Perheen hajoamisen emotionaaliset seuraukset - Äitiyden Ihme
 

Perheen hajoamisen emotionaaliset seuraukset

Perheen hajoamisen emotionaaliset seuraukset
Marián Carrero Puerto

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Marián Carrero Puerto.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Valitettavasti monet perheet hajoavat, syystä tai toisesta. Taustalla voi olla esimerkiksi vanhempien ero, toisen vanhemman menehtyminen tai äärimmäiset olosuhteet, jotka pakottavat perheenjäsenet eroon toisistaan vastoin heidän tahtoon. Olipa syy mikä tahansa, tilanne ei ole helppo yhdellekään perheenjäsenelle, ja perheen hajoamisen emotionaaliset seuraukset voivat olla vakaviakin.

“Tunteet pitää tuntea, mutta ne eivät saa hallita elämäämme, sokaista meitä, varastaa tulevaisuuttamme tai viedä energiaamme. Jos näin käy, tunteet muuttuvat myrkyllisiksi.”

– Bernardo Stamateas

Perheen hajoamisen emotionaaliset seuraukset

Se, että joutuu olemaan erossa perheestään, eikä saa koskettaa rakkaimpiaan, voi olla hyvin musertavaa ja johtaa äärimmäiseen yksinäisyyden tunteeseen. Se tarkoittaa myös täysin uudenlaisen elämänrytmin omaksumista ja aiemmasta poikkeavalla tavalla perheenjäseniin yhteyden pitämistä. Tässä moderni teknologia voi onneksi olla suureksi avuksi, kun perheenjäsenet voivat pitää toisiinsa yhteyttä myös esimerkiksi videopuheluiden avulla. Niiden ansiosta perheestä erossa oleminen voi olla hieman helpompi kestää, ja eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden tunteet voivat näin helpottaa hieman.

Perheen hajoamisen emotionaaliset seuraukset voivat olla hyvin voimakkaita

Yksinäisyyden ja surullisuuden tunteet saattavat löytää tiensä jokapäiväiseen elämään ja ajan myötä muuttua jopa masennukseksi. Tällaisten olosuhteiden aiheuttama stressi vaikuttaa elämään, halusi sitä tai ei. Kohonneet stressitasot puolestaan voivat johtaa jopa traumaperäisen stressihäiriön syntyyn – etenkin äärimmäisistä oloista johtuvissa perheenhajoamistapauksissa. Kaiken lisäksi perheestä erossa oleminen voi aiheuttaa vihan ja raivon tunteita.

“Ole oman tarkkaavaisuutesi herra, sillä se on vapauden hinta. Muista, että mihin tarkkaavaisuutesi suuntaatkin, myös tunteesi ja energiasi suuntautuvat sinne. Mihin tahansa keskitytkin, sitä todellisemmaksi se sinulle muuttuu.”

– Mario Alonso Puig

Tunteiden säätely

Yksi terve tapa säädellä tunteita on mindfulness- harjoitusten tekeminen. Ohjelmat kuten MBSR eli mindfulness-based stress reduction opettavat tunteiden säätelyä meditaation avulla. On monia muitakin menetelmiä, jotka perustuvat introspektioon ja joiden avulla voidaan harjoitella tunteiden säätelyä.

Mindfulnessiin pohjautuvat ohjelmat pyrkivät tunteiden hallintaan kehon avulla. Kun tunne ilmenee kehossa, ihminen pystyy tunnistamaan sen ja sitten säätelemään sitä. Tällä tavoin hän pitää yllä sisäistä dialogiaan kyseistä tunnetta koskien. Toisin sanoen, jos pystyt säätelemään tunteitasi keskittämällä huomion kehoosi, pystyt poistamaan tarpeettomat tunteet, jotka automaattisesti tuottavat negatiivisia ajatuksia alkuperäisestä tunteesta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.