5 parasta tapaa tyynnyttää kiukunpuuskat - Äitiyden Ihme
 

5 parasta tapaa tyynnyttää kiukunpuuskat

5 parasta tapaa tyynnyttää kiukunpuuskat
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 08 elokuuta, 2018

Vanhempien tarvitsee oppia tyynnyttämään lastensa kiukunpuuskat, ja tämä ei ole helppo rasti, mutta onneksi kyseessä  on vain yksi vaihe lapsesi kehityksessä.

Pikku hiljaa lapsesi oppii pärjäämään ilman kiukunpuuskia, jättäen raivokohtaukset taaksensa. Hän ymmärtää, että kiukuttelu ei ole ainoa tapa saada mitä hän haluaa.

Kiukunpuuskat ovat myös loistava oppimistilaisuus lapselle. Lapsen tulee ymmärtää, ettei hän voi aina saada kaikkea mitä haluaa, juuri siten ja silloin kun hän haluaa. Joskus se, mitä lapsi vaatii, voi olla myös jotakin hyvin vaarallista.

Kaikista vaikein asia vanhemmille on oppia tyynnyttämään lapsi keskellä kiukunpuuskaa ilman, että vanhempi menettää toivoansa tai kontrollia tilanteesta. Siksi me haluamme kertoa viidestä loistavasta tavasta tyynnyttää jopa kaikista vaikeimmat kiukunpuuskat.

Kahden ja kolmen ikävuoden välillä lapsilla on eniten kiukunpuuskia. Tässä ikävaiheessa lapset ymmärtävät, että monissa tilanteissa he eivät voi saada kaikkea, mitä haluavat. Tästä johtuen he yrittävät löytää tapoja, joilla saada huomiota heiltä, jotka ovat heitä kieltäneet.

Krokotiilin kyyneleet ja kurkkusuora huutaminen ovat tapoja, joilla lapset osoittavat, että he eivät ole tyytyväisiä. He myös käyttävät näitä taktiikoita silloin, kun he eivät ymmärrä miksi heiltä on kielletty jotakin. Tämä johtuu siitä, että heille ei ole vielä kehittynyt kieltä ja tapoja osoittaa turhautumistaan ja pahaa mieltä.

Mikä on kiukunpuuska?

Aluksi pitää todeta, että kiukunpuuska on arkikielen termi, joka kuvastaa negatiivisten tunteiden äkillistä purkautumista. Me kaikki tiedämme, että kun se alkaa, sitä on vaikea pysäyttää – varsinkin, jos siihen ei ole oikeita aseita.

Kiukunpuuska esiintyy usein tilanteissa, joissa on paljon latautunutta turhautumista, pelkoa tai ahdistusta, jotka alkavat kertymään lapsen sisällä. Sitten lapsi on täynnä jännitettä, eikä mikään muu kuin räjähdys voi purkaa tätä latausta.

Jännitteen akkumulaatio on hidasta ja asteittain kasvavaa. Joskus huomaat, että lapsesi ei edes ymmärrä, kuinka se epämukavuus kasaantuu, jonka vuoksi kiukunpuuska on jo aluillaan. Toisinaan kiukunpuuskat voivat tapahtua nopeasti ja arvaamattomasti.

Kiukkukohtauksen aikana lapsi on kokonaan sisäisen pahan olonsa vallassa. Nämä tunteet estävät häntä hallitsemasta tilannetta, ja hän tuntee kuin olisi kehonsa ulkopuolella. Käyttäen luonnollista puolustusmekanismiaan hän purkaa pahaa oloaan huutamalla ja itkemällä.

Julkisten kiukunpuuskien ei tulisi säikäyttää meitä

Kiukunpuuska

Parasta, mitä vanhempi voi tehdä kiukunpuuskan aikana, on pysyä tyynenä. Kun lapsi on valmis, hän tarvitsee sitä, että halaat häntä ja teet hänen olonsa turvalliseksi, sillä kontrollin menettäminen on pelästyttänyt hänet. Kyllä – vaikka et uskoisikaan, tämä on totta! Sinun tulee siis vain halata häntä.

Älä mene mukaan hänen päähänpistoihinsa. Se, että lohdutat häntä, ei tarkoita että sinun tulisi lähteä mukaan hänen äkkipikaisuuteensa tai muuttaa pelin sääntöjä hänen mukaansa.

5 parasta tapaa tyynnyttää kiukunpuuskat

Empatia

Sinun tulee ymmärtää, mitä lapsellesi tapahtui. Jos näet, että hän on OK ja että kiukunpuuska oli vain turha ja aiheeton, sinun tulee opettaa hänelle tyynesti, kuinka haluat hänen käyttäytyvän.

Etsi turvallinen paikka

Sinun tulee löytää turvallinen paikka, jossa lapsesi voi purkautua vapaasti, minkä jälkeen sinun tulisi halata ja suudella häntä. 

Tämä on periaatteessa “aikalisä“. Se on tapa, jolla eristäytyä edellisestä tilanteesta ja tehdä lapselle selväksi, että hän pysyy siellä, kunnes on taas tyyni ja tuntee olonsa rauhalliseksi.

