Lapsesi ei pysy ikuisesti pienenä - kiinnitä siis häneen huomiota
 

Lapsesi ei pysy ikuisesti pienenä - kiinnitä siis häneen huomiota

Lapsesi ei pysy ikuisesti pienenä - kiinnitä siis häneen huomiota

Viimeisin päivitys: 14 lokakuuta, 2019

Arjen keskellä vanhemmat eivät aina muista, että lapsuusaika on ohi yllättävän nopeasti. Vaikka ensimmäiset kuukaudet ovatkin täynnä vaipanvaihtoa, puuron keittämistä ja pyykkäämistä, jonakin päivänä vanhemmat saattavat lapsensa ensimmäistä kertaa koulun porteille. Viimeistään tämä on se hetki, jolloin huomaat, että lapsesi ei pysy ikuisesti pienenä.

Ja tuolloin alat ikävöidä kaikkia yhdessä kokemianne hetkiä. Alat kaivata jopa niitä hetkiä, jotka tuntuivat aikoinaan olevan sinulle liikaa. Valitettavasti kelloa ei kuitenkaan voi kääntää taaksepäin.

Lapsesi ei pysy aina pienenä – kiinnitä siis häneen huomiota

Kuinka nopeasti lapset kasvavat

Kasvu on lapsuutta luonnehtiva biologinen prosessi. Lapsen painossa ja pituudessa tapahtuu huimaa kasvua hänen ensimmäisten elinvuosiensa aikana. Ensimmäisenä vuonna lapsi kolminkertaistaa painonsa syntymähetkensä painoon verrattuna. Hän kasvaa pituutta noin 25 cm, mikä on noin puolet hänen pituudestaan syntymähetkellä.

Tällaista yletöntä kasvua ei tapahdu enää missään muussa elämänvaiheessa. Toisen ja kolmannen vuoden aikana kasvua tapahtuu noin puolet edelliseen vuoteen verrattuna. Neljännen ikävuoden jälkeen lapsen kasvu on tasaisempaa ja kasvun nopeus vähenee asteittain. Kasvu muuttuu tällöin hitaaksi, mutta silti jatkuvaksi prosessiksi.

Lopulta kasvu siirtyy viimeiseen vaiheeseensa noin 12 ikävuoden paikkeilla. Tällöin alkaa murrosikä, ja lapsi alkaa taas käydä läpi nopeaa pituuskasvua samalla tavoin kuin aivan pienenä. Tätä viimeistä vaihetta säestävät tärkeät kypsymisen vaiheet, joihin lukeutuu myös seksuaalinen kypsymisprosessi.

Lapsesi ei pysy ikuisesti pienenä - kiinnitä siis häneen huomiota

Lapset kasvavat myös emotionaalisesti

Lastemme kasvu ei ole vain fyysistä, sillä heidän emotionaalinen kehityksensä on avain heidän tulevaisuuteensa aikuisina. Meidän tulee olla läsnä tukeaksemme heitä tässä asiassa. Lasten tunteet kehittyvät enenevässä määrin heidän kasvaessaan; tämä kehitys on myös biologisesti ohjelmoitua.

Kognitiivisen kehityksen ratas alkaa pyöriä, ja lapsi huomaa pikkuhiljaa tiedostavansa enemmän niin omia kuin muidenkin tunteita. Itsetunto on tässä kehitysvaiheessa keskeinen asia, sillä se vaikuttaa myös siihen, kuinka lapsen muut tunteet muodostuvat.

Onneksi lapset alkavat myös tiedostaa sen, että heidän tunteillaan ja teoillaan on oltava joissakin tilanteissa tietyt rajat. Häpeä on yksi tunteista, joka on omiaan tukahduttamaan muita tunteita.

Se mitä teet lapsesi kanssa, vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa

Sinä olet aina roolimalli lapsellesi niin hyvässä kuin pahassakin. Hänen tulevaisuutensa on sinun käsissäsi. Kaikessa on kyse pienistä yksityiskohdista, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisen tien lapset tulevat valitsemaan. Siksi meidän on pidettävä lapsemme päivittäin mielessämme.

Meidän on myös opetettava heitä oppimaan virheistään ja muuttamaan käytöstään silloin kun he tekevät jotakin väärin, unohtamatta kuitenkaan onnitella heitä saavutuksistaan. Kaikki tällainen auttaa heitä kasvamaan menestyksekkäiksi aikuisiksi.

Vanhemmilta tullut esimerkki muokkaa lapsen elämää. Kun lapsemme kertovat meille jotakin, meidän on aina kuunneltava ja pysyttävä suvaitsevina. Lasten on tiedettävä, että he voivat aina tukeutua meihin.

Paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi, on oma aikasi

Kaikessa on kyse päivittäisten askareidemme järjestelystä. Aikaa tulisi aina jäädä tarpeeksi lasten kanssa vietettäväksi. Avainasia on tehdä kaikesta lastemme kanssa vietetystä ajasta mieluisaa.

Voimme ottaa heidät mukaan päivittäisiin toimiimme kuten ostoksilla käymiseen, ruoanlaittoon tai vaikka vastapestyjen vaatteiden järjestelyyn. Samalla tavalla meidän tulisi myös käyttää aikaa kotiläksyissä auttamiseen, iltasatujen lukemiseen tai ihan vain vaikka nauramiseen ja hassutteluun lapsen kanssa.

Aika on arvokasta teille molemmille. Muista, että tuo aika kuluu nopeasti. Kuinka viettäisit aikasi paremmin kuin oman perheesi kanssa?

Ota talteen pieniä muistoja hänen lapsuudestaan

On joitakin muistoja, joita ei voi tallettaa rasiaan, kuten jotakin tiettyä tuoksua tai makua. Mutta suurimman osan muista lapsuusajan tärkeistä asioista voi kuitenkin säästää.

Meidän tulisi muistaa ottaa kuvia kaikista lapsen tärkeistä hetkistä, hänen syntymäpäivistään, kouluesityksistään tai vaikka vain keväisestä iltapäivästä puistossa leikkien.

Jotkut nostalgiset vanhemmat säästävät myös vauvojensa ensimmäisen hiustupsun, ensimmäisen maitohampaan tai ensimmäisen nuken, jonka kanssa vauva tykkäsi aina nukkua.

Ja mikä on paras seikka kaikkien näiden muistojen säästämisessä? Tämä on hyvin yksinkertaista. Kun lapsesi varttuu ja näkee ne uudestaan, sinulla on paljon tarinoita kerrottavana hänelle.

Viimeinen neuvo

Ota kaikki irti jokaisesta hetkestä ja ole läsnä jokaisessa vaiheessa. Nauti pienistä hetkistä, sillä näin et joudu heräämään jonakin aamuna muutaman vuoden päästä tajuten, että et elänyt täysillä.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Bowlby, J. (1986). Vínculos afectivos: formación, desarrollo y pérdida. Madrid: Morata.
  • Bowlby, J. (1995). Teoría del apego. Lebovici, Weil-HalpernF.
  • Garrido-Rojas, L. (2006). Apego, emoción y regulación emocional. Implicaciones para la salud. Revista latinoamericana de psicología, 38(3), 493-507. https://www.redalyc.org/pdf/805/80538304.pdf
  • Marrone, M., Diamond, N., Juri, L., & Bleichmar, H. (2001). La teoría del apego: un enfoque actual. Madrid: Psimática.
  • Moneta, M. (2003). El Apego. Aspectos clínicos y psicobiológicos de la díada madre-hijo. Santiago: Cuatro Vientos.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.