4 herkullista reseptiä pinaatista

5.1.2019

Voi olla vaikea tehtävä saada lapsi syömään kasviksia. Mutta on olemassa kikkoja, joiden avulla saamme lapset vakuuttuneiksi sekä syömään kasviksensa ja jopa nauttimaan niistä. Kuinka se onnistuu? Jatka lukemista, niin esittelemme neljä herkullista reseptiä pinaatista.

Ei ole mitenkään epätavallista, että lapsi kääntää päänsä tarjotessa hänelle kasviksia. Monet vanhemmat murehtivat kasviksista kieltäytymisen vaikutuksia lapsen terveyteen.

Joissakin tapauksissa lapsi kieltäytyy syömästä kasviksia niiden maun takia, toisissa tapauksissa niiden olemuksen takia. Oli syy mikä tahansa, lapsilla on taipuvaisuutta olla vastahakoisia syömään kasviksia.

Tähän on oikeastaan olemassa looginen selitys. Sekä aikuiset että lapset mieltyvät tiettyihin makuihin, eteenkin makeisiin makuihin. Me vaistomaisesti torjumme kitkerät maut, kuten joidenkin vihreiden kasvisten maut. Tämä on eräänlainen lapsuuden puolustusmekanismi, joka liittää kitkerän maun ”myrkyllisyyteen”.

On kuitenkin olemassa tapoja, joiden avulla tilanne voidaan kääntää toisinpäin. Yksi parhaista tavoista on käyttää kasviksia herkullisissa ja helpoissa resepteissä – seuraavaksi esittelemme neljä herkullista reseptiä pinaatista.

4 herkullista reseptiä pinaatista

Ruuan kokeminen ei perustu ainoastaan maku- ja hajuaistiin, vaan myös muilla aisteilla on siinä merkitystä. Näköaisti on eittämättä yksi tärkeimmistä aisteista ruuan kokemisen kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että kun samat, tutut ainekset tarjoillaan uudella tavalla, tulevat niistä paljon houkuttelevampia.

Tästä on kyse myös seuraavien herkullisten reseptien kohdalla. Ajatuksena on valmistaa ruokaa pinaatista uudella ja jännittävällä tavalla. Kun otat lapsen mukaan aterian valmistukseen, sekin auttaa jo paljon.

1. Friteerattu pinaatti

Ensiksi, keitä revitty pinaatti, jonka jälkeen siivilöi siitä vedet pois ja rutista kuivaksi. Sekoita pinaatin sekaan 2 kananmunaa, 0,5 dl jauhoja sekä 0,5 dl maitoa. Mausta seos suolalla ja pippurilla, ja sekoita.

Tee seoksesta pieniä pihvejä ja paista niitä öljyssä pannulla, kunnes ne ovat kullanruskeita molemmilta puolilta. Voit tarjoilla friteeratun pinaatin joko kuumana tai kylmänä, ja niiden kanssa sopii mikä tahansa kastike.

2. Pinaattignocchit

Kaikki pitävät gnoccheista. Tämän klassisen italialaisen lohturuuan avulla voit helposti sisällyttää kasviksia lapsesi ruokavalioon, ilman että lapsesi edes huomaa sitä. Pinaatin vihreä väri saattaa tehdä gnoccheista jopa entistä houkuttelevampia.

4 herkullista reseptiä pinaatista - pinaattignocchit

Valmistaaksesi tämän herkullisen ruuan pinaatista, keitä, siivilöi ja mausta noin 500 g pinaattia. Sekoita sitten pinaatista tahna. Keitä sitten n. kilon verran perunoita kuorineen (jotta ravinteet säilyvät), jonka jälkeen kuori ja muussaa perunat.

Kun perunamuusi on valmis, sekoita siihen pinaattitahna, ja lisää joukkoon 1,5 dl jauhoja. Sekoita niin, että saat seoksesta tasaisen taikinan.

Lopuksi, muodosta taikinasta gnocchipyöryköitä ja keitä ne tavalliseen tapaan. Lapsesi tulevat rakastamaan niitä varmasti!

Torjumme vaistomaisesti kitkerät maut, kuten joidenkin vihreiden kasvisten maut.

3. Pinaattilihapullat

Tätä herkullista reseptiä pinaatista kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä se on yksi parhaimmista ja helpoimmista resepteistä. Myös lapsi voi auttaa valmistamaan näitä pinaattilihapullia.

Sekoita kulhossa n. 100 g jauhelihaa ja pilkottua pinaattia keskenään. Voit pilkkoa pinaatin joko käsin tai käyttää tehosekoitinta. Riko kulhoon kananmuna.

Laita toiseen kulhoon maitoa, johon upotat kaksi viipaletta leipää (ilman kovaa kuorta). Kun leipä on imenyt itseensä maidon, lisää leipä kulhoon, jossa on pinaattijauhelihaseos.

Sekoita koko seos, ja tee siitä lihapullia. Kasta lihapullat vatkattuun kananmunaan ja sen jälkeen leivänmurusiin. Paista lihapullat lopuksi pannulla.

Voit myös keittää lihapullia miedolla lämmöllä kasvisliemessä. Voit valita haluamasi lisukkeen (vaikkapa riisin) ja kastikkeen.

Vinkki: Jos haluat, voit tehdä lihapullia vaaleasta lihasta, kuten kananlihasta. Tee samojen ohjeiden mukaan pyöryköitä pinaatista ja kananlihasta. Niistä tulee varmasti hitti lasten keskuudessa!

Pinaattilihapullat voi valmistaa myös kananlihasta

4. Pastaa ja pinaattipestoa

Tästä mahtavasta pinaattiruuasta lapsesi pitää varmasti! Miksi? Koska melkeinpä kaikki lapset rakastavat pastaa! Kokeile tätä herkullista reseptiä pinaatista maukkaan kastikkeen kera, eikä lapsesi edes huomaa syövänsä kasviksia.

Valmista ateria seuraavalla tavalla. Sen sijaan, että valmistaisit perinteistä pestoa basilikasta, korvaa basilika pinaatilla. Keitä 2 dl tuoretta pinaattia, minkä jälkeen lisää sekaan 0,3 dl saksanpähkinöitä, 0,3 kuorittuja manteleita, 0,5 dl parmesanjuustoa sekä 1 tl sitruunamehua.

Kun olet sekoittanut kaikki ainekset keskenään, valmista siitä pestokastike, ja mausta makusi mukaan. Keitä haluamaasi pastaa, ja ateria on valmis! Helppo ja ravinteikas ateria niin vanhemmille kuin lapsillekin nautittavaksi.

Vaikka tämän artikkelin esittelemät reseptit pohjautuvatkin pinaattiin, voit soveltaa niitä ja käyttää myös muita kasviksia. Tärkeintä on lisätä vaihtelua ja ravintoarvoa lapsesi ruokavalioon.

Voit myös ottaa lapsesi mukaan – ja tietenkin valvoa häntä – valmistaessasi ruokia näiden herkullisten reseptien avulla. Tämä on loistava tapa viettää aikaa lapsen kanssa ja opettaa hänelle kodin askareita.

  • Bamji, J. E., & Bamji, N. S. (1953). Spinach. British Medical Journal. https://doi.org/10.1136/bmj.1.4811.674-c
  • Slavin, J. L., & Lloyd, B. (2012). Health Benefits of Fruits and Vegetables. Advances in Nutrition: An International Review Journal. https://doi.org/10.3945/an.112.002154