Äidin suora mielipide: Pojan kanssa on helpompaa kuin tyttären
Pystytkö itse ymmärtämään mielipiteen siitä, että pojan kanssa on helpompaa kuin tyttären, vai koetko, että on käsittämätöntä, että äiti ajattelee näin lapsistaan?
Joka tapauksessa näin ajattelee brittiläinen neljän lapsen äiti Shona Sibary, joka on herättänyt huomiota suorien kommenttiensa ansiosta. Sibarylla on kolme tytärtä, mutta vain yksi poika. Hän sanoo kokeneensa helpotusta saadessaan tietää odottavansa poikaa ja myöntää, että ainoan pojan kanssa side on tiiviimpi kuin tyttärien kanssa.
Sibary kirjoittaa poikansa syntymästä seuraavasti: “Hetki on vihdoin saapunut. Kaksikymmentä viikkoa raskautta takana, ja minä asetun tutkimuspöydälle ultraääntä varten, enkä malttaisi hermostuksissani odottaa tuloksia.
Teknikko erehtyy luulemaan minua sellaiseksi naiseksi, joka haluaa pitkät pätkät selostusta kasvavan vauvan kehityksestä, ja hän tarinoikin tämän sormista, varpaista ja pään koosta. Minä kuitenkin halusin kuulla vain yhden asian ja sain tehdä kaikkeni, etten käskenyt häntä raottamaan jalkojaan, jotta voisin katsoa, mitä siellä on – sikiötä tietenkin, en hoitajaa.
Sitten, ikään kuin taikaiskusta, näin tapahtui. Vauva liikahti tuoden näkyville sen, mitä jalkojen välissä oli. Hoitaja kääntyi puoleeni sanoen: “No siellä on aivan selvästi jotakin roikkuvaa, ja sanotaan nyt vaikka näin, että kyseessä ei ole napanuora.”
Oloni oli sellainen, että en olisi yllättynyt, vaikka enkelit ja jumalat olisivat laskeutuneet taivaista, niin täynnä iloa olin. Kahden tytön jälkeen, tallottuani viimeiset neljä vuotta olohuoneen lattialle levitettyjä Polly Pocket -hahmoja, sietäen kotonani vaaleanpunaisten asioiden tsunamia, takkuisia hiuksia ja nirsoilevaa syömistä, se oli vihdoin totta – minä odotin poikaa! Sanotaan vaikka, että syynä olivat hormonit, mutta minä purskahdin välittömästi helpotuksen kyyneliin.”
Vihdoinkin poika
“12 vuotta on kulunut tuosta hetkestä, ja oloni on edelleen melko lailla sama. Poikani Montyn syntymän jälkeen vielä yksi tytär on liittynyt joukkomme – Dolly, joka nyt on viisivuotias – ja hän nostaa estrogeeniryhmän jäsenten lukumäärän lapsissani kolmeen.
Monty on edelleen ainoa poikani. Kenties tämä on osittain syynä siihen, että hän voi kävellä keittiöön aamulla epäsiistinä, vähäpuheisena ja hiukan haisevana, ja silti minä seison siinä, ihailultani sanaa suusta saamatta – niin ihmeellisen ihana hän minusta on. Muistan, että tuijotin vastasyntynyttä poikaani hänen muovisen sairaalasänkynsä sivun lävitse, ja hormonimyrskyssäni ajattelin, että nirhaan sen tytön, joka särkee hänen sydämensä.
Ja ennen kuin ehditte syyttää minua törkeästä pojan suosimisesta, voin kertoa, että on olemassa voimakasta historiallista ja kirjallista näyttöä, joka tukee äidin ja pojan suhteen läheisyyden teoriaa.”
Äidin ja pojan suhde
“Ensinnäkin voidaan huomauttaa, että Netmumsin tekemän kyselyn mukaan, johon osallistui 2 500 äitiä, pojilla tosiaan on voimakkaampi side äitiinsä, ja uskomattomat 88 % äideistä myönsi tässä kyselyssä, että kohtelee tyttäriään eri tavalla kuin poikiaan.
Kysely osoittaa, että äidit ylistivät pojissaan tiettyjä ominaisuuksia – heidät nähtiin hauskoina, kujeilevina ja leikkisinä – kun taas tytöissä sama käytös koettiin huonona ja siihen viitattiin väittelemisenä tai hankaluutena.
Kaikilla neljällä lapsellani on voimakas persoonallisuus, ja he käyttäytyvät usein tavoilla, jotka eivät ole välttämättä merkkejä sukupuolesta. He voivat väittää vaikka loputtomiin, rikkoa rajoja sekä ajaa minut aivan hulluuden partaalle.
Olenko sitten kovempi tyttöjäni kohtaan? Aivan varmasti! Tämä johtuu siitä, että kun Flo, iältään 16-vuotias, katsoo minua halveksuvasti, tai kun 14-vuotias Annie pyörittelee silmiään, tuntuu kuin katsoisin itseäni peilistä. Ja minä en aina pidä siitä, mitä näen.
Montyn kanssa on kuitenkin toisin. Suhteeni häneen tuntuu kevyemmältä, eivätkä sitä rasita ne ahdingon tunteet, joita usein koen, kun näen omat heikkouteni tyttärissäni.
Voin olla kriittisempi tyttöjä kohtaan sekä tietoisempi heidän takaiskuistaan ja haasteistaan, mutta heillä on myös ihmeellinen kyky saada minut tuntemaan oloni joskus maailman huonoimmaksi äidiksi.
Tietysti rakastan kaikkia lapsiani – sukupuolesta riippumatta
“Minä tietenkin rakastan aivan kaikkia lapsiani, vain erilaisilla tavoilla. Tyttöjen kohdalla minulla on vain usein se epämukava tunne, että yritän koota huonekalua oppaan avulla, joka on kirjoitettu koreaksi.
Mikään, mitä teen tai sanon, ei ole oikein. Tytöt voivat olla niin raivostuttavan yliherkkiä. He haastavat minut, työntävät minut pois ja jättävät minulle olon, että en ole tarpeeksi hyvän äidin tehtävissäni – näin käy ihan joka päivä.
Monty on sitten aivan toisenlainen olento. Hän sanoo minulle koko ajan, että olen mahtava, ja hän sanoo näin myös silloin, kun huudan hulluna tai unohdan pestä hänen urheiluvaatteensa.
Kun hän on kanssani, hän jotenkin onnistuu vakuuttamaan minulle, että olen hyvä tässä äidin tehtävässä. Meidän olemisemme yhdessä on kuin molemminpuolesta selkään taputtamista. Kun taas Flo, Annie ja Dolly… he mieluummin pitävät minut varpaillani.
Mutta kenties tällä on enemmänkin tekemistä erään vanhan sananlaskun kanssa: “Poika on poika, kunnes hän ottaa vaimon, mutta tytär on tytär koko elämänsä ajan.” Syvällä sisimmässäni tiedän, että kello tikittää, ja minulla on yhä vähemmän aikaa olla Montyn maailman keskipisteessä.
Ei mene kauaakaan, kun hänellä on toinen nainen elämässään, ja tämä nainen on valmiina varastamaan hänen sydämensä. Ehkäpä silloin, ja vasta silloin, suhteeni tyttäriini voi todella tulla sellaiseksi kuin se parhaimmillaan voi olla. Tai no, jos vielä siinä vaiheessa olemme puheväleissä…”