Paradoksaalinen ripuli lapsella

Juuri potalle oppineella lapsella voi ilmetä säännöllistä tai ajoittaista pidätyskyvyttömyyttä, jota kutsutaan myös paradoksaaliseksi ripuliksi.
Paradoksaalinen ripuli lapsella

Viimeisin päivitys: 02 elokuu, 2021

Monet vanhemmat ajattelevat, että paradoksaalinen ripuli eli ohivuotoripuli on käytöshäiriö, mutta yleensä sen taustalla on fyysinen syy.

Paradoksaalinen ripuli lapsella

Toisinaan lapsi ulostaa väärässä paikassa väärään aikaan, joko tarkoituksella tai tahtomattaan. Hyvin pienillä lapsilla tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että he eivät vielä pysty täysin kontrolloimaan suoltaan. 4-vuotiailla ja vanhemmilla taustalla voi olla paradoksaalinen ripuli eli ohivuotoripuli.

Kun lapsella on tarve ulostaa, hän supistaa sulkijalihasta pidätelläkseen ulostetta. Lopulta suoli ei enää pysty pidättämään ulostetta, vaan sitä alkaa tihkua ulos. Paradoksaalinen ripuli voidaan diagnosoida, kun lääkäri on poissulkenut mahdolliset sairaudet. Häiriö on yleisempi pojilla kuin tytöillä.

Paradoksaalinen ripuli voi aiheutua fyysisestä syystä

Paradoksaalisen ripulin merkit

  • Epäsäännöllinen vatsan toiminta. Lapsi saattaa ulostaa vain kaksi kertaa viikossa, tai jopa vähemmän.
  • Uloste on kuivaa, kovaa ja suurta, minkä ulostaminen on lapselle kivuliasta. Tästä ongelmasta kärsivä lapsi käy WC: ssä harvemmin. Uloste voi olla lapsen ikään nähden kookasta.
  • Pelko ulostamiseen pytyllä tai potalla. Lapsi voi pelätä kertoa, kun hänellä on kakkahätä.
  • Peräaukon verinen vuoto.
  • Yhtäkkinen pidätyskyvyttömyys. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsi ei kykene pidättämään ulostettaan päästäkseen ajoissa vessaan.
  • Löysän ja vetisen ulosteen tihkuminen tai odottamaton ripuli.
  • Jännittynyt vatsa sen toimiessa. Tällöin syke voi kohota ja lasta saattaa pyörryttää.
  • Vatsakivut ja epämukava olo.
  • Vatsa alkaa toimia kaikkialla muualla kuin WC:ssä.

Paradoksaalisen ripulin aiheuttajat

Paradoksaalinen ripuli ilmenee tahattomana tai tahdonalaisena tuhrimisena

  • Ummetus. Tämä on paradoksaalisen ripulin tärkein aiheuttava. Paksusuolen loppupäähän kertyneet ulostekokkareet päästävät ohitseen vain nestemäistä suolensisältöä.
  • Liian varhainen tai epäonnistunut pottaharjoittelu. Jos pottaharjoittelu alkaa liian varhaisessa vaiheessa lapsuutta, voi lapsi alkaa pelätä WC: ssä käyntiä.
  • Uhmakkuushäiriö. Lapsi haluaa osoittaa, että hän itse hallitsee tilannetta. Näin tehdäkseen hän kieltäytyy menemästä vessaan ulostaakseen.
  • Stressaava tilanne. Kun lapsi ei kykene ilmaisemaan negatiivisia tunteitaan, joutuu hänen kehonsa koville. Paradoksaalinen ripuli voi olla merkki lapsen kokemasta emotionaalisesta stressistä.

Muita paradoksaaliseen ripuliin vaikuttavia tekijöitä ovat seksuaalinen hyväksikäyttö, halkeamat peräaukon ympärillä, geneettinen alttius vatsan toimintahäiriöille, nestehukka, vähäkuituinen ruokavalio ja peräpuikkojen tai laksatiivien liiallinen käyttö.

Paradoksaalisen ripulin seuraukset

Fyysisten seurausten lisäksi paradoksaalinen ripuli voi aiheuttaa myös psykologisia vaikutuksia.

  • Syyllisyyden tunne. Kun lapsi alkaa tiedostaa ongelman, hän voi tuntea syyllisyyttä ja häpeää. Nämä tunteet vaikuttavat lapsen itseluottamukseen.
  • Sosiaalinen eristäytyneisyys. Lapsi voi alkaa eristäytyä muista ihmisistä ja vältellä viettämästä aikaa muiden kanssa, koska pelkää tai on nolostunut. Lapsi saattaa vältellä kouluun menemistä sekä pysyä erossa muista lapsista.
  • Heikko itsetunto. Ajoittaisista pidätysongelmista valittaminen tai muiden ihmisten kohdistama pilkka asiasta voivat aiheuttaa vakavaa vahinkoa lapsen itsetunnolle.
Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Onko lapsen yökastelusta syytä huolestua?
Äitiyden IhmeLue se täällä Äitiyden Ihme
Onko lapsen yökastelusta syytä huolestua?

Yökastelu on yleensä normaali ja väliaikainen tila, mutta on myös tilanteita, joissa lapsen yökastelusta on syytä huolestua.



  • Warsame MO, McMichael JR. Chronic abdominal pain and diarrhea. J Fam Pract. 2020 Sep;69(7)
  • Fathallah N, Spindler L, Zeitoun JD, De Parades V. Fissure anale [Anal fissure]. Rev Prat. 2019