oireyhtymä
Tämä syndrooma liittyy kromosomiin 18. Siihen liittyy monia synnynnäisiä häiriöitä, ja kyseessä on huomattavasti Downin syndroomaa vakavampi ongelma, sillä suurin osa oireyhtymästä kärsivistä ei elä kuutta kuukautta pidempään.
Yleisimpiä oireita ovat:
- Älyllinen kehitysvamma
- Ongelmat kasvussa
- Korvien, käsien ja jalkojen epämuodostuneisuus
Trisomia 13
Tämä oireyhtymä on harvinaisempi kuin edelliset, mutta sen aiheuttamat poikkeavuudet ovat paljon vakavampia, eikä yksilö elä muutamaa kuukautta pidempään.
Oireyhtymä aiheuttaa muun muassa vakavia hermosto-ongelmia, älyllisen kehitysvamman, suulakihalkiota, huulihalkiota, ihon poikkeavuuksia ja sydänongelmia.
Cri-du-chat-syndrooma
Tämä johtuu kromosomi 5 osittaisesta monosomiasta eli lyhyen varren fragmentin katoamisesta. Se aiheuttaa erilaisia poikkeavuuksia, joista tunnusomaisin on vastasyntyneen itku, joka kuulostaa kissan maukunalta. Muita vammoja ovat muun muassa älyllisen kehityksen hidastuminen ja pienikalloisuus.
Monosomia 4
Tämä oireyhtymä johtuu kromosomi 4 lyhyen varren deleetiosta. Fenotypialtaan tunnusomaista on alhainen syntymäpaino, kasvun puutteellisuus ja kasvojen poikkeava ulkonäkö.
Loppuyhteenveto
Lääkärit tekevät paljon töitä sen eteen, että kromosomipoikkeavuuksista tiedettäisiin enemmän, sillä ne vaikuttavat moniin perheisiin ja lapsiin. Onneksemme koko ajan kehitetään uusia tekniikoita, joiden avulla näitä häiriöitä pystytään havaitsemaan jo raskauden varhaisessa vaiheessa.
Lisäksi hoitokeinot ovat parantuneet huomattavasti, joten kromosomihäiriöistä kärsiviä lapsia pystytään hoitamaan paremmin, ja terveydentilan heikentyminen kyetään usein estämään.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Artigas-Pallarés, J., Brun, C., & Gabau, E. (2001). Aspectos médicos y neuropsicológicos del síndrome X frágil. Rev Neurol, 2(1), 42-54.
- De Michelena, M. Q., Arias, J., & Huamán, M. (2007). Diagnóstico prenatal de anomalías cromosómicas. Revista peruana de ginecologia y obstetricia, 53(3), 181-186.
- García, M. M., Martínez, F. F., & Miranda, E. B. (2004, January). Repercusión clínica de las anomalías cromosómicas. In Anales de Pediatría (Vol. 61, No. 3, pp. 236-241). Elsevier Doyma.
- Guitart-Feliubadaló, M., Brunet-Vega, A., Villatoro-Gómez, S., Baena-Díez, N., & Gabau-Vila, E. (2006). Causas cromosómicas que originan el retraso mental: alteraciones cromosómicas diagnosticables en el paciente. Rev Neurol, 42(Supl 1), S21-S26.
