Mitä tarkoittavat unet, joissa irtoaa hampaita?

10.2.2020
Aivosi hallitsevat mieltäsi ja voivat saada aikaan mielenkiintoisia unia. Yksi tyypillisistä unista, joita monet näkevät, on sellainen, jossa unen näkijältä irtoaa hampaita. Psykologia tarjoaa selityksen siihen, mistä tällaiset unet syntyvät.

Unet, joissa irtoaa hampaita, ovat yksiä yleisimmistä unityypeistä, ja moni meistä onkin herännyt aamulla onnellisena siitä, että omat hampaat ovat tosiasiassa edelleen tallessa suussa. Psykologian saralla on selvitetty, mistä erilaiset unet kumpuavat, ja myös hampaiden irtoamiseen liittyvien unien taustalla on erilaisia teorioita.

Hampaat ovat vakaa, voimakas ja kestävä osa ihmisen kehoa. Hampaiden irtoamiseen liittyvät unet liittyvät epävarmuuteen, muutoksen pelkoon, syyllisyyteen huonojen päätösten tekemisestä, haavoittuvaisuuteen tai tyytymättömyyteen. Se, että et koe itseäsi riittävän vahvaksi, saattaa tulla ilmi unissasi.

Voi olla, että et tunne oloasi mukavaksi ollessasi oma itsesi muiden edessä. Ehkä pelkäät itsesi nolaamista erityisellä hetkellä tai tunnet itsesi haavoittuvaiseksi. Saattaa myös olla, että sinua on pilkattu siksi, että olet tehnyt väärin jotakin sellaista, jonka olet aina ennen tehnyt hyvin. Unet, joissa irtoaa hampaita, voidaan tulkita erilaisilla tavoilla yksityiskohdista riippuen.

Mitä tarkoittavat unet, joissa irtoaa hampaita?

Tulkinta riippuu paljon siitä, mitä unessa tapahtuu tai mitä muistamme unessa tapahtuneen.

Ylähampaiden irtoaminen

Se, että näet tällaista unta, voi kertoa siitä, että jopa vahvimmat henkilökohtaisen elämäsi puolet voivat hajota tai että alitajuisesti jokin ei salli sinun tuntea itseäsi vahvaksi. Tunnet itsesi unen hetkellä hauraaksi ja epävarmaksi. Olet huolissasi itsetunnostasi tai kehonkuvastasi tai sinulla on suuri halu hoitaa ulkonäköäsi paremmin.

Mitä tarkoittavat unet, joissa irtoaa hampaita?

Alaetuhampaiden irtoaminen

Eräitä tällaisen unen negatiivisia tulkintoja ovat henkilökohtaisten menetysten tai ikääntymisen pelko tai ahdistus seksuaalisista kokemuksista, sitoumuksista tai vaikeista elämäntyylin muutoksista. Merkitys voi toisaalta olla positiivinen, kuten halu kasvaa henkisesti, pitää itsestään parempaa huolta tai uudistua.

Kulmahampaan irtoaminen

Kulmahampaat ovat ihmisen voimakkaimmat ja aggressiivisimman näköiset hampaat. Ne edustavat voimaa – niitä eläimet käyttävät repiäkseen saaliinsa. Kulmahampaiden menettäminen unessa voi kertoa siitä, että olet pelokas, suojaamaton, heikko tai haavoittuvainen.

Toisaalta tämä uni kertoo epävakaudesta, tasapainon puutteesta, heikkoudesta ja ongelmista luottaa itsensä toisten käsiin. Lisäksi se viestii menettämisen pelosta, tunnetason kivusta, syyllisyydestä tai ahdistuksesta siitä, että lupausta ei täytetä.

Hampaiden hajoaminen

Tämä painajainen aiheuttaa paljon epätoivoa ja ahdistuneisuutta. Se voi viestiä, että ihminen on hyvin hermostunut jostakin sellaisesta tilanteesta, jota täytyy työstää. Se voi myös liittyä kyvyttömyyden tunteeseen. Mieti, mikä elämässäsi on hajoamassa juuri nyt, jotta pystyt korjaamaan tilanteen ennen kuin se etenee liian pitkälle.

Hampaiden heiluminen

Tämän tyyppinen uni liittyy itsevarmuuden puutteeseen. Se, että näet unta siitä, että hampaasi heiluvat ja sitten putoavat, kertoo siitä, että olet heikko ja haavoittuvainen jossakin vaikeassa tilanteessa.

Hampaiden värin muuttuminen tai hampaiden mädäntyminen

Se, että hampaasi ovat unessa tavallista tummemmat, voi olla merkki siitä, että kehosi on uupunut. Ehkä teet liikaa töitä tai et saa ansaitsemaasi palkkaa. Hampaiden mädäntyminen edustaa häiritseviä tilanteita tai pelkoa siitä, että jäät kiinni jostakin. Toisaalta se, että hampaat ovat valkoiset, vahvat ja suorat, kertoo siitä, että olet hyvien ystävien ja perheenjäsenten ympäröimä.

Mitä tarkoittavat unet, joissa irtoaa hampaita?

Toisen henkilön hampaiden irtoaminen

Jos omien hampaidesi irtoamisen sijasta näet unta jonkun toisen hampaiden irtoamisesta, unesi voi edustaa huolta ihmisestä, joka ei tee hyviä valintoja elämässään tai jostakusta sellaisesta, joka tulee kärsimään negatiivisista seurauksista.

Aivomme ilmaisevat arjen huolia ja sisäisiä kamppailuja, joita emme aina havaitse selkeästi. Se, että näet unta hampaiden irtoamisesta, voi kertoa siitä, että elämässäsi on asioita, joita sinun tulisi työstää ja korjata.Voit käyttää tämän tyyppisiä unitulkintoja avuksesi analysoidaksesi itseäsi ja saadaksesi selville parhaan tavan saada tilanne hallintaan.