5 esimerkkiä, kuinka äiti tekee uhrauksia lapsensa eteen - Äitiyden Ihme
 

5 esimerkkiä, kuinka äiti tekee uhrauksia lapsensa eteen

5 esimerkkiä, kuinka äiti tekee uhrauksia lapsensa eteen
María Alejandra Castro Arbeláez

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Kirjoittanut Gladys González

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Lapsen saaminen ja äitiys tuovat elämään valtavan paljon hyvää, mutta ne tarkoittavat myös tietyistä asioista luopumista. Tällä kertaa kerromme viisi tapaa, joilla äiti tekee uhrauksia lapsensa eteen.

Usein äidinvaisto herää melko pian raskausuutisten kuulemisen jälkeen. Rakkaus lasta kohtaan kasvaa samaa tahtia kohdussa kasvavan vauvan kanssa. Äidin kasvot kirkastuvat, hänen elämänsä saa täysin uuden merkityksen ja epäitsekkyyden tunne kasvaa sisällä. Siitä hetkestä lähtien äiti tietää lapsen olevan tärkein asia hänen elämässään.

Kun vauva saapuu elämäämme, tavoitteemme muuttuvat ja näkemyksemme vaihtuvat. Meistä tulee epäitsekkäämpiä ja useista asioista luopuminen tuntuu luonnolliselta seuraavalta askeleelta. Koska tiedämme, että kaikki uhrauksemme ovat lapsemme parhaaksi, emme epäröi hetkeäkään.

Lapsillemme omistautuminen ja äidinvaistojen tuoma epäitsekkyyden tunne saa meidät usein menemään äärimmäisyyksiin suojellaksemme puolustuskyvytöntä jälkeläistämme. Kaikki nämä tuntemukset ja teot ovat osa uhrauksia, jotka äidit tekevät lastensa puolesta.

Tämän roolin kantaminen vaatii kuitenkin äideiltä myös uskomatonta vahvuutta. On ymmärrettävää, että kaiken tuon uuden vastuun kantaminen ja uhrausten tekeminen pienokaisen puolesta, eivät ole helppoja. Uudet äidit etsivät jatkuvasti uusinta tietoa ja neuvoja siihen, kuinka olla täydellinen äiti lapselleen.

Niin äitiydessä kuin monessa muussakin elämänmuutoksessa, uusien tapojen sisäistäminen vaatii aikaa. Äitinä meidän täytyy oppia kuinka opettaa lapsillemme ero oikean ja väärän välillä, mutta myös kuinka ja milloin esimerkiksi rankaista lastamme oikeaoppisesti.

5 esimerkkiä, kuinka äiti tekee uhrauksia lapsensa eteen

Äitinä omistaudumme lapsillemme täysin jo silloin, kun ne ovat vielä kohdussa. Raskaus muuttaa ruumistamme, tapojamme, tottumuksiamme, kiinnostuksen kohteitamme jne. Osa näistä voi olla myös uhrauksia, jotka teemme lapsemme puolesta.

5 esimerkkiä, kuinka äiti tekee uhrauksia lapsensa eteen

Alla olemme listanneet 5 yleistä uhrausta, jotka äidit tekevät lastensa eteen. Kaikki tämä juontaa juurensa siihen päättymättömään rakkauteen, jota äidit tuntevat lapsiaan kohtaan jo ennen heidän syntymäänsä.

1. Ulkonäkö

Vartalomme muuttaminen toisen pienen ihmisen vuoksi on useille naisille raskas ajatus totutella. Vaatekaapin sisällön täydellinen vaihtaminen mahtuaksemme raskauden aikana vaatteisiimme, sekä pelko raskausarvista kauhistuttavat useita tulevia äitejä. Nämä ovat kuitenkin osa uhrauksista, jotka teemme epäröimättä, sillä tiedämme niiden olevan tärkeitä pienokaisemme hyvinvointia ajatellen.

