Kuinka valita hyvä vaipanvaihtopöytä tai -alusta?

17 tammikuu, 2020
Jos olet pienen lapsen vanhempi tai odotat lasta saapuvaksi, tiedät varmasti, että markkinoilla on runsaasti erilaisia vaipanvaihtopöytiä ja -alustoja, joiden välillä valitseminen voi tuntua vaikealta tehtävältä. Oikean tuotteen valitseminen riippuu etenkin vanhempien elämäntyylistä, mutta myös vauvan tarpeista.

Vauvan saapumiseen valmistautuvilla vanhemmilla on mielessään satoja kysymyksiä, joista monet liittyvät lapselle hankittaviin tarvikkeisiin. Yksi näistä tarvikkeista, jonka jokainen lapsi tarvitsee, on vaipanvaihtopöytä tai -alusta.

Vaipanvaihto onnistuu myös esimerkiksi lattialla, mutta hyvä ja turvallinen alusta helpottaa vanhempien elämää ja tekee lapsen olon mukavaksi. Vauvan vaippa kuitenkin tullaan vaihtamaan päivittäin monen monta kertaa, joten käytännölliseen ja turvalliseen pöytään tai alustaan kannattaa panostaa.

Vaipanvaihtopöydässä tai -alustassa on kevyt toppaus, jonka päällä vauvan on mukava makoilla vaipanvaihdon aikana. Kannattaa etsiä malli, joka on ennen kaikkea mukava, käytännöllinen, turvallinen ja helposti pestävä, minkä lisäksi siinä on hyvä olla säilytystilaa vauvan tarvikkeille.

Millainen on sinulle sopiva vaipanvaihtopöytä tai -alusta?

Pehmustettu alusta

Pehmustettu alusta on yksinkertaisin vaihtoehto, ja sen voi levittää mille tahansa tasolle. Suurimpana hyötynä on se, että alusta on siirrettävissä paikasta toiseen vaivattomasti ja se myös vie hyvin vähän tilaa.

Puhallettava alusta

Puhallettava alusta on ihanteellinen vauvan kanssa matkustamiseen. Nämä ovat yleensä valmistettu myrkyttömästä PVC-muovista, ja patja kannattaakin peittää kankaalla, jotta muovi ei tunnu ikävältä lapsen ihoa vasten. Kuten sanottu, nämä mallit sopivat oivallisesti matkustamiseen, mutta ne eivät ole paras valinta päivittäiseen käyttöön.

Vaipanvaihtopöytä

Erilaiset hoitopöydät ovat vankimpia ja parhaiten varusteltuja malleja, joissa on yleensä jonkinlaisia hyllyjä, laatikoita tai lokerikkoja lapsen tarvikkeiden säilyttämiseen. Pöydän päälle levitetään pehmeä alusta, jonka päällä vauvan on mukava makoilla.

Kuinka valita hyvä vaipanvaihtopöytä tai -alusta?

Jykevä hoitopöytä vie enemmän tilaa kuin pelkkä vaipanvaihtoalusta, mutta silti se on monen perheen valinta. Hoitopöytiä on olemassa myös taitettavia malleja, jotka on helppo siirtää pois tieltä vaipanvaihdon jälkeen. Kun vauva puetaan tai vaippa vaihdetaan korkealla tasolla, on varmistettava, ettei lasta jätetä hetkeksikään valvomatta, ettei hän pääse kierähtämään alas pöydältä.

Ammeellinen vaipanvaihtopöytä

Tämä muistuttaa tavallista hoitopöytää, mutta siinä on lisänä pieni pesuallas. Vaikka allas voikin olla kätevä vaipanvaihdon yhteydessä, tällainen malli vie runsaasti tilaa.

Hoitolaukku

Valittiinpa kotiin minkä tyyppinen vaipanvaihtopöytä tahansa, jokaisen perheen kannattaa hankkia hoitolaukku, joka on helppo ottaa mukaan lähdettäessä kotoa lapsen kanssa. Laukkuun kannattaa varata kaikki oleelliset tarvikkeet kuten vaipat, kosteuspyyhkeet, perusvoide, vaihtovaatteet, tutti, tuttipullo ja vaipanvaihtoalusta.

Markkinoilla on monenlaisia vaipanvaihtoa helpottavia alustoja ja kalusteita, joiden sopivuus riippuu tilanteesta. Jokaiset vanhemmat valitsevat itselleen parhaan vaihtoehdon, mutta kaikissa tapauksissa on tärkeä varmistaa, että pöydän tai alustan materiaalit ovat hyvälaatuisia ja myrkyttömiä. Mallin on myös oltava muilla tavoin turvallinen onnettomuksien välttämiseksi.

  • Chambergo, D. R. B. (2003). Dermatitis del área del pañal
  • Pérez, E. Z., Fernández, a T., & Zambrano, a Z. (2007). Asociación Española de Pediatría. Dermatitis Del Pañal