"Tulet aina olemaan heikkouteni, vaikka teetkin minusta vahvan" - Äitiyden Ihme
 

"Tulet aina olemaan heikkouteni, vaikka teetkin minusta vahvan"

"Tulet aina olemaan heikkouteni, vaikka teetkin minusta vahvan"
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 24 heinäkuuta, 2018

Olemme todenneet tämän asian blogissamme monta kertaa aiemminkin: äitiys muuttaa naisen elämän. Se tekee meistä vahvoja sekä saa heikkoudet ja epävarmuudet muuttumaan joksikin hyväksi, ja se ravitsee meitä toivolla ja rohkeudella.

Huolimatta kaikesta mahtavasta tulee kuitenkin myöntää myös tämä äitiyden tosiasia: se pieni olento, jota sylissämme pitelemme, tulee aina olemaan myös suurin heikkoutemme.

Gabriel Garcia Marquez on sanonut eräässä kirjoistaan, että “kun vastasyntynyt puristaa isänsä sormea pienellä kädellään ensi kertaa, tämä on loppuelämäkseen ansassa”.

Tämä tunne on tuttu jokaiselle, joka ottaa askeleen äitiyteen tai isyyteen joko luonnollisin keinoin tai adoption avulla.

Se tunnetason jälki, joka syntyy jo ensimmäisen katseen ja hyväilyn hetkellä, sijaitsee jossakin hyvin syvällä ihmisen sydämessä ja mielessä.

Kuten olemme jo aiemminkin kirjoituksissamme maininneet, aivot ovat mielenkiintoinen elin, ja niiden muuttuminen ihmisen kasvattaessa lapsia on kerrassaan ihmeellinen asia.

Aivot muuttuvat valppaammiksi ja erittävät korkeampia määriä oksitosiinia, ja tämä on se hormoni, joka säätelee ihmisen tarvetta olla huolehtiva. Se myös lisää intensiivisyyttä kiintymyksen siteissä.

On kuitenkin myös eräs syvempi ja herkempi asia, joka ilmaantuu meidän tullessa vanhemmiksi. Sellainen asia, joka joskus hämmentää ja huolestuttaa meitä vieläkin enemmän silloin, kun lapsi vahvistuu, saa lisää ikää ja muuttuu aikuiseksi.

Huolimatta siitä, mitä lapsesi tekee – sillä ei ole väliä, missä hän on, minkä parissa hän työskentelee tai kuinka suuri etäisyytesi häneen on – hän tulee aina olemaan heikko kohtasi.

Tulet aina olemaan osa minua, puolikas sydämestäni

rakkaus lasta kohtaan

Oletpa kantanut lastasi yhdeksän kuukauden ajan vatsassasi tai et, hänen tilansa kasvaa joka päivä sydämessäsi. Hän jättää sinuun loppuelämäsi kestävän jäljen, eräänlaisen tunnetason DNA:n , joka tulee aina olemaan kanssasi.

Kukaan muu kuin sinä ei tiedä, kuinka monta yötä olet valvonut lastasi hoitaen. Vain sinä tiedät, mistä olet luopunut ja kuinka paljon vaivaa olet hänen eteensä nähnyt. Rakastat lastasi enemmän kuin rakastat omaa itseäsi.

Jokainen päivä vanhempana on saavutus ja voitto. Vaikka jokaisella lapsella onkin oma tahtinsa edetä, kaikki hänen loistavat kehitysaskeleensa tulevat pysymään mielessäsi.

Ne ensimmäiset sanat, ensi askeleet, ensimmäinen juoksukilpailu, ensimmäinen koulupäivä ja siellä luettu ensimmäinen tarina… Kaikki nämä hetket tulevat osaksi sinun oman elämäsi tarinaa.

Tämä on perintö, joka tulee muokkaamaan sisäistä arkkitehtuuriasi henkilönä. Se tulee muokkaamaan sydäntäsi hetki hetkeltä, kunnes ymmärrät, että lapsesi tulevat aina olemaan ne todelliset rakkautesi.

