9 asturiankielistä pojan nimeä

· 11.5.2019
Pohjois-Espanjassa sijaitsevalla Asturian alueella perinteiset pojan nimet liittyvät usein kuninkaallisiin, historiaan ja kulttuuriin.

Jokin aika sitten kerroimme kauniista asturiankielisistä tytön nimistä. Siltä varalta, että perheesi on täydentymässä pienellä pojalla, listaamme tänään vuorostaan 9 asturiankielistä pojan nimeä, joita voidaan käyttää joko sellaisenaan tai inspiraationa oman lapsen nimeämisessä.

Asturian ruhtinaskunta sijaitsee Pohjois-Espanjassa, ja sen historia on pitkä ja vaiheikas. Moni käyttää alueen perinteistä kieltä perhetilaisuuksissa ja kulttuuritapahtumissa, ja se on myös suosittu lähde lapsen nimeä valittaessa.

Asturian alueella perinteiset pojan nimet liittyvät tyypillisesti kuninkaallisiin, historiaan ja kulttuuriin. Ne kuvaavat usein tietynlaista persoonallisuutta, ja moni niistä sopiikin hyvin myös muissa maissa asuvien poikien nimeksi.

9 asturiankielistä pojan nimeä

Seuraavaksi listaamme 9 asturiankielistä pojan nimeä, jotka sopivat hyvin muillekin kuin espanjalaisille tai asturialaisille pojille ja miehille.

1. Abundio

Nimen toinen versio on Abundiu, ja nämä tarkoittavat ”runsas” tai ”rikas”. Lisäksi nimeä käytetään myös myrskyjen ja täyttävien aterioiden kuvaamiseksi!

Itse asiassa sanalla kerrotaan myös hyvistä toivotuksista juuri naimisiin menneille. Abundio on jalon, luottavaisen ja viattoman miehen nimi.

2. Adelín

Tämä on nimen Adelina miespuolinen versio, ja sen alkuperä on yläluokkainen. On olemasse myös nimi Adelu, joka on Adela-nimen maskuliiniversio.

3. Adrianu

Espanjan kielessä tämä on Adrián (latinan kielestä). Adrianu tarkoittaa asturian kielessä ”Hadrian asukasta” – kyseessä on italialainen kaupunki, joka sijaitsee hyvin lähellä Adrianmeren rannikkoa Venetsiasta etelään.

9 asturiankielistä pojan nimeä

4. Alifonso

Nimi viittaa kuningas Alfonso I:een, ja tarkoittaa ”kyvykäs henkilö, joka on valmis ja valmistautunut”.

5. Bras

Tämä on eräs yksinkertaisimmista asturiankielisistä nimistä. Se on paikallinen versio Francisco-nimestä ja tarkoittaa ”ranskalaista miestä”.

Bras-niminen poika on merkitysten mukaan huumorintajuinen sekä uskollinen perheelleen ja ystävilleen, ja hän nauttii hetkessä elämisestä. Muusikko Bras Rodrigo on peräisin juurikin Asturian alueelta.

6. Enol

Nimi liittyy kuuluisiinn Covadongan järviin, ja siten Enol-nimen merkitys onkin ”järvi” tai ”vesi”. Sanotaan, että se kertoo kunnianhimoisesta ja johtamiskykyisestä miehestä, joka on hyvin aktiivinen, nokkela ja luova.

Toisaalta Enol-niminen mies voi olla liikaa toisiin luottava. Hän kuitenkin tekee päätöksiä ”pää kylmänä” ja oppii virheistään.

7. Nel

On olemassa myös versiot Mel ja Nelu, jotka ovat Manuel-nimen asturiankielisiä vastineita. Nimi tarkoittaa ”jumala on kanssamme”. Yksi vaihtoehto on Nalu, joka on itse asiassa havaijinkielinen nimi ja tarkoittaa ”suuri aalto”.

8. Selmo

Tälle on espanjankielinen versio Anselmo, ja Selmo tarkoittaa ”jumalaisessa suojeluksessa elävää”. Siten moni uskonnollinen perhe valitsee tämän nimen pojalleen.

Selmoa pidetään herkän, herttaisen ja hiukan ujon, mutta kuitenkin vapautta rakastavan ja tiimityöstä pitävän miehen nimenä. Muita nimeen liitettyjä ominaisuuksia ovat älykkyys, uteliaisuus ja laiskuus.

9 asturiankielistä pojan nimeä

9. Pelayo

Tämä on epäilemättä yksi niistä nimistä, jotka yhdistetään selkeästi juuri Asturian ruhtinaskuntaan. Yksi tärkeimmistä alueen historian hahmoista oli nimeltään Pelayo, nimittäin Don Pelayo, joka oli ensimmäinen Asturian kuningas 700-luvulla.

Pelayo tarkoittaa ”syvä meri”, ja usein se yhdistetään rohkeaan, itsepäiseen, herkkään, uskolliseen, suorapuheiseen ja ajattelevaiseen mieheen.

Uskomuksen mukaan tämän nimen omaavilla pojilla on joskus sellaisia luonteenpiirteitä, jotka sekoitetaan kovuuteen tai kylmyyteen. He ovat loistavia johtajia, jotka viestivät hyvin ja suoraan.

Jos et vielä ole löytänyt täydellistä nimeä pojallesi, mitä mieltä olet näistä asturiankielisistä perinteikkäistä nimistä? Ne ovat yksinkertaisia, lyhyitä ja helposti äännettäviä, ja usein niistä on olemassa muunnoksia.

Voit aivan hyvin valita pojallesi asturiankielisen nimen, vaikka et olisi koskaan edes käynyt alueella. Niiden hyötynä on muun muassa se, että ne sopivat moneen sukunimeen ja ovat helppoja kansainvälisessä käytössä.