Munasolun luovutus mahdollistaa samaa sukupuolta olevien parien lasten saamisen
Perherakenteet ovat tänä päivänä hyvin erilaisia kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyään teknologiset läpimurrot voivat mahdollistaa myös sellaisten henkilöiden ja pariskuntien unelman vanhemmuudesta, joilla ei aikaisemmin olisi ollut mahdollisuutta lasten hankintaan. Tänään kerromme siitä, miten munasolun luovutus mahdollistaa samaa sukupuolta olevien pariskuntien lasten saamisen.
Avusteinen lisääntyminen
Tänä päivänä yhä useampi ihminen käyttää avusteisia lisääntymismenetelmiä. Perinteisen perhemuodon rinnalle on muodostunut erilaisia perherakenteita, kuten yksinhuoltajia ja samaa sukupuolta olevien henkilöiden muodostamia pariskuntia. Teknologian viimeisimmät saavutukset ovat aikaansaaneet sen, että lisääntymismenetelmät ovat kehittyneet, ja niitä voidaan soveltaa jokaiselle henkilölle personoidusti.
Yleisimpiä avusteisia lisääntymismenetelmiä ovat koeputkihedelmöitys ja keinosiemennys, mutta olemassa on vielä kolmaskin menetelmä, joka tarjoaa suuren hyödyn naispareille.
Mitä munasolun luovutus tarkoittaa?
Munasolun luovutus on avusteinen lisääntymismenetelmä, joka on suunnattu naispariskunnille, joista molemmat osapuolet haluavat olla mukana raskausprosessissa.
Molemmilla naisilla on tässä prosessissa aktiivinen rooli. Toinen naisista on munasolun luovuttaja ja lapsen biologinen äiti. Toinen nainen saa luovutetun munasolun, joka on kehittynyt kumppaninsa munasolusta ja luovutetusta siittiösolusta. Raskaana oleva äiti tulee synnyttämään pariskunnan yhteisen lapsen.
Kenelle munasolun luovutus sopii?
- Kun naispariskunnan molemmat osapuolet haluavat jakaa äitiyden ja olla aktiivisia yhdessä uuden elämän luomisessa.
- Jos jommallakummalla osapuolella on lääketieteellisiä vaikeuksia lisääntymisen suhteen. Näitä voivat olla esimerkiksi ovosyyttien puute, hormonaaliset sairaudet ja perinnöllisen sairauden riski.
- Joissakin maissa lain mukaan vain nainen, joka on naimisissa voi saada tätä hedelmöityshoitoa. Toisaalta tällöin on myös helpompi laillisesti todeta, että lapsella on kaksi äitiä.
Biologisen äidin rooli
Munasolun luovuttajan tulee käydä läpi munasarjojen stimulaatiohoidon, jossa annetaan luovuttajalle hormonihoitoa injektioruiskulla päivittäin. Tämän 10-20 päivää kestävän hormonihoidon aikana nainen voi tuottaa monia munasoluja kerrallaan yhden munasolun sijasta, miten normaalitilanteessa olisi.
Tästä on paljon apua, sillä silloin tarjoutuu useampia mahdollisuuksia hedelmöittymiselle, ilman että hormonihoitoa tarvitsee käydä läpi uudelleen.
Kun munasolut ovat tarvittavan kokoisia ja niitä on tarvittava määrä, munasolun luovuttaja saa hCG-hormonia, jotta munasolut kypsyvät. 36 tunnin jälkeen munasolut kerätään punkteeraamalla.
Punktuuri on kivuton toimenpide, joka kestää noin 15 minuuttia. Tämä leikkaus tapahtuu yleisen anestesian aikana, jolloin putki kerää munasolut emätinkanavasta. Kun munasolut on saatu kerättyä, ne hedelmöitetään luovutettujen siittiösolujen avulla, IVF-menetelmää käyttäen. Tämän jälkeen alkioita tarkkaillaan kolme-viisi päivää, jonka jälkeen niistä valikoidaan sopivimmat.
Raskaana olevan äidin rooli
Sillä aikaa, kun tuleva biologinen äiti käy läpi munasarjojen stimulaatiohoitoa, alkaa raskaaksi tuleva äiti saada estrogeeni- ja progesteroni- terapiaa. Tämä luo kohdun limakalvosta oikean paksuista, mikä parantaa mahdollisuuksia alkion kiinnittymiselle.
Kun kohdun limakalvo on valmis vastaanottamaan alkion, paras munasolu viedään kohtuonteloon. Tämä on nopea ja kivuton toimenpide, joka tehdään putken avulla, eikä se vaadi nukutusta tai postoperatiivista hoitoa.
Kun munasolusiirrosta on kulunut noin 11 päivää ja raskaustesti näyttää positiivista, on munasolun luovutusprosessi onnistunut. Tästä lähtien raskaana oleva nainen on gynekologin hoidettavana.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Marcos, C., Dolz, M., Abad de Velasco, L., & Bonilla-Musoles, F. (2006). Influencia del grosor endometrial en la aparición de gestación ectópica tras un procedimiento de fecundación in vitro-TE. Rev Iberoamericana Fertil, 23, 349-354.
- Kushner-Dávalos, L. (2010). La fertilización in vitro: beneficios, riesgos y futuro. Revista Científica Ciencia Médica, 13(2), 77-80.