Miksi kannattaa puhua vauvalle raskauden aikana? - Äitiyden Ihme
 

Miksi kannattaa puhua vauvalle raskauden aikana?

Kun puhut vauvalle tämän ollessa vielä kohdussa, muodostuu välillenne vahva side, joka pysyy lapsesi mukana läpi hänen elämänsä.
Miksi kannattaa puhua vauvalle raskauden aikana?

Viimeisin päivitys: 20 toukokuuta, 2019

Moni tuleva vanhempi ei tiedä, kuinka tärkeää on puhua vauvalle raskauden aikana. Sikiö ei välttämättä kuule kaikkea ulkomaailmassa puhuttua, mutta vauvan on äärimmäisen tärkeää ja hyödyllistä kuulla tulevien perheenjäsentensä ääni jo kohdussa ollessaan.

Kun alat puhua vauvalle jo raskauden aikana, tuet hänen hermostollista ja emotionaalista kehitystään. Se on myös tärkeä tapa luoda vauvaan uudenlainen side.

Kuulo on ihmisen ensimmäinen kehittyvä aisti, ja sikiö voi kuulla jo 25. raskausviikon tietämillä. Äidin ääni kulkee väreilynä tämän luuston läpi, ja vauva tuntee nämä väreilyt kohdussa ollessaan. Vauva saattaa reagoida kuulemiinsa ääniin liikkumalla.

On tärkeää puhua vauvalle raskauden aikana

Sikiön on tärkeä kuulla äitinsä ääni, sillä se herättelee vauvan tahtoa kuulemiseen. Vauva saattaa alkaa liikkua, leikkiä kehollaan, kääntyillä tai taivutella jalkojaan. Vauva voi myös pomppia tai potkia äidin äänen rytmin mukaan.

Äidin ääni voi helpottaa vauvan kokemaa stressiä tai ahdistusta. Näin on etenkin viimeisten raskausviikkojen aikana.

37. raskausviikolla sikiö pystyy erottamaan äitinsä äänen muista äänistä. Vauva on myös entistä herkempi koville äänille, kuten oven paukauttamiselle, musiikille ja muille kohdun ulkopuolisille äänille. Isän äänella ei ole samanlaista vaikutusta, koska se on ulkoinen ärsyke, mutta vauvan on silti tärkeää kuulla myös isänsä ääni.

Sikiö on kohdussa yleensä aktiivisimmillaan ja vastaanottavimmillaan ärsykkeille yöaikaan. Kun puhut vauvalle illalla ja yöllä, tuntee hän olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Kun vauva kuulee vanhempiensa puhetta, alkaa hän erottaa äänet toisistaan.

On tärkeää puhua vauvalle raskauden aikana

Mitä puhua vauvalle raskauden aikana?

Kun puhut vauvallesi, sillittele samalla vatsaasi, niin vauva tuntee lämpöä. Aluksi tuleva äiti ei välttämättä tiedä, mitä sanoa vauvalleen.

Aluksi voit vaikka kertoa vauvallesi, mitä teit sinä päivänä tai mitä olet ostanut kaupasta. Voit esimerkiksi kertoa, minkä värinen vauvan tuleva huone on tai miltä sinusta tuntuu olla raskaana. Voit myös laulaa, kertoa tarinoita tai matkia eläinten ääniä. Voit tehdä näin yhdessä lapsen isän kanssa. Näin vauva tulee tuntemaan emotionaalisen yhteyden sekä äidin että isän kanssa.

Myös musiikin kuuntelu on hyvä vaihtoehtoValitse lapselle sopivia melodioita. Suosittelemme tätä kuudennen raskauskuukauden jälkeen, kun vauvan korvat ovat jo hyvin kehittyneet.

Äidin ääni kulkee väreilynä hänen luustonsa läpi, ja vauva tuntee nämä väreilyt kohdussa ollessaan.

Raskauden aikaisen vauvalle puhumisen hyödyt

Kommunikaatio

Vauvalle puhuminen raskauden aikana vahvistaa vanhempien sidettä vauvaan. Vauva vastaa kaikkeen, mitä kohdun ulkopuolella tapahtuu, niin huonoihin kuin hyviinkin asioihin.

Hyvinvoinnin tunne

Puhumalla vauvallesi raskauden aikana rauhoittat häntä. Ulkomaailmassa vanhempien äänet auttavat vauvaa rauhoittumaan, jos hän ei saa unta

Kehittää taitoja

Vauvalle puhuminen raskauden aikana auttaa kehittämään hänen kielitaitoaan. Se auttaa myös edistämään kuulon kehittymistä jo varhain. Tämä auttaa ehkäisemään kielen, esimerkiksi puheen tuottamisen ongelmia.

Raskauden aikaisella vauvalle puhumisella on monia positiivisia vaikutuksia

Vauva rakastaa sitä!

Vauva rakastaa sitä, kun hän kuulee äitinsä äänen. Se edistää lapsen hermostollista ja emotionaalista kehitystä. Äidin ääni saa vauvan potkimaan, pomppimaan ja liikkumaan kohdussa.

Kun alat puhua vauvalle raskauden aikana, luo se loistavan yhteyden sinun ja vauvasi välille. Kun tunnet vauvasi liikkuvan kohdussasi sen jälkeen, kun olet puhunut hänelle, on se yksi parhaista kokemuksista.

Puhu siis rakastavasti vauvalle taataksesi lapselle oikeanlaisen kehityksen, sillä monet taidot alkavat muodostua, kun vauva on vielä kohdussasi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.