Keskustelu

Tämä on loistava tapa, jolla opettaa lapselle hyvät käytöstavat, sillä sinä kerrot hänelle, kuinka ymmärrät hänen turhautumisensa, mutta otat sen huomioon vasta, kun hän rauhoittuu.

Tämä helpottaa lapsia ymmärtämään eron heidän tunteidensa välillä kiukunpuuskan aikana ja sen jälkeen. Tämän jälkeen he pystyvät kertomaan ja osoittamaan turhautumisensa.

Lapsi pystyy opettamaan kolme asiaa aikuisille: kuinka olla onnellinen ilman mitään syytä, kuinka aina viihdyttää itseään ja kuinka vaatia sitä, mitä haluaa, kaikella voimallaan. – Paulo Coelho

Pysy tiukkana: se on osa rakkautta

Rakkaus ei tarkoita sallivaisuutta, vaan enemmänkin tapaa, jolla osoittaa, että välität lapsestasi. Hänen tulee tuntea olonsa hoivatuksi ja suojelluksi, mutta myös tietäen rajansa, sillä nämä rajat auttavat häntä kasvamaan. Rakkauden ja tiukkuuden tulee kulkea käsi kädessä. 

Opeta häntä hengittämään syvään ja laskemaan kymmeneen

Tämä tekniikka sinun tulee opettaa lapsellesi, kun hän on tyyni. Näin (kun hän on keskellä kiukunpuuskaa) sinun neuvosi “hengitä syvään” ei tunnu hänestä oudolta tai tule hänelle yllätyksenä.

Se on paljon hyödyllisempää siinä vaiheessa, kun huomaat lapsesi hermostuvan, mutta ennen kuin hän on keskellä isoa kiukkukohtausta. 

Kuinka tyynnyttää kiukunpuuskat

kiukkukohtaus

Ennakointi

Paras tapa välttää kiukunpuuskat on ymmärtää ne tilanteet, jotka yleensä voivat aiheuttaa niitä. Kaikki äidit tietävät, että on asioita, joita lapset eivät voi kontrolloida, ja että on tilanteita, jotka ottavat heidät haltuunsa. Esimerkiksi monet lapset ovat hyvin ärtyisiä, kun he ovat nälkäisiä ja väsyneitä.

Ennakointi yksinkertaisesti tarkoittaa varatoimenpiteitä, ei kiukunpuuskien pelkäämistä tai niiden välttelyä kaikella mahdollisella tavalla. Enemmänkin se tarkoittaa niiden estämistä ennen kuin niistä tulee ongelmia, jotka ovat käsiemme ulottumattomissa.

Esimerkiksi jos poikasi usein saa kiukunpuuskia, kun hän on nälkäinen, kaikista loogisin ratkaisu on pitää kiinni hänen ruoka-ajoistaan tai varata varmuuden vuoksi välipala mukaan.

Varautuminen tarkoittaa lapsesi käytöksen ennakoimista tietyissä tilanteissa tai tapahtumissa, punniten kaikki mahdolliset seuraukset ja niiden mahdolliset vaihtoehdot, jotta voisit reagoida tilanteisiin paremmin.

Kärsivällisyys

Turhautuminen provosoi useimpia kiukunpuuskia. Turhautumisen taso taas ennakoi kiukunpuuskan vahvuutta. Yksinkertaisesta, mutta totta. Jos molemmat äiti ja lapsi ovat turhautuneita, he eivät päädy minnekään, ennen kuin toinen heistä kyllästyy itkuun ja huutoon.

Jos äiti kuitenkin pysyy tyynenä ja tilanteen hallinnassa, lapsi ymmärtää ennemmin tai myöhemmin, että hänen ei tarvitse jatkaa huutamista. 

Sinun kärsivällisyytesi kautta voit opettaa lapsesi ymmärtämään, kuinka hänen ei tarvitse antaa kiukunpuuskalle valtaa, koska on aina muita tapoja reagoida tilanteisiin. Sinun tehtävänäsi on opettaa lapsesi näkemään ne muut vaihtoehdot, jotta hänen ei tarvitse alkaa itkemään, kun hän ei saa mitä haluaa.

Vähemmän kysymyksiä, enemmän sanastoa

Usein lapset saavat kiukunpuuskia siksi, että he eivät löydä sanoja kuvaamaan tunteitaan. Kun he eivät löydä sanoja tai tuntevat, että he eivät tule ymmärretyksi, he menettävät malttinsa, ja kiukunpuuska iskee.

Yksi tärkeä asia on, että teet lapsen olon kuulluksi ja ymmärretyksi. Esitä hänelle kysymyksiä ja etsi hänen kanssaan ratkaisuja tilanteisiin.

Kiukunpuuskien tyynnyttäminen ei ole helppoa, mutta se ei tarkoita, että se olisi mahdotonta. Siinä on vain kyse lapsen kohtaamisesta rakkaudella ja selvillä järjestyssäännöillä. Piristy siis, kuomaseni!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.