2. Kiinnostuksen kohteet

Joskus meidän täytyy lastemme vuoksi jättää shoppailupäiviä väliin, tai lempielokuvamme jää näkemättä. Lapsiystävälliset aktiviteetit täyttävät päivämme ja ohjelmanumerot vaihtuvat piirrettyihin. Mutta kaikki tämä on sen arvoista viimeistää, kun näkee onnellisen hymyn lapsensa kasvoilla!

Naiset, joista tulee äitejä, eivät ole pelkästään naisia, vaan enkeleitä joukossamme. Äidit ovat loppumaton ehdottoman rakkauden ja hellyyden lähde. Kukaan muu ei rakasta niin kuin äiti rakastaa lastaan. Jos meidän tulisi luopua kaikesta, mikä on ollut olemassa aikojen alusta alkaen, meidän tulisi luopua sekä auringosta, kuusta että äitien rakkaudesta.

3. Käytöstavat

Lapsemme syntymisen jälkeen on meidän vastuullamme opettaa vastuullista käytöstä, ja parhaiten se onnistuu näyttämällä esimerkkiä. Lapsemme oppivat paljon katsomalla vanhempiaan. Niimpä huonot tavat kuten tupakointi, alkoholin juominen tai liiallinen roskaruoan syöminen vaihtuvat terveellisempiin elämäntapoihin, niin itsemme, kuin myös lastemme hyvinvoinnin takia.

4. Ajankäyttö

Äideillä on usein hyvin vähän aikaa itselleen. Lapsen saaminen muuttaa asioita radikaalisti ja siihen on hyvä valmistautua. Stressinsietokyky sekä kärsivällisyytemme tulevat kasvamaan seuraavien kuukausien ja tulevien vuosien aikana huomattavasti.

5. Järjestelmällisyys

Äidiksi tultuamme elämän menojen ja aikataulujen järjestäminen ja ennalta suunnittelu muuttuu täysin. On otettava huomioon niin monia uusia asioita ja tehtäviä, jotta lapsemme elämänlaatu, hyvinvointi sekä turvallisuus on varmistettu.

Lapsen vastarakkaus on palkinto kaikista uhrauksista

Vaikka lapsemme eivät sitä tietäisikään, he usein muuttavat käsitystämme maailmasta ja muokkaavat unelmiamme täysin erilaisiksi kuin ennen lasten hankkimista. Aiemmin rakastamistamme asioista ja suunnitelmistamme luopuminen on kuitenkin pieni hinta siitä, mitä saamme vastineeksi. Lapsemme vastarakkaus ja turvattu tulevaisuus terveenä sekä onnellisena ovat kaikki palkinto jonka äidit tarvitsevat uhrauksistaan.

Sopeutuessamme tähän uuteen elämäntyyliimme, uudet nautinnon lähteet alkavat pikku hiljaa kuitenkin ilmestyä. Kaikki mitä teemme, saa kiitokseksi rakkautta ja hellyyttä pienokaiseltamme!

5 esimerkkiä, kuinka äiti tekee uhrauksia lapsensa eteen

Lopulta muutoksesta tulee uusi normi ja lopulta äidiksi tulemisen vaatimat uhraukset eivät tunnu enää uhrauksilta. Ainoastaan ehdoton rakkaus lastamme kohtaan ja täyttymyksen tunne jäävät.

Lapsesi hymy, vitsit, spontaanit eleet ja hellyydenosoitukset kuten halit ja suukot, heidän ylpeänä lahjoittavat piirustuksensa, uusien tanssiaskelien opettelu yhdessä ja laulujen laulaminen, heidän lohdun tarpeensa sekä neuvojen hakeminen.. nämä kaikki tulevat olemaan asioita, jotka vievät mennen tullen voiton niistä asioista, joista olet mahdollisesti joutunut luopumaan raskaaksi tulemisen jälkeen.

Lapsen saaminen on kuin oman olemassaolonsa jatkaminen. Ajan kuluessa heistä tulee läheisimpiä kumppaneitamme ja vahvimpia liittolaisiamme. Lapsesi hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet ja rakastaa sinua enemmän kuin ketään muuta maailmassa. Teillä tulee aina olemaan toisenne, ei väliä kuinka paljon kuluu aikaa, tai kuinka paljon välimatkaa on välillänne.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.