Olet ja tulet aina olemaan heikkouteni, huolimatta ajasta tai etäisyydestä.

äiti ja lapsi

Usein sanotaan, että äiti antaa anteeksi ihan kaiken

Vaikka lapset tekevätkin joskus asioita, jotka ovat haitallisia, vanhemmilla on sisäsyntyinen tarve auttaa heitä sekä antaa tukea ja se lämmin lohduttava halaus, joka toivottaa lapsen tervetulleeksi takaisin kotiin.

Äiti tietää, että hänen lapsensa tulevat aina olemaan hänen heikkoutensa, mutta hänellä on kyky laittaa itsensä näiden saappaisiin ja tuntea se, mitä lapsi tuntee. Hän voi kärsiä enemmän kuin kukaan muu silloin, kun lapsi kärsii.

Äidin suurin toive on se, että hänen pienensä – olipa tämä pieni 7-, 27- tai 47-vuotias – olisi onnellinen.

Tämä “näkymätön ja aineeton napanuora” ei ole ollenkaan sama asia kuin se, että halutaan hallita lasta, pitää hänet lähellä ja luoda eräänlaista myrkyllistä suhdetta.

Viisas, älykäs ja kunnioittava äiti tekee kaiken, minkä hän voi saadakseen lapsensa tuntemaan itsensä vapaaksi, kypsäksi, vahvaksi sekä kykeneväksi valitsemaan oman tiensä ja rakentamaan oman onnellisuutensa.

Meillä on voima kasvattaa vahvoja lapsia, mutta varsinainen voimamme on herkkyys

äiti-lapsi

Tämä on ehdottomasti eräs hyvin kummallinen, mutta kiinnostava ristiriita: lapsen saaminen pakottaa laittamaan omat epävarmuudet sivuun, pitämään huolta omasta luonteesta sekä olemaan esimerkkinä rohkeudesta, maltillisuudesta ja voimasta, jotta voisimme inspiroida lastamme joka päivä.

Tästä huolimatta juuri kykymme olla herkkä on se ominaisuus, joka mahdollistaa pääsyn lasta lähemmäksi, jotta voimme tarjota hänelle paremman kavatuksen.

  • Herkkänä oleminen tarkoittaa sitä, että pystyt ymmärtämään lapsesi tunteet ja laittamaan itsesi hänen asemaansa.
  • Herkkyys tarkoittaa rakkauden, kunnioituksen ja kiintymyksen muuntamista parhaaksi kasvatukselliseksi työkaluksi.
  • Herkkyys tarkoittaa, että muutut peiliksi, jossa lapsesi näkevät sinut olentona, joka pystyy ymmärtämään, opastamaan, kuuntelemaan ilman tuomitsemista sekä neuvomaan ilman pakottamista. Lasta kannattaa kasvattaa reilulla tavalla ilman, että kohotetaan ääntä.

Lopuksi haluamme sanoa, että mitä tulee lasten kasvatukseen ja koulutukseen, voima on tietysti elintärkeää, ja se saa meidät tuntemaan itsemme kykenevämmiksi. Ei kuitenkaan tule unohtaa sitä, että se asia, jota lapset kaikkein kipeimmin vanhemmiltaan tarvitsevat kasvaakseen, on heidän herkkyytensä.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Bowlby, J. (1986). Vínculos afectivos: formación, desarrollo y pérdida. Madrid: Morata.
  • Bowlby, J. (1995). Teoría del apego. Lebovici, Weil-HalpernF.
  • Garrido-Rojas, L. (2006). Apego, emoción y regulación emocional. Implicaciones para la salud. Revista latinoamericana de psicología, 38(3), 493-507. https://www.redalyc.org/pdf/805/80538304.pdf
  • Marrone, M., Diamond, N., Juri, L., & Bleichmar, H. (2001). La teoría del apego: un enfoque actual. Madrid: Psimática.
  • Moneta, M. (2003). El Apego. Aspectos clínicos y psicobiológicos de la díada madre-hijo. Santiago: Cuatro Vientos

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.