Yhden miehen yhtye on lyhytelokuva kilpailuasetelman ongelmallisuudesta
 

Yhden miehen yhtye on lyhytelokuva kilpailuasetelman ongelmallisuudesta

Yhden miehen yhtye on lyhytelokuva kilpailuasetelman ongelmallisuudesta
Ana Couñago

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Ana Couñago.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Yhden miehen yhtye on Pixarin tuottama lyhytelokuva, jonka ovat ohjanneet Mark Andrews ja Andrew Jimenez. Vain neljässä ja puolessa minuutissa se ehtii antaa pohdinnan aihetta kilpailuasetelman ongelmallisuudesta. Vanhemmat voivat katsoa tämän mielenkiintoisen ja musikaalisen lyhytelokuvan lapsensa kanssa, oli tämä sitten nuorempi tai jo teini-ikäinen. Tämä elokuva voi saada lapsen ymmärtämään, millaiset tavat kilpailla ovat negatiivisia ja epäterveellisiä.

Yhden miehen yhtye -lyhytelokuvan juoni

Elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa meille esitellään Bass, yhden miehen yhtye, joka omistaa kaiken aikansa Italian kaduilla soittamiselle ansaitakseen hieman rahaa. Pian suloinen tyttö nimeltä Tippy saapuu aukiolle kädessään kolikko. Bass yrittää saada tytön huomion musiikillaan. Juuri kun Tippy on viemässä kolikkoaan Bassille, toinen yhden miehen yhtye, Treble, saapuu paikalle, ja hän onnistuukin saamaan pienen tytön huomion.

Tämä saa aikaan kilpailua kahden soittajamiehen välillä, sillä heidän molempien tavoitteena on saada Tippyn kolikko. Mutta Tippy vain hermostuu ja ärsyyntyy liiallisesta melusta. Lopulta tyttö menettää otteensa kolikosta, joka tippuu vahingossa viemäriin. Tämä saa Tippyn sekä surulliseksi että vihaiseksi. Käsitelläkseen tilannetta Tippy pyytää Trebleltä yhtä hänen viuluistaan. Tippy ihastuttaa hyvällä soittotaidollaan kumpaakin muusikkoa. Tämän ansiosta tyttö saa lopulta suuren säkin kolikoita.

Yhden miehen yhtye on lyhytelokuva, joka kertoo kilpailuasetelman ongelmallisuudesta

Koska Tippylla on nyt paljon enemmän kolikoita kuin vain yksi, hän voisi antaa yhden kolikon Bassille ja yhden Treblelle. Tippy kuitenkin päättää olla tekemättä niin, ja heittää kaksi kolikkoa suihkulähteeseen. Lopuksi voidaan todistaa, kuinka Bass ja Treble toimivat yhteistyössä hakiessaan kolikoita suihkulähteestä.

Lyhytelokuva kilpailuasetelman ongelmallisuudesta

Me kaikki tiedämme, kuinka vaikeaa vertaileminen voi olla. Kuitenkin monesti vanhemmat vertailevat lasta toisiin lapsiin. Lasta saatetaan vertailla sisaruksiin, ystäviin ja luokkatovereihin. Vertailulla on kuitenkin hyvin negatiivinen vaikutus lapsen kehitykseen. Tuloksena on se, että lapsi kasvaa siinä uskossa, että ikätoverit ovat lapsen kilpailijoita, joiden kanssa hänen tulee kilpailla ja jotka tulee voittaa. Tällaiset ajatukset kuitenkin edistävät vain itsekkyyttä, kilpailuhenkisyyttä, kateutta, turhautuneisuutta sekä tarpeetonta painetta.

Jos kuitenkin haluamme lapsellemme paremman tulevaisuuden, tulee lasta auttaa ymmärtämään, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen, ja että omat tavoitteet ovat saavutettavissa ilman muiden vahingoittamista. Aivan kuten pieni tyttö Tippy tekee lyhytelokuvassa Yhden miehen yhtye.

Yhden miehen yhtye on lyhytelokuva kilpailuasetelman ongelmallisuudesta

Lapsen on myös tärkeää ymmärtää, kuinka suuri merkitys yhteistyöllä ja tiimityöllä on. Lapselle on tärkeää siis opettaa samanlaista yhteistyötä kuin kaksi muusikkomiestä lyhytelokuvassa Yhden miehen yhtye osoittavat. Lapsen on tärkeää ymmärtää kilpailuasetelman ongelmallisuus. Tässä on kyse itseasetetusta esteestä, joka estää saavuttamasta omia tavoitteitaan.

Lääkäri, psykodramatisti, hahmoterapeutti ja kirjailija Jorge Bucay sanoi kilpailuasetelmasta: “Minulle väkivalta tarkoittaa kilpailun seurausta, ja kilpailu on kilpailuasetelman ja vertailun seurausta. Kilpailuasetelma ja vertailu ovat sen sijaan seurausta kulutuskulttuurista, jossa meidät on kasvatettu vertailemaan itseämme muihin joka hetki.”

Auttakaamme siis lapsiamme kasvamaan vapaana kilpailusta, kilpailuasetelmista sekä vertailusta. Näin voimme tehdä vain keskustelemalla lapsen kanssa näistä aiheista sekä työstämällä näitä ongelmia. Ja mikä olisikaan paras tapa opettaa lasta näistä asioista, kuin loistavan lyhytelokuvan avulla? Joten mitä vielä odotat? Voit katsoa Yhden miehen yhtye -lyhytelokuvan yhdessä lapsesi tai luokan kanssa! Klikkaa tästä ja nauti lyhytelokuvan tärkeästä sanomasta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.