Näin poistat tahrat valkoisista vaatteista kotikonstein - Äitiyden Ihme
 

Näin poistat tahrat valkoisista vaatteista kotikonstein

Näin poistat tahrat valkoisista vaatteista kotikonstein

Viimeisin päivitys: 01 heinäkuuta, 2019

Jotkut tahrat eivät lähde tavallisessa pesussa, vaan vaativat erityistä käsittelyä. Etenkin, kun kyseessä on valkoinen vaate, tahran kokonaan poistaminen voi tuntua mahdottomalta tehtävältä. Mahdollisuuksia kuitenkin on monia, ja tänään kerrommekin, miten poistat tahrat valkoisista vaatteista nopeasti ja helposti kotioloissa.

Seuraavat vinkit paitsi auttavat säästämään rahaa, saattavat antaa uuden elämän vaatteelle, jonka suhteen toivo oli jo aikaisemmin menetetty. On kuitenkin hyvä muistaa, että tahrat irtoavat yleensä parhaiten, kun ne poistetaan heti niiden synnyttyä. Tämän lisäksi tahran aiheuttaja ja kankaan materiaali on tunnistettava, jotta osataan valita oikea puhdistustapa.

Näin poistat tahrat valkoisista vaatteista kotikonstein

Vaikka mahdollisuudet tahran poistamiseen ovat aina parhaat välittömästi kankaan likaantumisen jälkeen, seuraavia niksejä kannattaa kokeilla myös jo pidempään likaisina olleisiin vaatteisiin.

1. Ruokasooda ja sitruuna

Keltaiset tahrat kainaloissa ja kaula-aukon ympäristössä ovat ärsyttäviä, ja niitä tulee helposti etenkin valkoisiin paitoihin. Ruokasooda ja sitruuna ovat vanha ja toimia yhdistelmä tähän pulmaan.

Hiero puolikkaalla sitruunalla niitä alueita, joilla huomaat keltaisia tahroja, ja sitten laita pinnalle ruokasoodaa ja anna kankaan kuivaa auringossa. Kun vaate on kuiva, pese se tavalliseen tapaan ja saat nähdä, kuinka tahrat ovat poissa.

Näin poistat tahrat valkoisista vaatteista kotikonstein

2. Klooriitti

Ajan kuluessa valkoiset paidat alkavat väistämättä muuttua tietyistä kohdista kellertäviksi, eikä lopputulos ole miellyttävän näköinen, tehokkaita keinoja on hyvä olla useampia. Jos edellinen ei toimi, sekoita hiukan klooria ja vettä, ja saat palautettua valkoiset kankaat kirkkaiksi entiseen malliin.

Sekoita vain 1,5 dl klooriittia kymmeneen liraan vettä, ja sitten liota vaatteita nesteessä 20 minuutin ajan. Tuloksena on valkoisten tekstiilien selvä kirkastuminen. Älä unohda käyttää jotakin hyväntuoksuista huuhteluainetta, jotta vaatteissa ei olisi klooriin pahaa hajua.

Tiesitkö, että kloori on tehokas ja kätevä aine kellertäviksi muuttuvien valkoisten vaatteiden palauttamiseksi alkuperäisen värisiksi?

3. Vetyperoksidi

Edellistä luonnollisempi tapa päästä eroon kainaloiden ja kaula-aukon alueiden keltaisista tahroista on käyttää vetyperoksidia. Sekoita ensin kylmää vettä ja vetyperoksidia, ja sitten liota vaatteita tässä nesteessä 20 minuutin ajan ennen kuin peset ne.

Jos kankaat eivät palaudu entiselleen tämän käsittelyn avulla, toista prosessia, kunnes saat halutun tuloksen.

4. Tahranpoistajat

Jos vaatteessa on rasvatahra, voit kaupan valmistuotteiden sijasta valita kotitekoisen ja luonnollisen tahranpoistajan. Esimerkiksi viinietikka ja suola on perinteinen, mutta hyvin toimiva ratkaisu.

Yksi vaihtoehto on ruokasooda, sillä se menee syvälle tahrintuneeseen kankaaseen. Lisää sitten pesuainetta ja hiero kangasta muutaman minuutin ajan kunnes saat aikaan vaahtoa, ja laita vaate lopuksi pesukoneeseen.

Sillä on vaikeaa poistaa vaatteista rasvatahroja ja monen muun tyyppistäkin likaa, saatetaan tarvita erityisiä tahranpoistoon tarkoitettuja kaupan tuotteita – itse valmistetut tai luonnolliset ratkaisut eivät aina toimi. Muista kuitenkin, että tahranpoistajan käytön jälkeen tulisi pestä vaatteet vielä normaaliin tapaan.

5. Astianpesuaine

Tämä vinkki on monelle uusi, ja astianpesuaine tulee yhdistää toivotun tuloksen saamiseksi vetyperoksidiin. Sekoita kaksi osaa vetyperoksidia ja yksi osa nestemäistä pesuainetta, ja laita sitten seosta tahran alueelle.

6. Valkoinen liitu

Tämä tekniikka ei ole kovin tunnettu, mutta se on hyvin tehokas, ja valkaiseva vaikutus johtuu valkoisen liidun voimakkaista ominaisuuksista. Ensin hiero liitua hellävaraisesti tahran alueelle, ja sitten odota noin kymmenen minuutin ajan, jotta sen ainesosat pääsevät imeytymään kankaaseen.

Lopuksi pese vaate kylmällä vedellä ja muista, että kangasta ei koskaan tulisi laittaa kuivaajaan, sillä tahran ainesosat voivat päästä muihin vaatteisiin.

7. Valkoviini

Tiesitkö, että tämä on itse asiassa erittäin hyvä tapa poista punaviinitahroja vaatteista? Kun vaate on tumman viinin tahrima, paras keino on ottaa avuksi hiukan valkoviiniä ja antaa sen vaikuttaa punaviiniin, jotta se saisi poistaa tahran täydellisesti.

Näin poistat tahrat valkoisista vaatteista kotikonstein

Käytä sitten lautasliinaa tai pyyhettä taputellaksesi tahraa hellävaraisesti, jotta neste ei pääse leviämään laajalle kankaassa – näin tahran saaminen vaatteesta pois on luonnollisesti vähemmän työlästä.

Ovatko nämä vanhat vinkit jo tuttuja itsellesi? Näistä peruskonsteista jokin toimii varmasti, jotta voisit saada tahrat pois valkoisista kankaista tai vaatteista – tahriintuineita tekstiilejä ei tarvitse heittää roskiin heti kun ne tahriintuvat.

Mikäli et halua käyttää rahaa pesulaan tai valitset mieluummin luonnollisemman vaihtoehdon kuin kemikaalit, kokeile monenlaisia perinteisiä menetelmiä tahrojen irottamiseksi. Saat huomata, että moni kaapin perälle hylätty vaate muuttuu nopeasti täysin käyttökelpoiseksi!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Bockmühl DP. Laundry hygiene-how to get more than clean. J Appl Microbiol. 2017 May;122(5):1124-1133.
  • Kerr KL, Rosero SJ, Doty RL. Odors and the perception of hygiene. Percept Mot Skills. 2005 Feb;100(1):135-41.
  • Leri AC, Anthony LN. Formation of organochlorine by-products in bleached laundry. Chemosphere. 2013 Feb;90(6):2041-9.
  • Tavčer PF, Brenčič K, Fink R, Tomšič B. Influence of Hydrogen Peroxide on Disinfection and Soil Removal during Low-Temperature Household Laundry. Molecules. 2021 Dec 29;27(1):195.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.