Kuinka saavuttaa onnellisuus uusperheessä? - Äitiyden Ihme
 

Kuinka saavuttaa onnellisuus uusperheessä?

Kuinka saavuttaa onnellisuus uusperheessä?
María José Roldán

Kirjoittanut ja tarkastanut kasvatuspsykologi María José Roldán.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Suuri osa parisuhteeseen ryhtyvistä ja etenkin lapsia hankkivista toivoo suhteen kestävän loppuelämän, mutta kuten tiedämme, näin ei suinkaan aina tapahdu. Vanhempien ero on usein vaikea tilanne sekä vanhemmille itselleen että heidän lapsilleen, mutta tästä huolimatta elämä jatkuu, ja toisinaan vanhemmat muodostavat myöhemmin uuden perheen lastensa ja uuden kumppaninsa kanssa. Tässäkin tilanteessa on omat haasteensa, eikä uudenlaisen perheen yhteiselo välttämättä ole aina harmonista. Tänään puhummekin siitä, miten saavuttaa onnellisuus uusperheessä.

Kuinka saavuttaa onnellisuus uusperheessä?

Luokaa vahvoja ihmissuhteita

Aikuisina te olette perheenne laivan kapteeneita. Vanhempina ja talon päänä olette vastuussa perheestänne. On kuitenkin tärkeää omistaa aikaa parisuhteellenne, mutta myös kummankin osapuolen lapsille. Jotta perheen kommunikaatio olisi tehokasta, sen tulee olla avointa ja jokaista perheenjäsentä kunnioittavaa.

Sopikaa kodin säännöt

Jotta uusperhe pystyy elämään harmoniassa keskenään ja onnellisena, on tärkeää luoda selkeät kodin omat säännöt. Lapset tarvitsevat johdonmukaiset säännöt, joita noudattaa. Sopikaa siis kumppanisi kanssa, mitä on sopiva käytös, ja mitkä ovat seuraukset, jos lapset eivät noudata sovittuja sääntöjä. Jos lapsesi viettävät paljon aikaa entisen kumppanin luona, on tärkeää, että myös hän tuntee kotinne säännöt lapsia koskien.

Jakakaa kotiaskareet jokaisen perheenjäsenen kesken kunkin yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Ehkäpä kumppanisi on hyvä kokki, ja sinä sen sijaan osaat pestä pyykit raikkaan tuoksuisiksi. Vanhemmista lapsista voi olla esimerkiksi palkitsevaa hoitaa nuorempia sisaruksiaan.

Puhukaa myös rahasta

Raha on tärkeä osa ihmisten elämää. Kahden perheen yhdistyessä yhdeksi, raha saattaa aiheuttaa ongelmia, jos sen käyttöä ei osata hallita. On siis tärkeää jakaa kumppanin kanssa tiedot siitä, kuinka paljon palkkaa, omaisuutta ja velkoja on. Etsikää yhteinen tapa kuluttaa, säästää ja sijoittaa rahaa. Omaisuus kannattaa kuitenkin pitää toisistaan erillään.

Kuinka saavuttaa onnellisuus uusperheessä?

Kunnioittakaa erojanne

Jokainen on erilainen, ja onnellisen elämän ja ihmisten välisten suhteiden perusta on toistensa kunnioittaminen. Oman elämänkokemuksen tuominen perheeseen on rikkaus. On myös mahdollista, että erilaisia perinteitä ja tapoja pitää muokata ja yhdistää, aina lomista kotiintuloaikoihin.

Priorisoikaa perheen hyvinvointi

Tärkein asia, mihin tulee keskittyä on perheen hyvinvointi. Keskustelkaa ja ottakaa jokaisen tarpeet huomioon, jotta asioita voidaan muokata järkevään suuntaan ja asiat sujuisivat mutkattomammin.

Lasten huomioiminen uusperheessä

On tärkeää, että on jonkinlainen suunnitelma lapsia koskien, jotta kaikki perheenjäsenet tottuvat toisiinsa ja jokainen tuntee olonsa kotoisaksi perheessä. Tähän liittyen tarjoamme joitakin vinkkejä:

  • Ymmärrä roolisi. Ota vastaan äiti- tai isäpuolen rooli perheessä rauhallisin mielin. Muista, että kumppanisi lapsilla on omat vanhempansa. Ole lapsille positiivinen roolimalli.
  • Ole empaattinen. Yritä nähdä asiat kumppanisi lasten näkökulmasta.
  • Huomioi ja tunnista kumppanisi lasten tunteet. Ole hienovarainen heidän huoliaan kohtaan, mitä heillä saattaa olla uutta tilannetta koskien.
  • Pidä huoli, että jokainen perheenjäsen noudattaa kodin sääntöjä. Selvittäkää kodin säännöt selkeästi alusta alkaen. On parasta, että vanhemmat puuttuvat aluksi vain omien lastensa kasvatukseen.
  • Muista, että takapakit ovat mahdollisia. Perheen sisäiset suhteet heilahtelevat ajan kuluessa. Yrityksen ja erehdyksen kautta saatatte kumppanisi kanssa oppia asioista ja uusista haasteista. Lapset saattavat tuntea ristiriitaisuuden tunteita lojaaliteetista vanhemmille, ja saattavat pysytellä ajoittain taka-alalla.
  • Tue lasten suhdetta heidän isovanhempiinsa. Jos kumppanisi lasten isovanhemmat ovat vielä heidän elämässään mukana, suojele heidän välistään suhdetta äläkä astu heidän väliinsä. Laita lapsen etu kaiken edelle. Isovanhemmat ovat arvokas voimavara, joka tarjoaa lapselle vertaansa vailla olevaa rakkautta ja huomiota.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.